ENSIMMÄINEN MARATON

Ensimmäinen maraton. Vaikkakin omatoimisesti juostuna, mutta silti. Ihan ensimmäisenä haluan todeta; hitsi mä tein sen! Selviydyin! Ja nyt kyllä aion todellakin olla ylpeä itsestäni ja saavutuksestani. Täysimittainen maraton on mielestäni saavutus jo siinä vaiheessa, kun pääsee yhtenä kappaleena maaliin.

Lue myös: NÄIN VALMISTAUDUT PUOLIMARATONILLE – TÄSMÄVINKIT & JUOKSU SYNNYTYKSEN JÄLKEEN

Ensimmäinen haave maratonin juoksemisesta

Alkuvuodesta kirjoitin, ettei minulla ole tälle vuodelle varsinaisia treeniin liittyviä tavoitteita. No, pikkuhiljaa niitä on kuitenkin enemmän tai vähemmän hetken mielijohteesta ilmaantunut vuoden mittaan. Ensin tavoitteena oli hiihtää 30km. Sitten juosta puolimaraton läpi. Sitten haaveilin 100km pyörälenkistä. Nämä molemmat suoritin heittämällä, ja onhan tässä vuoden mittaan tullut myös vedettyä maasta 100kg joka on ollut yksi itselleni merkityksellinen saavutus. Sittemmin olen pohdiskellut sopivia haasteita urheilun saralla, ja päätin haastaa itseäni täysimatkan maratonin parissa. Idea konkretisoitui vasta nyt syksyllä, jonka takia en enää löytänyt omaan kalenteriini sopivaa juoksutapahtumaa johon lähteä maratonia tavoittelemaan. No, ei se mitään juostaan sitten omatoimisesti. Myönnettäköön, että oikeassa kisassa tunnelma olisi varmasti aivan eri luokkaa mutta yksin juostuna maraton on varmasti ainakin itselleni henkisesti kovempi koettelemus, kun matkalla ei ole vertaistukea tsemppaamassa.

Luin etukäteen jonkin verran maratonille valmistautumisesta, ja törmäsin nyrkkisääntöön jonka mukaan maratonista selviää, kun viikon juoksukilometrit kokonaisuudessaan ovat suurinpiirtein maratonin luokkaa eli sen 42,2km. Omalla kohdallani parhaimmillaan juoksukilometrit ovat kesällä olleet 44 kilometriä. Eli tämän mukaan tavoitteen pitäisi olla realistinen, ei muuta kuin juoksemaan! Otettakoon myös huomioon, että olen juossut pääasiassa rattaiden kanssa, joten ilman rattaita juostuna askel on huomattavasti kevyempi. Toki rattaat vaikuttavat myös vauhtiin ja juoksuasentoon, joten etukäteen hiukan mietin kuinka juoksutekniikalle käy sitten kun olisi aika ryhtyä tositoimiin ilman rattaita. Ei auttanut kuin toivoa parasta – eli hengissä selviämistä. Mitään varsinaista harjoitusohjelmaa en noudattanut, joten sen osalta valmistautumiseni tähän koitokseen oli aika suuripiirteistä. Juoksulenkkejä toki oli treeniviikkooni mahtunut useampi, mutta olen juossut aika fiilispohjalta. Välillä pidempiä, rauhallisia lenkkejä ja toisinaan myös lyhyempiä ja nopeatempoisia. Pääpainon voin kuitenkin todeta olleen peruskestävyyslenkeissä, sillä juoksu on omassa arjessani pyörinyt mukana salitreenien ohella.

Juoksu synnytyksen jälkeen

Viimeisimmästä synnytyksestäni on nyt hiukan yli vuosi. Eli ehkä ihan kunnioitettava suoritus juosta maraton näinkin pian synnytyksen jälkeen. En todellakaan pidä sitä kuitenkaan asiana, johon jokaisen tulisi pyrkiä. Ei todellakaan. Omalla kohdallani aktiivista liikuntataustaa on kuitenkin varsin paljon, ja raskaus, synnytys sekä ennen kaikkea synnytyksestä palautuminen on sujunut hyvin. Palasin juoksun pariin suhteellisen pian synnytyksen jälkeen. Tätä ennen kuitenkin kävin äitiysfysioterapeutin vastaanotolla, ja harjoitusohjelmaani kuului myös systemaattista lantionpohjan sekä keskivartalon tuen vahvistamista.

Ensimmäisen puolimaratonin synnytyksen jälkeen juoksin tänä keväänä, kun synnytyksestä oli kulunut noin kahdeksan kuukautta. Vauhti oli maltillinen, ja olo luottavainen sillä olin koko kevään totuttanut kroppaa takaisin juoksuun ja iskutukseen maltillisesti. Sen jälkeen puolimaratonin mittaisia lenkkejä on tullut kesän mittaan juostua muutama, mutta pääasiassa pitkät lenkit ovat olleet n. 16-18 kilometrin mittaisia. Kovempitempoisia lenkkejä tai esimerkiksi intervallijuoksua olen tehnyt varsin vähän, ja etukäteen arvioin tämän olevan suurin mahdollinen kompastuskiveni maratonilla.

Kuinka ensimmäinen maraton sujui?

Lähdin ensimmäiselle maratonille luottavaisin, ja aika rennoin fiiliksin. Tyypillisesti juoksen keskipäivällä, lounaan jälkeen mutta nyt lähdin matkaan heti aamukuudelta otsalampun voimin. Tässä nousi mieleeni etukäteen kaksi asiaa; ensinnäkin pelkään pimeää. Toiseksi, viimeksi juostessani lenkkejä ilman rattaita tuntui vatsaoireet häiritsevän hiukan menoa. Vatsa kipeytyi aina jossain vaiheessa, ja nyt hiukan mietin heti aamusta juoksemaan suuntaamista ruokailujen näkökulmasta. Energiaa olisi pakko saada, mutta mitä sitten kannattaisi syödä? Päädyin syömään kaurapuuron banaanilla, mustikoilla, maapähkinävoilla ja raejuustolla. Kylkeen nappasin riskillä kupin kahvia.

Ensimmäisillä kilometreillä mietin, että kuka hullu tälläistä keksii, etenkään lauantaiaamuna kello kuusi. Sykevyö reistaili ja sää oli melko syksyisen kurja. Tuuli oli puuskittain melko kuvaa, ja sää enteili hiukan sadettakin. Jossakin viiden kilometrin jälkeen juoksu alkoi kuitenkin rullaamaan, ja ensimmäinen puolikas menikin tosi kivasti. Pidin vauhdin maltillisena, jälkikäteen ajateltuna olisin ehkä voinut lähteä liikkeelle hiukan rivakammin. Ensimmäisen puolikkaan jälkeen pidin huoltotauon. Tämän jälkeen asetin mieleeni tietynlaisen virstanpylvään; 30 kilometriä. Siinä paikkeilla otin energialisää, ja siirsin katseen kohti maalia. Ikävästi noilla main sain tosin vaivakseni vatsakivun, joka pakotti kävelemään pätkän välissä. Siitäkin onneksi selvittiin. 35 kilometrin kohdalla pidin toisen juomatauon, ja hetken jo mietin keskeyttämistä. Sitten tulin järkiini, ja tein päätöksen että mikäli olen tähän asti selvinnyt niin selviän loputkin kilometrit. Ennemmin vaikka konttaan loppumatkan kuin keskeytän. Ja pienellä kävelypätkällä välissä selvisinkin tavoitteeseen; 42,2 kilometriä todella meni rikki! Fiilis oli aivan uskomaton, olin ylittänyt itseni.

Ainoiksi haasteiksi matkalla osoittautui hiertävät kengät sekä vatsakipu. Tiesin jo etukäteen kestäväni esimerkiksi kipua jaloissa aika hyvin, eikä se missään kohti tuntunutkaan ylivoimaiselta. Omatoimisesti juostuna maraton tuntui myös kyselevän mielen lujuutta, ja varmasti järjestetyssä tapahtumassa vertaistuki olisi tsempannut mielettömästi. Sekä tietysti parhaimmillaan myös kirittänyt vauhtia. Itsenäisesti juostu maraton kuitenkin sopi tällä hetkellä omaan kalenteriini paremmin, ja en omalla kohdallani koe omatoimisuuden vähentävän urheilusuoritukseni arvoa koska itse olisin kilpaillut joka tapauksessa vain itseäni vastaan. Voin siis hyvillä mielin todeta ylittäneeni itseni! Lopputuloksena fiilis on tosi hyvä, ja aion nyt vakavissani harkita bookaavani ensi kesälle järjestetyn juoksutapahtuman  omaan kalenteriini.