Joulunaika on täynnä lämpöä, rakkautta ja perinteitä. Yksi tapa tuoda kotiin jouluista tunnelmaa on valmistaa omia mehiläisvahakynttilöitä. Tämä askartelu on helppo, hauska ja sopii loistavasti koko perheen yhteiseksi tekemiseksi. Voit luoda kauniita kynttilöitä käyttämällä askartelukaupoista löytyviä mehiläisvahalevyjä, ja lopputulos on paitsi upea myös ainutlaatuinen. Nämä kynttilät valmistuvat nopeasti ja ovat mainio lahjaidea!
Kuten arvata saattaa, on joululahjat nyt tämän vuoden osalta avattu. Edellisessä postauksessa kerroinkin, että voisin mahdollisesti tehdä ihan oman postauksen joululahjoista ja tässä se nyt tulee!
Jouluaatto tuli ja meni, kuten myös joulupäivä. Onneksi tietynlaisesta joulun fiiliksestä pääsee kuitenkin vielä nautiskelemaan, ja varmasti meno on vielä hetken tavallista arkea rauhallisempaa. Nyt halusin kuitenkin vielä postauksen verran palata meidän jouluun ja erityisesti jouluaattoon. Joululahjoista saatan vielä tehdä oman postauksensa, mikäli vain ennätän. Nyt kuitenkin paneudutaan niihin joulun tunnelmiin!
Viime vuonna toteutin blogin puolella perinteisen joulukalenterin. Tänä vuonna minulla ei valitettavasti riittänyt muiden juttujen ohella sen toteutukseen, kun syksy osoittautuikin hiukan odotettua raskaammaksi kaikkine haasteineen. Tämän lasten jouluhaastattelun halusin silti toteuttaa, ja viime vuoden tapaan videoin haastattelun. Kurkkaa alta lasten ajatuksia joulusta.
Joulukuu on hujahtanut vauhdilla eteenpäin, ja viikon päästä jouluaatto on täällä! Tänä vuonna joulun odotus on ollut varsin erilaista kuin ennen, erityisesti tunnelmaltaan. Perinteisiä jouluvalmisteluita meillä toki ollaan tehty, ja lasten kanssa ollaan puuhasteltu monia jouluisia juttuja kuten leivottu torttuja ja piparkakkutalo. Syksyn kiireet alkaa hellittää, ja nyt alan jo tietyllä tapaa kutkuttavin fiiliksin odottamaan […]
Joulukuu on täällä, eli meidän taloudessa on virallisesti alkanut joulun odotus. I h a n a a! Mä olen henkeen ja vereen jouluihminen, ja rakastan joulua. Joulu merkitsee mulle ensisijaisesti yhdessä oloa perheen kanssa. Mutta itse joulun ajan lisäksi rakastan fiilistellä joulua jo hyvissä ajoin ja pieninä annoksina esimerkiksi joululaulujen, leivonnan ja muiden joulujuttujen avulla. […]
Jouluaatto on nyt vietetty, ja etenkin lasten pitkä joulun odotus on päättynyt. Lahjat on avattu ja jouluruoilla herkuteltu, tosin meillä on vielä jouluruokia jonkin verran jäljellä eli varmaan tapaninpäivä vielä menee jouluruokia rääppien. Kuinka meidän jouluaatto sitten sujui, mitä joulupöydästä löytyi ja mitä lahjapaketeista paljastui?
Tänä vuonna Sofia on jo viimein sen ikäinen, että alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään jo jotakin joulun odotuksesta ja joulukalenterista. Siitä syystä päätin tänä vuonna askarrella hänelle itse joulukalenterin, ja jakaa sen sisällön myös tänne. Mikäli siis suunnittelet askartelevasi omalle lapsellesi joulukalenterin, voit löytää tästä postauksesta sopivia vinkkejä oman kalenterisi sisältöön!
Tällä kertaa ajattelin vastata muutamaan jouluun liittyvään kysymykseen christmas tagin muodossa. Näitä näkee yleensä enemmän youtuben puolella, mutta päätin nyt tuoda tämän blogin puolelle! Minkälaisia jouluisia perinteitä teillä on? Ja mitä joulu sinulle merkitsee?1. Mitä joulu merkitsee sinulle? Kiireettömyyttä ja läheisten kanssa yhdessä oloa. Toki myös hyvää, perinteistä jouluruokaa ja sopivasti herkkuja.2. Onko sinusta mukavempaa antaa […]
Joka vuosi näin joulukuussa on muutama postaus, jotka tulee aina toteutettua tavalla tai toisella. Yksi niistä on lahjatoivelista. Vuosi vuodelta sen tekeminen tuntuu muuttuvan haastavammaksi, ja tänä vuonna jo suunnittelin tekeväni blogiin meidän koko perheen toivelistan sillä omien toiveiden kokoon kaapiminen tuntui jotenkin äärimmäisen haastavalta, sillä mitään tarpeita mulla ei oikeastaan ole ja tuntuu jotenkin […]