Olen useampaankin otteeseen kirjoittanut kehosta, kehosuhteesta sekä raskauden ja synnytyksen mukanaan tuomista kehon muutoksista. Raskausaikana olen nauttinut pyöristyvästä vatsasta. Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin, ettei viimeiset viisi vuotta tauotta raskaana tai imettävänä oleminen olisi jollakin tapaa vaikuttanut paitsi kehooni, myös mieleeni sekä suhtautumiseeni liittyen omaan kehooni sekä syömiseen. Missä siis mennään nyt?
Lue myös: RASKAUDESTA PALAUTUMINEN – MILTÄ KROPPA TUNTUU VUOSI SYNNYTYKSEN JÄLKEEN? & PAINONNOUSU RASKAUSAIKANA – MILTÄ KEHON MUUTOKSET TUNTUVAT?
Ihana raskausaika
Minulla on takana kolme raskautta, jotka kaikki ovat alkaneet kehon muutosten näkökulmasta hyvin eri lähtökohdista. Ensimmäisen raskauden alkaessa olin reilusti ylipainoinen, ja sain painon hallintaan raskauden aikana. Toisessa raskaudessa kiloja tuli noin 25, ja kolmannessa noin 13 kiloa. Jokaisen raskauden jälkeen paino on lähtenyt tippumaan nopeasti, ja olen päässyt niin sanotusti ”omiin mittoihini” suhteellisen nopeasti. Raskausaikana painonnousu ei isossa mittakaavassa ole varsinaisesti koskaan ahdistanut, vaan olen nauttinut pyöristyvästä vatsasta. Toki minullakin on ollut päiviä ja hetkiä, kun pyöristyvä vartalo, nouseva paino ja raskausarvet ovat ahdistaneet ja keho tuntunut vieraalta. Raskaudet ovat myös tuoneet mukanaan pysyviä muutoksia, eikä suuri painonvaihtelukaan varsinaisesti hyvää ole keholleni tehnyt. Pidän kuitenkin uskomattomana sitä, mihin kehoni pystyy. Se on kasvattanut sisällään kolme tervettä lasta, ja toiminut heille ravinnonlähteenä.
Imetys & palautuminen
Koen, että omalla kohdallani imetyksellä on ollut suuri merkitys palautumisen kannalta. Imetys kuluttaa energiaa, ja omalla kohdallani keho on imetysaikana toiminut hyvin. Ilmeisesti se on kuitenkin varsin yksilöllistä, ja on myös mahdollista että imetysaikana keho ikään kuin pitää tiukasti kiinni rasvavarastoistaan voidakseen taata ravinnon riittävyyden vauvalle. Itse kuulun kuitenkin niihin onnekkaisiin, jolla imetys on sulattanut raskauskilot tehokkaasti. Ja rehellisesti nautin etenkin imetystaipaleen ensimmäisistä kuukausista, kun voin ikään kuin hyvällä omalla tunnolla herkutellakin hiukan reilummin, ilman että se näkyy painossa. Normaalisti en nimittäin kuulu tyyppeihin, jotka voivat lapata suuhunsa mitä vain lihomatta.
Puolen vuoden rajapyykki pelottaa
Meillä kaikkien kolmen lapsen kanssa on aloitettu kiinteät puolen vuoden iässä. Aluksi kiinteitä toki menee varsin maltillinen määrä, ja pääasiallisena energianlähteenä vauvalle yhä toimii rintamaito. Tämä puolen vuoden rajapyykki ja kiinteiden lisääminen vauvan ruokavalioon on kuitenkin sellainen asia, joka on vaikuttanut omaan mieleeni jonkin verran. Mutta miksi? No, kuten sanoin olen siinä mielessä geenieni puolesta onnellisessa asemassa, että vaikka muuten en koekaan oman aineenvaihduntani olevan sieltä nopeimmasta päästä, olen imetysaikana voinut syödä aika huoletta mitä mieli tekee ilman että paino on heilahdellut suuntaat tai toiseen. Painonhallinta ei ikinä ole ollut minulle helppoa, ja painoni on jojoillut aikuisiällä 30 kilon haitarila. Kolme raskautta, synnytystä ja imetystaipaletta ovat toki tuoneet kehoon omat muutoksensa.
Apua, entä jos lihon?
Suoraan sanottuna olen etukäteen hieman pelännyt hetkeä, kun kolmannen lapsen kanssa imetys alkaa pikkuhiljaa siinä määrin vähentyä, että kehon oma hormonitoiminta todennäköisesti normalisoituu ja imetyksen mukanaan tuoma ylimääräinen energiankulutus vähenee. Suoraan sanottuna; toisinaan suorastaan pelkään lihomista. Ihan kuin se olisi kamalin asia mitä tässä maailmankaikkeudessa voi käydä. Tuntuu hassulta, että joutuu ikään kuin tutustumaan omaan kroppaan ja sen toimintaan, ja se jollakon tapaa pelottaa. Kun viimeiset viisi vuotta on tauotta ollut joko raskaana tai imettänyt, tuntuu hassulta alkaa pikkuhiljaa etsimään sitä normaalia olotilaa. Vaikka samalla nautin suuresti siitä, että esimerkiksi voimatasoni kasvavat ja oloni on energinen ja voimakas.
Ihanat kamalat raskausarvet
Minulla on raskausarpia. Aivan kuten varmasti monella muullakin raskauden läpi käyneellä. Ja painon jojoilu on myös tehnyt tässäkin asiassa oman osuutensa, sillä arpia löytyy tästä kehosta ihan kiitettävä määrä. Niitä on reisissä, rinnoissa, vatsassa, käsivarsissa. Kaikkialla. Kolmannessa raskaudessa en luojan kiitos saanut merkittävästi uusia raskausarpia, muutaman ylävatsaan koska vatsa oli varsin eri muotoinen kuin aiemmissa raskauksissa. Raskauden mukanaan tuomat, uudelleen punaisiksi muuttuneen arvet ovat alkaneet hyvin haalistua, vaikka kyllähän ne edelleen ovat nähtävissä. En suuremmin pidä raskausarvistani, vaikka olenkin hyväksynyt ne osaksi itseäni. Jollakin tapaa pelkään edelleen niiden muodostumista. Jos huomaan ihossani raskauarpia muistuttavia jälkiä, vetää se mielen hetkeksi matalaksi ja saa minut miettimään olenko lihonut. Typerää, tiedän.
Itseäni etsimässä
Vaikka koenkin itsetuntoni olevan varsin hyvällä mallilla, on minulla jollakin tapaa menossa tietynlainen muutoksen aika kehosuhteeni kanssa. Imetyksen pian vähentyessä luulen, että joudun kiinnittämään erityistä huomiota tähän asiaan ja ruokasuhteeseeni. Energiantarpeeni varmasti vähenee, mutta paljon liikkuvana tarvitsen edelleen energiaa voidakseni hyvin ja palautuakseni optimaalisesti. Kehoni tarvitsee riittävästi terveellistä ja monipuolista ruokaa. En halua kieltää itseltäni mitään, koska henkilökohtaisesti en ruokailun suhteen usko minkäänlaisiin kieltolistoihin. Herkuttelu kuuluu osaksi terveellistä ruokavaliota, ja uskon että kaikkea voi syödä kohtuudella.
Olen lukenut paljon kirjoituksia liittyen itsetuntoon, kehosuhteeseen ja kehon muutoksiin raskausaikana sekä synnytyksen jälkeen. Varsin vähän kuitenkaan puhutaan omalle kohdalleni osuneista tilanteista, joissa keho aiheuttaa jonkin tasoista ahdistusta vasta kun synnytyksestä on kulunut hiukan aikaa. Tähän asti olen ehkä osannut antaa keholleni tietyllä tapaa rauhan ja aikaa palautua, mutta nyt kun synnytyksestä on kulunut aikaa niin tuntuu ettei kehon mahdollisia muutoksia voi enää laittaa raskauden tai synnytyksen piikkiin. Raskauden aikana ja imettäessä koin tietynlaista kehorauhaa, enkä kokenut paineita siitä miltä minun tulisi näyttää tai minkä kokoinen minun kuuluisi olla. Olin hyväksynyt tietynlaisen kontrollin menettämisen, mutta nyt tuntuu etten enää tiedä kuinka minun pitäisi suhtautua kehooni ja kuinka minun tulisi syödä ja liikkua juuri nyt. Edelleen olen kiitollinen kehoni pystyvyydestä, mutta lämmintä ystävyyssuhdetta sen kanssa kaikkine virheineen olen joutunut viime aikoina toisinaan hiukan etsimään. Uskon kuitenkin, että löydän tasapainon tämän asian suhteen sillä valtaosan päivistä koen itseni kauniiksi ja itsetuntoni vahvaksi, mutta myös minulla on omat heikot hetkeni kuten varmasti kaikilla meistä. Halusin jakaa ajatuksiani asian tiimoilta, ja tarjota mahdollista vertaistukea kaikille muille jotka kokevat ikään kuin tutustuvansa itseensä ja kehoonsa uudelleen synnytyksen jälkeen.
Seuraa myös instassa!
