PITALEIVÄT RAPEILLA VEGESUIKALEILLA
Tässä tulee ihana kasvisresepti vaikkapa viikonloppua silmällä pitäen. Pitaleipiin voi sujauttaa rapeiden vegesuikaleiden kaveriksi juuri omia suosikkikasviksia. Itse laitoin pikkelöityä punasipulia, porkkanaa, salaattia, tomaattia sekä kurkkua. Koko komeuden kruunasi ranch kastike ja lime. Pitaleipien väliin sopisi mainiosti myös vaikkapa aiemmin kesäkurpitsa-halloumpihvien ohessa jakamani piparjuurikastike. Pitaleivät muutenkin ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokkaita, sillä täytteitä vaihtelemalla saa aikaan aivan erilaisia makukomboja eri tilaisuuksiin.
Pitaleivät rapeilla vegesuikaleilla
Pitaleivät
2,5dl vettä
1pss kuivahiivaa
1tl suolaa
2rkl öljyä
5dl vehnäjauhoja
Sekoita kuivahiiva hiukan kädenlämpöä lämpöisempään veteen. Lisää joukkoon suola, öljy ja jauhot ja alusta kimmoisaksi taikinaksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi. Jaa kahdeksaan osaan ja pyörittele palloiksi. Kauli ohuiksi pitaleiviksi ja asettele uunipellille jauhotetulle leivinpaperille. Kohota vielä noin puoli tuntia. Paista 225 asteessa n. 12 minuuttia.
Täytteet
Vegesuikaleita
Kanalientä
1pss Crispy Chicken mausteseos
Salaatti
Tomaatti
Kurkku
Ranch kastike
Pikkelöity punasipuli
2 punasipulia
0,5dl etikkaa
1dl sokeria
2dl vettä
Kuori ja viipaloi punasipulit. Asettele puhtaaseen astiaan. Mittaa pikkeliliemen ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Kaada pikkeliliemi sipulien päälle ja anna tekeytyä muutama tunti jääkaapissa.
Kokoaminen / esivalmistelu
Kuumenna kanaliemi. Kaada vegesuikaleet kanaliemeen ja anna liota noin puoli tuntia. Kaada liemi pois ja pyörittele vegesuikaleet crispy chicken mausteseoksessa. Paista rapeaksi kuumalla pannulla tilkassa öljyä. Esivalmistele muut haluamasi täytteet. Täytä pitaleivät ja viimeistele haluamallasi kastikkeella,