Keho neljän synnytyksen jälkeen – itsevarmuutta & hyväksyntää
Neljä synnytystä. Neljä matkaa, jotka ovat muuttaneet minua. Ennen kaikkea tietysti äitinä, mutta myös naisena ja ihmisenä. Jokainen raskaus ja synnytys on jättänyt oman jälkensä, fyysisesti ja henkisesti. Valehtelisin jos väittäisin, ettei keho ole käynyt viimeisten vuosien aikana läpi aivan valtavia muutoksia. Eikä nämä kaikki muutokset tietysti välttämättä ole itselle niin mieluisiakaan. Ja vaikka keho on muuttunut, en koe enää tarvetta mahtua takaisin johonkin vanhaan muottiin. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän ajattelen, että ulkonäön sijaan keskeisempää on se, miltä minusta tuntuu. Olen ollut monenlaisessa kehossa. Olen ollut raskaana, palautumassa raskaudesta, imettänyt, ja myös uudelleen raskaana ennen kuin edellisestä oli välttämättä edes kaikilla mittareilla toivuttu. Olen ollut turhautunut, kiitollinen, väsynyt ja yllättynyt omasta vahvuudestani. Olen nähnyt vaa’an lukeman nousevan ja laskevan, mutta kaikkein merkittävin muutos ei ole tapahtunut peilissä – vaan pään sisällä.
Lue myös:Kehon muutokset raskausaikana
Kehonkuva ei ole vain ulkonäköasia
Nuorempana ulkonäkö tuntui itselle merkitykselliseltä asialta. Ja onhan se sitä tietyllä tapaa vieläkin. Haluan näyttää vahvalta ja toisinaan huolitellulta, mutta vastapainona on ihan ok hengailla hiukset mutsinutturalla ja vaatteet hiekassa hiekkalaatikon reunalla. Aiemmin ajattelin, että hyvä kehonkuva tarkoittaa pääasiassa sitä, että pidän peilikuvastani. Kyse on kuitenkin myös oman kehon hyväksymisestä. Jopa siitä huolimatta, että se ei aina näyttäisikään ”siltä miltä ennen”. En enää odota, että vatsani näyttää samalta kuin ennen yhtäkään raskautta. Se on pehmeämpi, erilainen – mutta silti oma. Se on kantanut neljä lasta. Se on tehnyt enemmän kuin mikään muu kehossani. Se on tehnyt jotain valtavan kaunista ja uskomatonta. Ja tämä kaikki on tehnyt tehtävänsä ja jättänyt jälkensä. Vatsa on pehmeä ja hiukan ruttuinen. Mitä sitten?
Nykyään kehonkuvaani vaikuttaa enemmän se, miten jaksan arjessa. Onko minulla energiaa leikkiä, kantaa, liikkua? Koenko oloni vahvaksi, terveeksi ja läsnäolevaksi? Niinä päivinä kun peilikuva ei hymyilytä, muistutan itseäni kaikesta siitä, mitä kaikkea tämä keho on tehnyt ja mihin se pystyy. Pystyvyyden tunne on itselleni valtava voimavara, myös kehonkuvan näkökulmasta.
Itsevarmuus rakentuu muusta kuin ulkonäöstä
Itsevarmuus ei ole sitä, että rakastaa jokaista kohtaa kehossaan joka hetki. Se on sitä, että tuntee arvonsa myös silloin, kun olo ei ole paras. Se on sitä, että uskaltaa pukeutua niin kuin haluaa – ei piiloutuakseen, vaan ilmaistakseen itseään. Myös minulla on hetkiä, jolloin olo omassa vartalossa ei ehkä ole paras. Olen tuntenut itseni isoksi, vääränlaiseksi tai raskauksien runtelemaksi. Olen kuitenkin samalla oppinut arvostamaan asioita, joita nuorempana pidin itsestäänselvyyksinä. Kuten kivutonta liikkumista, jaksamista, vahvoja lihaksia tai toimivia lantionpohjalihaksia. Näistä kaikista on tullut asioita joita en enää mittaa ulkonäön kautta vaan toiminnallisuuden ja hyvinvoinnin kautta.
On päiviä, kun peilistä näkyy väsynyt katse, silmäpussit, pörröiset hiukset ja olo tuntuu kaikkea muuta kuin hehkeältä. Mutta nekin päivät ovat osa kokonaisuutta. Neljän lapsen äitinä olen oppinut antamaan itselleni armoa. Kaikkea ei tarvitse suorittaa – ei palautumista, ei ulkonäköä, ei elämää. Hyväksyminen ei tarkoita luovuttamista, vaan sitä, että olen lempeä itselleni tässä hetkessä. Voin samalla olla tyytyväinen ja silti haluta kehittyä. Voin rakastaa kehoani ja haluta pitää siitä parempaa huolta.
Mutta entä, jos elämä oman kehon kanssa tuntuu kamppailulta? Muista, että olet enemmän kuin kehosi. Olet enemmän kuin raskausarvet, ylimääräiset sentit tai vertailevat ajatukset. Joskus suurin itsevarmuus syntyy hiljaisesta päätöksestä olla itsensä puolella. Oppia katsomaan itseään lempeämmin.
Keho muuttuu – ja saa muuttua. Mutta arvosi ei vähene koskaan.
