Uuniomenat on ehdottomasti yksi syksyn parhaista herkuista. Nämä terveelliset uuniomenat sopivat täydellisesti aamu-, ilta- tai välipalaksi, mutta taltuttavat pahimman makeannälän myös herkkuhimon iskiessä. Parhaimmat uuniomenat syntyvät ehdottomasti kotimaisista, mieluiten oman pihan omenoista. Omia suosikkejani ovat ehdottomasti hieman happaman kirpeät lajikkeet, nam! Kauppojen valikoima erilaisten proteiinirahkojen, -vanukkaiden ja -jäätelöiden osalta on nykyisin valtava, joten täydellisen makunautinnon saat kun lisäät uuniomenoiden kylkeen vielä jotakin edellä mainituista. Itse nautin tällä kertaa uuniomenat vaniljan makuisen proteiinivanukasmoussen kera.
Lue myös: KAURA-PORKKANA-PATALEIPÄ
4 annosta
Kotimaisia omenoita, koosta riippuen n.3-6kpl
2,5dl kaurahiutaleita
3rkl kookosöljyä
Kanelia
Loraus sokeritonta siirappia
Saksanpähkinöitä rouhittuna
(1rkl HealthyCo Proteinella hasselpähkinälevitettä)
Poista omenoista siemenkodat omenaporalla tai veitsellä, tai pilko omenat isohkoiksi paloiksi. Asettele uunivuokaan. Sekoita keskenään muut ainekset. Lisää halutessasi joukkoon hasselpähkinälevitettä. Levitä tahna omenoiden päälle. Paahda uunissa 160 asteessa 30 minuuttia. Tarjoile esimerkiksi vaniljarahkan, proteiinivanukkaan tai proteiinijäätelön kera.
Kurkista myös videomuotoinen valmistusohje!