SYNNYTYSKERTOMUS – TÄYDELLINEN VESISYNNYTYS

Meidän pienen miehen laskettu aika oli 25. syyskuuta, ja lasketun ajan jälkeen alkoi synnytys ja synnytyksen käynnistyminen olla mielessä päivä päivältä enemmän ja enemmän. Missään vaiheessa olo ei henkisesti ollut yhtä kärsimätön ja piinallinen kuin aiemmissa raskauksissa, vaan tällä kertaa osasin mielestäni olla suhteellisen rennoin mielin lähestyvän synnytyksen suhteen. Luotin siihen, että keho kyllä osaa tehtävänsä ja vauva syntyy kun on valmis.  Eli vaikka blogin puolella kirjoittelinkin synnytyksen käynnistymiseen usein liitettävistä poppakonsteista, en kuitenkaan itse alkanut esimerkiksi porrastreeneihin tai suursiivoukseen.

Lue myös: SYNNYTYSTOIVELISTA & MITEN SAADA SYNNYTYS KÄYNTIIN?

Lääkkeetön vesisynnytys

Laskettu aika oli ja meni

Maanantaina 27. lokakuuta raskausviikolla 40+2 kävin synnytystä stimuloivassa vyöhyketerapiassa, jossa käsiteltiin jalkojen heijastepisteitä. Kävin saman tyylisessä hoidossa myös Minean raskausaikana, ja silloin koin hoidon todella rentouttavaksi ja seuraavana yönä synnytys lähtikin käyntiin juuri sopivasti ennen yliaikaiskontrollia. Tällä kertaa synnytys ei käynnistynyt ihan yhtä nopealla aikataululla, mutta en silti sanoisi hoidossa käymistä missään nimessä turhaksi. Kaikki rentoutuminen ennen synnytystä on varmasti hyväksi sekä keholle että mielelle.

Kuten aiemmissakaan raskauksissa, ei tälläkään kertaa lähestyvä synnytys juurikaan ilmoitellut itsestään ennen varsinaista h-hetkeä. Hyvin pientä, kuukautiskipumaista jomottelua taisin havaita ensimmäisen kerran keskiviikon ja torstain välisenä yönä, mutta jomottelu oli niin pientä etten havahtunut edes unilta tähän. Selkeämmin tunnistin nämä jomottelut sitten torstain ja perjantain välisenä yönä, mutten silloinkaan varsinaisesti herännyt tähän jomotteluun. Kuopus sitten herätti minut kolmen aikaan, ja kun olin saanut peiteltyä hänet uudelleen nukkumaan havaitsin ensimmäiset oikeat supistukset. Supistukset olivat suhteellisen napakoita, mutteivat lainkaan säännöllisiä. Supistelua jatkui ehkä tunnin tai kaksi, jonka jälkeen onnistuin vielä torkahtamaan hetkeksi. Aamulla herätessäni olin suhteellisen varma, että viimeistään seuraavana yönä olisi tositoimien aika.

Vihdoinkin!

Aamupäivällä oma oloni oli hyvä, käytiin tyttöjen kanssa tekemässä pieni päiväunilenkki jonka aikana yöltä tutut jomottelut jatkuivat muttei varsinaisia supistuksia kuitenkaan tullut. Päiväuniaikaan torkuin myös itse hetken, jonka jälkeen supistukset alkoivatkin uudelleen hiukan ennen kahta. Melko nopeasti supistukset muuttuivat säännöllisiksi, mutta koin pärjääväni vielä tosi hyvin niiden kanssa kotona. Puuhastelin lapsille välipalat ja hengittelin supistusten aikana rauhallisesti. Pian kuitenkin havaitsinkin jo aiemmista synnytyksistä tutun pahoinvoinnin iskevän päälle, ja hälytinkin jo miehenkin hyvissä ajoin töistä kotiin. Tai ainakin luulin, että olin tämän kanssa aivan liian ajoissa.

Kokeilin ensin kotona tens-laitetta, josta kirjoittelen myöhemmin vielä lisää. Aika pian kuitenkin koin, että lämmin sauna ja suihku voisi helpottaa oloani enemmän ja meninkin mietoihin löylyihin ja suihkuun. Suihkussa supistukset tihenivät ja voimistuivat, ja miehen tullessa kotiin hiukan ennen kolmea taisi supistuksia tulla vielä hieman vaihtelevasti noin kymmenen minuutin välein. Jossain vaiheessa siirryin suihkusta makuuhuoneeseen, jossa istuin jumppapallolla sänkyyn nojaten. Ja jestas miten tämä asento tuntuikin helpottavan oloa! Jossain vaiheessa muistan ajatelleeni, etten synnytä enää ikinä. Samalla kuitenkin mietin, että onkohan tämä synnytys nyt ihan todella käynnissä kun synnytysten lomassa pystyin kuitenkin esimerkiksi vielä vastaamaan muutamiin viesteihin ja selaamaan puhelinta. Supistusten vastaanottaminen sujui tällä kertaa todella hyvin, ja pyrin aina supistuksen tullen keskittymään todella hengittämiseen ja leuan rentouttamiseen. Tein samalla myös ajatustyötä, ja ikään kuin ajattelin hengittäväni vauvaa hetki hetkeltä alaspäin ja samalla pidin tiiviisti mielessä tästä urakasta pian häämöttävän palkinnon; vauvan. Pidemmän aikaa supistusen välissä mies myös kysyi, että olisikohan jo aika lähteä sairaalaan. Tuntui, etten saanut sanaa suustani ja koin pärjääväni supistusten kanssa vielä aika hyvin. Lopulta viiden aikaan hän sai puettua minulle vaatteet päälle, ja lähdettiin sairaalalle. Ja ihan todella, en saanut enää tässä vaiheessa itse vaatteita päälle.

Synnytyssairaalassa

Automatkalla supistukset tihenivät entisestään, ja muistan kiukutelleeni miehelle loppumatkasta, että hän ajaa mielestäni kohtuuttoman lujaa. Vastaukseksi sain, että jos supistuksia tulee neljän minuutin välein niin parempi olla ripeä että ehditään perille. Ja jälleen kerran, matka keskussairaalan läpi uloskäynniltä synnytysosastolle tuntui ikuisuudelta. Jouduin useamman kerran matkan aikana nojaamaan seiniin, ja muistan kuinka minua ehkä hieman jopa ärsytti että tiheiden ja kipeiden supistusten lisäksi vauva tuntui liikkuvan koko ajan mikä teki olosta sietämättömän. Tässä vaiheessa kello taisi olla jotakin kuuden ja puoli seitsemän väliltä. Pääsin kuin pääsinkin synnytysosastolle, jossa hoitaja otti meidän ensin vastaanottohuoneeseen käyrille ja sisätutkimukseen. Muistan hieman hätkähtäneeni, kun hän kylmän viileästi totesi sisätutkimuksen jälkeen jotakuinkin, että ”juu kyllä täällä on kohdunsuu täysin auki, ihan pieni reuna enää jäljellä. Kyllä tämä kohta syntyy.” Siinä sitten hädissäni sanoin että minulla oli toiveissa vesisynnytys, ja varmistin että ehditäänköhän ammeeseen vielä. Ja luojan kiitos ehdittiin! Oltiin hetki vielä käyrillä, jonka jälkeen pääsin siirtymään ammeeseen.

Vesisynnytys

Ammeessa muistan ajatelleeni veden tuntuvan viileältä, sillä vesisynnytyksessä veden lämpötilam tulisi olla noin 35 astetta. Meidän kätilö oli oikein mukava, mutta samalla myös ohjeistuksissaan selkeä. Todella nopeasti pääsinkin jo ponnistamaan vauvaa omaan tahtiini ja kroppaa kuunnellen. Ponnistusvaihe tuntui todella nopealta, ja myös mies sanoi että tällä kertaa vauva tuntui syntyvän todella nopeasti. Ponnistusvaihe kesti kahdeksan minuuttia ja kello 19.08 syntyi viiden tunnin synnytyksen päätteeksi meidän pieni poika, ja sain itse nostaa hänet vedestä rinnalle. Sairaalassa ei tosiaan ehditty turhan kauaa olla, sillä meillä tosiaan oli vauva sylissä jo noin 45 minuutin kuluttua siitä, kun oltiin saavuttu sairaalan aulaan. Ja kuten myös aiemmissa synnytyksissä, myös tälläkin kertaa streptokokki näytteeni oli postiiviinen, mikä olisi edellyttänyt antibiootti tippaa ennen synnytystä. Sitä en kuitenkaan nopean synnytyksen vuoksi ehtinyt tällä kertaa saamaan, josta seurasi vauvalle 24 tunnin infektioseuranta, joka oli myös esteenä polikliiniselle synnytykselle. Toinen este toivomalleni polikliiniselle synnytykselle oli runsas vuoto synnytyksen jälkeen, sillä taisin vuotaa yhteensä lähes litran verran, kun polikliiniselle synnytykselle vuodon raja on 500-700 millilitraa. Näistä pienistä vastoinkäymisistä huolimatta olen synnytykseen kokemuksena todella tyytyväinen, ja vesisynnytys oli kokemuksena täydellinen!

 

Seuraa minua myös instagramissa