NIMIPOHDINTAA JA IHANIMMAT NIMET
Rakastan nimiä. Ja nimenomaan ehkä hieman persoonallisempia ja erikoisempia nimiä. Tästä syystä sopivan nimen löytäminen lapsille on ollut hieman haastavaa, koska nimipohdinnoissa törmäyskurssilla on olleet omat, hieman erikoisemmat ehdotukseni sekä puolisoni ehdottamat perinteiset nimet. Jokaisen lapsen kohdalla olemme kuitenkin löytäneet juuri sopivan, molempia miellyttävän nimivaihtoehdon jo raskausaikana ja minulle onkin tärkeää, että vauvalla on nimi valmiina jo ennen syntymää. Se auttaa minua konkretisoimaan vauvan tuloa, ja onneksi nimeä voi tietysti vielä aina vaihtaa vauvan syntymän jälkeen jos tuntuu ettei suunniteltu nimi ja uusi tulokas olekaan syystä tai toisesta täydellinen match.
Olen jo vuosia pyöritellyt mielessäni sopivia nimiä ja nimiyhdistelmiä, mutta jostain syystä nimien keksiminen tytölle on aina ollut helpompaa. Siitä syystä nyt onkin melkoinen urakka löytää meidän pojalle täydellinen nimi, joka sopii yhteen tyttöjen nimien kanssa ja kelpaa myös puolisolle. Minkälaisia kriteereitä minulla sitten nimien suhteen on, ja mitkä ovat mielestäni kauneimpia nimiä? Kokosin alle kattavan listan sekä tyttöjen, että poikien nimistä ja mukana on myös teidän suosikkeja! Instagramin puolella vastauksissa toistui selvästi muutamat suosikkinimet, mutta mukana oli myös ihanasti hieman erikoisempia ja harvinaisempiakin nimiä.
Omat kriteerini vauvan nimelle
Olen aina rakastanut erityisesti kolmen etunimen yhdistelmiä. Molemmilla tytöillä on kolme etunimeä, joten myös pojalle luonnollisesti tulee kolme etunimeä. Tässä vaiheessa kerrottakoon, että esikoisemme on siis Sofia Ia Adelei ja kuopus Minea Isla Adessa. Tyttöjen nimet eivät siis varsinaisesti muistuta juurikaan toisiaan, mutta tiettyjä yhteneväisyyksiä kyllä löytyy. Ensimmäisten nimien lopussa on molemmilla kaksi vokaalia, joka sointuu mielestäni kauniisti. Toisten nimien etukirjaimien yhtenäisyys muodostui ikään kuin vahingossa, ja mikäli kolmas lapsemme olisi ollut tyttö, olisi myös hänelle ollut valmiina kaunis kolmen nimen yhdistelmä, jossa toiset nimet olisivat alkaneet I ja A kirjaimilla. Pojalle kyseisillä kriteereillä eli ensimmäisen nimen lopussa olevalla tuplavokaalilla sekä toisten nimien alkukirjaimilla varustetun nimiyhdistelmän keksiminen tuntui haastavalta, kun lisäksi haluaisin nimen olevan hieman modernimpi, eli esimerkiksi Seppo ja muut vastaavat ovat pois laskuista. Mutta nyt olemme ehkä löytäneet sopivan kompromissiratkaisun joka miellyttää meitä molempia. Täysin se ei kaikkia kriteereitäni täytä, mutta aina ei voi voittaa. Vielä en kuitenkaan paljasta mikä meidän vauvalle tulee nimeksi.
Kauneimmat pojan nimet
Aatu
Aleksander
Caspian
Casper
Daniel
Emil
Elia
Eeli
Isak
Iivo
Jooa
Julius
Justus
Kaspian
Leevi
Luca
Noel
Nooa
Patrcik
Sebastian
Kauneimmat tytön nimet
Aada
Aurora
Adessa
Alessia
Alessa
Cecilia
Eea
Elea
Evelia
Fiona
Ina
Lilia
Leona
Lydia
Minea
Nadja
Olivia
Sofia
Ihana ja mielenkiintoinen postaus! Listoissasi oli monia myös omia suosikkejani?
Kiitos kommentistasi Emilia! ?