RASKAUSVIIKKO 26

DSC_2126
Tässä sitä ollaan, ollaan, 26. raskausviikolla matkalla kohti pienen ihmeen saapumista. Edellisestä raskausaiheisesta postauksesta on kulunut jokunen viikko, joten ajattelin tulla jakamaan hiukan raskauskuulumisia. Raskaus on sujunut ihanasti omalla painollaan.
Edellisestä neuvolakäynnistä on jo useampi viikko, mikä ei itseäni varsinaisesti haittaa. Sen sijaan olen nauttinut siitä, että lähipiirissä on muitakin samaan aikaan odottavia joiden kanssa voi käydä läpi raskausjuttuja.

Lue myös: RV21 – RASKAUSKUULUMISIA
DSC_2110
Raskaus on jatkunut omassa tahdissaan, ja vaikka välillä tuntuu kuin aika lentäisi, niin samalla olen oppinut nauttimaan jokaisesta hetkestä. Kokemuksesta tiedän, että tulen varmasti kaipaamaan tätä aikaa jälkikäteen. Vauvan liikkeet tuntuvat jo selkeästi, myös arkisten askareiden lomassa. Lapset ovat innoissaan kokeilemassa pikkuveljen potkuja, ja pikkuhiljaa myös meidän kuopus on tuntunut käsittävän että vatsassani todella on vauva. Fyysisesti tunnen, kuinka vauva kasvaa ja ottaa tilaa vatsassani. Ja itseasiassa vauva on juuri nyt kukkakaalin kokoinen. Vatsa tuntuu juuri nyt kasvavan hurjaa vauhtia. On päiviä, jolloin tunnen oloni energiseksi ja voimakkaaksi, ja sitten on niitä hiukan väsyneempiä päiviä. Pääsääntöisesti olo on kuitenkin edelleen energinen. Kaiken kaikkiaan olo on edelleen positiivinen ja odottava. Ajatus siitä, että jossain tuolla mahassa kasvaa oma pieni ihme, pitää mielen iloisena. Vaikka odotus tuo mukanaan monenlaisia tunteita ja fyysisiä muutoksia, en malta odottaa, että saan viimein nähdä tämän pienen ihmeen kasvot. On ihanaa miettiä, millainen tyyppi siellä mahassa oikein asustaa.

DSC_2122
Vaatekaappini on saanut uuden ulottuvuuden, kun yritän löytää mukavia ja tyylikkäitä vaatteita, jotka mahtuvat tähän kasvavaan vatsaan. Omiin farkkuihin en ole mahtunut enää viikkoihin, mutta onneksi arjessa viihdyn muutenkin pääasiassa urheiluvaatteissa. Sen lisäksi erilaiset neulemekot ja erityisesti ribbimekot ovat suosikkejani, sillä ne ovat ihanan joustavia ja sopivat käytettäväksi myös raskauden jälkeen. Raskausmuoti itseasiassa on nykyään yllättävän monipuolista, ja olen oppinut arvostamaan vaatteita, jotka ovat sekä käytännöllisiä että kauniita.

Raskaus on jälleen opettanut minulle myös sen, miten tärkeää on antaa itselleen lupa levätä ja nauttia tästä ainutlaatuisesta ajasta. Vaikka tiedän, että edessä on vielä monia muutoksia ja yllätyksiä, haluan parhaani mukaan pyrkiä myös pysähtymään ja nauttimaan hetkestä.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *