RASKAUSPÄIVÄKIRJA – RV8 – RV13

Vaikka ensimmäinen raskauskolmannes onkin nyt takana, niin palataan vielä postauksen verran raskausviikkojen 8-13 ajatuksiin. Tällä kertaa kokosin ajatuksia näin kootusti ylös, en päiväkirjamerkintöjen tyyliin päivämäärien kanssa. Raskauden ensimmäisen kolmanneksen loppupuolella alkoi vihdoin konkretisoitua ajatus siitä, että meille todella tulee vauva. Ensimmäiset viikot tuntuivat lähinnä epätodellisilta, mutta neuvolakäynnit ja etenkin ensimmäisen kolmanneksen loppuvaiheessa ollut ensimmäinen ultra todella konkretisoivat raskautta.

Lue myös: RASKAUSPÄIVÄKIRJA – RV4 – RV8

Yleinen fiilis

Viikon 8 alussa oli ensimmäinen neuvolakäynti. Tällä neljännellä kerralla todella tuntuu, että aika menee nopeasti ja myös ensimmäinen neuvolakäynti koitti todella pian. Edelleen tuntui uskomattomalta, että tässä todella ollaan raskaana. Hetken pohdin myös alkuraskauden ultraäänessä käymistä omankustanteisesti, mutta jotenkin se sitten lopulta kävi. Kolmatta raskautta lukuun ottamatta olen aina odotellut nt-ultraan, ja samalla kaavalla mentiin myös tällä kertaa. Osin myös syksy ja alkanut arki kiireineen vaikuttivat tähän, etenkin kun meiltä matkaa lähimmälle palveluntarjoajalle kertyy kuitenkin ihan reippaasti. Eli tällä kertaa skippasin varhaisultran.

Oireet

Oireista edelleen merkittävämpänä tuntui väsymys. Alkuraskauden väsymys on ainakin omalla kohdallani jotain aivan omaa luokkaansa. Tuntuu, kuin mikään määrä unta ei riittäisi. Vaikka öisin koen nukkuvani hyvin, maistuu päiväunet silti varsin usein. Väsymys on itselleni aiemmistakin raskauksista tuttu oire, mutta edelleen olen kiitollinen että olen välttynyt esimerkiksi pahoinvoinneilta. Väsymyksen kanssa koen vielä pystyväni elämään ihan normaalia arkea, vaikka toki sekin toisinaan tuntuu hiukan kurjalta ja vaikuttaa omaan mielialaan ja jaksamiseen esimerkiksi liikunnan saralla. Nyt tämän oireettomuuden kanssa hiukan jännityksellä odotan, että milloin edellisistä raskauksista tutut liitoskivut sekä närästys astuvat kuvioihin..

Kehon muutokset

Alkuraskaudessa paino nousi heti muutaman kilon, ja tällä kertaa koin yllättävän ristiriitaisia tunteita sen osalta. Vaikka tietysti tiedän ja tiedostan, että raskausaikana paino nousee ja keho käy läpi monenlaisia muutoksia, tuntuu niiden hyväksyminen nyt jotenkin haastavammalta. Ehkä tähän vaikuttaa osittain se, että kuluneen vuoden aikana en ole kokenut omaa kehoa niin omakseni muutenkaan. Haastava elämäntilanne sekä imetyksen loppuminen toivat mukanaan muutaman ekstrakilon, jotka eivät ennen raskautumista juurikaan ahdistaneet. Mutta alkuraskaudessa kuitenkin huomasin, että jollain tapaa koin halua saada takaisin sen oman ihannepainoni. Kehon muutoksien työstäminen vaati siis jonkin verran ajatustyötä, sillä raskaus pidemmälle edetessään väistämättä muuttaa kehoa. Olen aina rakastanut raskausvatsaa, onko mitään kauniimpaa? Silti erityisesti alkuraskaudessa, kun olo omassa kropassa oli lähinnä turvonnut niin itsestäni tuntui hiukan epävarmalta ja epämiellyttävältä.

Liikunta

Alkuraskauden väsymys teki oman osansa myös liikkumiseen. Väsymys yhdistettynä muihin arjen kiireisiin teki etenkin salitreenien arkeen sovittamisesta haastavaa, eikä ehjiä neljän salitreenin viikkoja juurikaan näkynyt. Yritin kuitenkin parhaani mukaan iskostaa mieleeni, että kaksi tai kolmekin salitreeniä on aivan riittävästi tässä tilanteessa ja ehdottomasti enemmän kuin ei yhtään. Treenille raahautuminen tuntui haastavalta väsyneenä, mutta liikunnasta kuitenkin sai myös paljon energiaa. Lenkkeilyä jatkoin normaaliin tapaan, ja lisäksi viikkoihin tulivat mukaan säännölliset pitkät pyörälenkit jotka tuntuivat hyvältä. Eli ihan laakereilleni en kuitenkaan jäänyt lepäämään.

Niskaturvotusultra

Viikolla 13 koitti myös kauan odotettu nt-ultra, eli alkuraskauden ultraääni jossa seulotaan sikiön mahdolliset poikkeamat. Tuntui hullulta, kun ruudulle lävähti pieni vauva. Uskomatonta! Ultrassa kaikki näytti olevan mallikkaasti, eikä verikokeidenkaan puolesta pitäisi olla kohonnutta riskiä kromosomipoikkeavuuksiin. Vihdoin voi huokaista! Ultran jälkeen kerrottiin raskaudesta myös lapsille, ja voi miten ihania reaktioita heiltä tulikaan! Etenkin esikoinen oli aivan innoissaan. Alettiin puhua raskaudesta myös julkisesti, mikä tuntui hyvältä ja jollain tapaa konkretisoi asiaa. Meille todella tulee vauva!