Vauva 11kk

En voi uskoa, että vauvavuosi alkaa pikkuhiljaa tulla päätökseen. Viimeinen kuukausi vauvavuotta nimittäin pyörähti tänään käyntiin, kylläpä on jälleen omalla tavallaan haikeaa. Neljännenkin lapsen kohdalla tuntuu aivan yhtä ihanalta ja haikealta, kun vauva päivä päivältä kasvaa ja kehittyy. Hänestä alkaa kuoriutumaan pala palalta aivan oma valloittava persoonansa, ja hän oppii uusia taitoja kovaa vauhtia.

Lue myös: Vauva 10kk Vauva 11kk

Juuri nyt arki 11 kuukauden ikäisen kanssa on aktiivista ja täynnä uusia seikkailuja. Hän liikkuu jo erittäin ketterästi ja harjoittelee jatkuvasti uusia taitoja. Ensiaskeleet ilman tukea ovat varmasti aivan nurkan takana, sillä tällä hetkellä hän jo seisoo pieniä hetkiä tukevasti ilman tukea (tai esimerkiksi lelusta tukea pitäen, hauskaa miten vauvat toimivat). Kädestä taluttaessa askelia tulee jo useampi peräkkäin, ja taaperokärry ja nukenvaunut ovat edelleen suuria suosikkeja ja niitä työnnellään ympäri kotia päättäväisesti. Hän on myös alkanut kiipeilemään aivan uudella innolla – sohvan vieressä seistessä vauva selvästi nostaa jalkaa ja yrittää kiivetä, mutta onneksi kiipeäminen ei vielä onnistu koska alas laskeutuminenkin on vielä melko holtitonta.

Puheen kehitys on myös edennyt viime viikkoina harppauksin. Vauvalta tulee iloista jokellusta, tavuja ja päristelyä pitkin päivää. Tuttujen tavujen lisäksi hän on alkanut toistamaan joitakin selkeitä sanoja, tai ainakin sanojen kaltaisia äännähdyksiä, jotka toistuvat oikeissa yhteyksissä. Voisin melkein vannoa, että olen jo useampaan kertaan kuullut vauvan sanovan ”isi”. On myös niin hellyyttävää huomata, kuinka vauva alkaa koko ajan ymmärtää enemmän meidän puhettamme. Välillä hänellä on pitkiä ”keskusteluja” lelujen tai perheenjäsenten kanssa, ja hänen ilmeensä ja eleensä viestivät paljon, vaikka sanat eivät vielä olekaan selkeitä.

Vauva 11kk

Viime aikoina hän on myös oppinut aivan uuden taidon – vilkuttamisen! Ja voi että, kuinka maailman ihanin pieni vilkuttaja hän onkaan. Mikään ei ole suloisempaa kuin eteiseen konttaava vauva, joka vilkuttaa hyvästiksi kun jompi kumpi meistä vanhemmista tai joku isosisaruksista on lähdössä johonkin. Hän vilkuttaa iloisesti ja saa meidät kaikki hymyilemään. Lisäksi viimeisimpänä taitona hän on aivan tässä viimeisen viikon sisällä oppinut taputtamaan. Hän taputtaa aina innokkaasti, kun jotakuta perheenjäsentä kannustetaan – ja se jos mikä on suloista!

Ruokailut sujuvat edelleen pääosin sormiruokaillen, ja lusikkaa ja haarukkaa käytetään jo innokkaasti vaikka usein se tarkoittaakin enemmän ruokaa lattialla kuin suussa. Suosikkiruoat ovat edelleen hedelmiä ja kasviksia, erityisesti banaani, avokado ja höyrytetyt porkkanat maistuvat päivästä toiseen. Yhdeksi suosikiksi on myös noussut itse leipomani hapanjuurileipä. Myös puuro maistuu hänelle hyvin, tosin nykyisin syöttämisestä ei tahdo oikein tulla mitään kun hän haluaa vähintäänkin omalla lusikallaan osallistua hommaan tai mieluiten syödä täysin itse vuoroin lusikalla ja sormilla. Mini on myös todella ennakkoluuloton uusia makuja kohtaan, ja maistelee todella rohkeasti uusia raaka-aineita.

Vauva 11kk

Päiväunet ovat viime aikoina vakiintuneet pääasiassa kahteen kertaan päivässä, toisinaan edelleen saatetaan tosin mennä kolmien unien taktiikalla. Vauva ottaa aamulla lyhyet unet pääsääntöisesti sylissä ja lounaan jälkeen sitten pidemmät unet rattaissa. Lisäksi illalle saattaa vielä tulla lyhyet nokoset, etenkin mikäli liikutaan autolla illalla. Unirytmi on pysynyt melko säännöllisenä, ja myös yöunet ovat pääsääntöisesti vakiintuneet kivasti n. 20-05.30 väliin. Nukkumaan mennään luonnollisesti aiemmin, mikäli illalla jää unet väliin. Edelleen hän saattaa hiukan herätä yöllä kitisemään, mutta pääsääntöisesti rauhoittuu kivasti itsekseen. Edelleen hän nukkuu pinnasängyssä meidän huoneessa, mutta suunnitelmissa olisi siirtää hänet isoveljen kanssa samaan huoneeseen nukkumaan.

Vauva on tällä hetkellä todella sosiaalinen ja rakastaa seuraa. Hän nauttii perheen ja isosisarusten touhuista, ja haluaa olla mukana kaikessa, mitä kotona tapahtuu. Oli kyse sitten isosisarusten leikeistä tai kodin askareista, vauva on aina innokkaana osallistumassa. Leikit alkavat myös pikkuhiljaa muuttua monipuolisemmiksi, ja hän rakastaa juuri nyt erityisesti ns. ”liikkuvia” leluja. Pallot, autot ja kaikenlaiset rullattavat lelut ovat suosikkeja. Hän on myös alkanut osoittamaan selvemmin mieltymyksiään ja kertoo omalla tavallaan, ja pitää esimerkiksi puoliaan isosisarusten kanssa leikkiessä.

On hurjaa ajatella, että pian hän täyttää vuoden ja virallisesti siirtyy vauvasta taaperoksi. Tämä vauvavuoden viimeinen kuukausi tuntuu erityisen arvokkaalta, ja haluan ottaa siitä kaiken irti – nauttia vielä hetken tästä vaiheesta, kun hän on pieni ja riippuvainen meistä, mutta samalla jo niin kovin itsenäinen ja määrätietoinen pieni persoona. Meidän oma pieni. Olen valtavan kiitollinen saadessani seurata hänen kasvua ja kehitystä näin läheltä.

Arki vauvan kanssa on siis täynnä touhua, iloa ja loputtomia ihmettelyn hetkiä. Seuraava suuri virstanpylväs on jo aivan nurkan takana – pian meillä on yksivuotias! Mutta sitä ennen nautitaan vielä tästä viimeisestä vauvakuukaudesta kaikilla aisteilla.

Meidän arkea voit seurata myös Instagramissa ja YouTubessa!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *