Olen jokaisen raskauden kohdalla halunnut tietää rakenneultrassa tulevan vauvan sukupuolen. Nykypäivänä sukupuolen selvittäminen etukäteen raskausaikana taitaa olla aika yleistä, ja ymmärrän asian hyvin. Raskausaikana on kovin vähän konkreettista tietoa, jota vauvasta voi saada selville ennen syntymää ja suuri osa vauvaan liittyvistä ajatuksista perustuu pelkkiin mielikuviin. Onkohan vauvalla hiuksia? Minkähän väriset silmät hänellä on? Näyttääköhän hän minulta? Sukupuoli on yksi harvoista asioista, jotka auttavat konkretisoimaan vauvan tuloa ja voivat osaltaan auttaa näiden mielikuvien luomisessa ja sitä kautta varmasti vahvistaa kiintymyssuhdetta vauvaan jo raskausaikana.
Lue myös: TYTTÖ VAI POIKA? & MEILLE TULEE POIKA
Äidinvaisto tietää
Olen kahden tytön äiti. Jo ennen ensimmäistä raskauttani olin aina sanonut, että ensimmäinen lapseni tulee olemaan tyttö. En toki tiedä, oliko tämä vain oma ”päätökseni”, mutta jonkinlaista tuuria tässä pelissä on selvästi ollut mukana kun esikoinen oli kuin olikin tyttö. Heti raskauden alkumetreiltä vaistoni sanoikin, että hän on tyttö. Jopa unissani vauva oli tyttö. Raskaus kaiken kaikkiaan oli kuitenkin uutta ja jännittävää, joten ihan täysin en vaistoni varaan heittäynyt ja psyykkasin itseäni myös henkisesti ajatukseen, että rakenneultrassa aavistukseni vauvan sukupuolesta voi osoittautua myös täysin vääräksi. Näin ei kuitenkaan käynyt. Toisen raskauden kohdalla oireet olivat täysin samanlaiset kuin ensimmäisessä. Ajattelin varovasti mielessäni, että voisikohan olla että meille tulisi toistamiseen tyttö. Ihan yhtä varma en asiasta ollut kuin esikoisen kohdalla, mutta vahva aavistus minulla silti oli. Ja aavistukseni osoittautui jälleen todeksi. Olin jo ennen rakenneultraa miettinyt tytön nimiä, ja tainnut ostaa myös muutamia vaaleanpunaisia vaatteitakin.
Vaistoni oli väärässä
Nyt kolmannella kerralla oireet olivat jälleen heti alkuraskaudesta lähtien täysin identtiset aiempien raskauksien kanssa. Ainoana eroavaisuutena oli se, että juuri ennen rakenneultraa minulle iski ihan hirveä himo sokerittomaan ananas limuun. Ja olen koko ikäni ollut vannoutunut Pepsi Maxin kuluttaja, minkään muun värisen virvoitusjuoman juominen ei tullut kuuloonkaan. Hyi. Ajattelin tälläkin kertaa vauvan olevan tyttö. Varoittelin jo alkuraskaudesta lähtien kovasti poikaa toivovaa miestäkin siitä, että aavistelin vauvan olevan tyttö. Mietin tytön nimiä, osittain myös siksi että tytön nimien keksiminen on aina ollut itselleni helpompaa ja mielessäni olikin jo useampi sopiva vaihtoehto. Nyt kolmannella kerralla tosin epäröin myös omaa vaistoani vielä edellistäkin raskautta enemmän, koska pidin todennäköisyyksiä kolmannesta tytöstä pieninä. Hassua kyllä, ihan yhtä hyvinhän vauva olisi voinut olla tyttö. Viimeistään rakenneultran aikana epäilykseni vauvan sukupuolesta todella heräsivät kätilön kysyessä kesken ultran ”haluatko nähdä sukupuolen vai piilotetaanko?”. Tyttövauvan sukupuoli kun taitaa ultran aikana olla maallikon silmin hankalampi hahmottaa, ei tosin mahdotonta sekään. Mutta uskon, että poikavauvan sukupuolen paljastumiseen ultran aikana ”vahingossa” on suuremmat riskit. Ja niinhän siinä sitten kävi, että ultrapäivän iltana minulle selvisi että meille toden totta tulee tällä kertaa poika! Ensimmäinen ajatus oli haikea. Olin jo ajatellut itseni kolmen tytön äitinä ja nauttinut ajatuksesta, että meillä olisi tyttötrio. Nimikin oli valmiina. Sanottakoon tosin, että olin miettinyt myös pojan nimiä kuten aiempienkin raskauksien aikana mutta niistä emme ikinä ole päässeet puolison kanssa täysin yhteisymmärrykseen. Olin myös pienen hetken pettynyt itseeni, miksi olin ajatellut vauvan olevan tyttö? Miksi vaistoni oli väärässä tällä kertaa? Haluan kuitenkin painottaa, että minulle tietenkin tärkeintä oli että vauva on terve, sukupuolesta viis. Ja en siis tarkalleen ottaen ollut pettynyt vauvan sukupuoleen, vaan itseeni ja siihen että olin ollut väärässä.
Saako sukupuoleen olla pettynyt?
Sukupuolipettymys on asia, josta taidetaan puhua varsin vähän. Ja ymmärrän täysin. Rakenneultraääni on kuitenkin ”vasta” raskauden puolivälin tienoilla, joten odottavalla äidillä on monta kuukautta aikaa asennoitua ja kuulostella itseään, oireitaan ja vaistoaan tulevan vauvan sukupuoleen liittyen. Ja se on täysin okei ja ymmärrettävää. Täysin ymmärrettävää on myös tietysti se, ettei ennakkoajatuksia tai oletuksia vauvan sukupuolesta ole. Tällöin ei ehkä luonnollisestikaan pääse pettymyksen tunnetta sukupuolen paljastuessa syntymään. Uskon että suuri osa vauvan sukupuoleen liittyvistä pettymyksen tunteista voi myös itse vauvan sukupuoleen pettymisen sijaan liittyä omaa vaistoa sekä ajatuksia koskevaan pettymykseen. Aivan kuten omalla kohdallani. Poika täydentää meidän perhettä täydellisesti, en vain ymmärrä miksi ajattelin vauvan olevan tyttö. Sukupuolipettymyksestä puhuminen tuntuu olevan jonkin sortin tabu, eikä tunnu olevan ok toivoa vauvan olevan jompaa kumpaa sukupuolta. Silti esimerkiksi tilanteessa, jossa perheessä on jo vaikka useampi tyttölapsi saatetaan olettaa tai jopa udella vanhemmilta että ”no, aiotteko vielä yrittää sitä poikaa?”. Ja sama toisin päin poikien vanhemmille. Miksi tämä sitten on ok, jos sukupuoleen liittyvät pettymyksen tunteet eivät ole?
