Tasan vuosi sitten oltiin hyvin jännittävissä tunnelmissa, kun yli viikon yliajalle mennyt kuopuksemme päätti viimein syntyä. Minea syntyi 8.7.2019 raskausviikolla 41+1, eli niin vain tänään päättyi meidän kuopuksen vauvavuosi, todella haikeaa! Viikonloppuna sitten juhlimme meidän pientä 1-vuotiasta prinsessaa ystävien ja perheen kesken, mutta sitä ennen on aika fiilistellä hiukan kulunutta vuotta.
Lue myös: SYNNYTYSKERTOMUS
Mitä synnytyksestä jäi mieleen?
Kuten synnytyskertomuksestakin tulee ilmi, Minean synnytys onnistui ilman suurempia ongelmia. Supistukset alkoivat yöllä, ja todella uskon että edellispäivän käyntini vyöhyketerapiassa edisti asiaa jollain tavalla. Tai ehkä neiti päätti että nyt on syytä syntyä, ettei aamun yliaikaiskontrollissa vaan aleta käynnistelemään. Tiedä näistä. Päällimmäisenä synnytyksestä jäi kuitenkin mieleen matka synnärille, sillä mulla oli tosiaan varattuna aika KOKSiin yliaikaiskontrolliin aamuksi, ja ajoin sinne sitten itse autolla supistuksieni kanssa. Meiltä on matkaa sairaalalle 40km, ja matkalla tuli muutama supistus. Jouduin myös pysähtyä matkalla oksentamaan moottoritien rampille, mikä ei ehkä ollut kaikista mukavin kokemus. Oksentaminen supistusten lomassa tosin oli minulle jo esikoisen synnytyksestä tuttu juttu, joten tällä kertaa olin ehkä osannut jollain tavalla varautua asiaan.
Synnytys meni kokonaisuudessaan hyvin, mutta on myös joitakin asioita jotka minua jäivät vaivaamaan. Ehkä avaan näitä vielä omassa postauksessaan vertaistuen vuoksi. Positiivista synnytyksessä oli myös se, että esikoisen synnytykseen verrattuna latenssivaihe oli tällä kertaa nopeampi ja synnytyksen kokonaiskesto jotakuinkin 8 tuntia. Ja sehän on jo lasten leikkiä esikoisen 16h synnytyksen ja neljän päivän pitkittyneen latenssivaiheen jälkeen.
Miten vauvavuosi meni?
Vauvavuosi meni yhteen sanaan tiivistettynä nopeasti. Aivan liian nopeasti! Toisen lapsen kohdalla ajan kulku on tuhat kertaa nopeampaa kuin esikoisen kohdalla. Ensimmäiset kuukaudet Minean kanssa oli hieman haastavia unien suhteen, ja lapsia oli hankalaa saada nukkumaan samaan aikaan. Minea nukkui kaikista parhaiten kantorepussa tai -liinassa, jotka olivat meidän vauvavuoden todellinen pelastus. Syksyn tullen hankin vihdoin kauan haaveilemani kantotakin, ja sitten Minea siirtyikin heti nukkumaan päiväunet vaunuissa. Kuinka yllättävää.
Minea on aivan ihana pieni neiti. Luonteeltaan hieman siskoaan rauhallisempi ja pitkäpinnaisempi, mutta osaa kyllä taatusti pitää puolensa tarvittaessa. Hän on iloinen, utelias ja nauravainen. Hän on äidin pieni vauva. On muuten hassua, miten Sofia oli vuoden iässä olevinaan jo niin iso tyttö, kun taas Minea tuntuu vieläkin niin pikkuiselta! Ilmeisesti tämäkin on kuitenkin täysin normaali tuntemus, etenkin mikäli lapsilla on suhteellisen pieni ikäero.
Minean vauvavuosi oli aivan ihana! Ollaan saatu nauttia kiireettömistä päivistä kotona. Olen todella onnellinen, että päätin jatkaa vanhempainvapaan jälkeen vielä hoitovapaalle. Aika lasten kanssa on maailman arvokkainta, ja kuten jostain olen joskus lukenut niin vaikka päivät ovat pitkiä, ovat vuodet lyhyitä.
Paljon onnea meidän pienelle 1-vuotiaalle Minealle!
