MISSÄ MINÄ OLEN HYVÄ? – ITSENSÄ KEHUMISEN VAIKEUS

Havahduin tässä jokin aika sitten pohtimaan itsensä kehumista, ja tarkalleen ottaen itsensä kehumisen vaikeutta. Mikä siinä itsensä kehumisessa on sitten niin vaikeaa? Miksi tietynlainen vaatimattomuus ja ”no enhän minä nyt”-asenne tuntuu olevan hyvin perisuomalaista? Miksi itsensä kehuminen tulkitaan usein kerskumiseksi, jopa ylpeydeksi? Eikö olisi hienoa, kun voisimme aidosti olla ylpeitä itsestämme ja jopa kehua itseämme avoimesti.

Lue myös: TYYTYVÄISYYS TAPPAA KEHITYKSEN & ”KAIKKIMULLEHETINYT” – MIKSI KAIKKEA EI VOI SAADA?

Kulttuurimme tuntuu kiteytyvän nöyryyteen ja vaatimattomuuteen. ”Ylpeys käy lankeemuksen edellä” on varmasti monellekkin meistä tuttu vanha sananlasku. Ihmisellä kuitenkin on tietynlainen perustarve tuntea merkityksellisyyttä. Haluamme kokea olevamme merkityksellisiä ja arvokkaita. Haemme jopa tiedostamattamme hyväksyntää paitsi itseltämme, myös meitä ympäröiviltä ihmisiltä ja yhteisöiltä. Jokainen meistä haluaa olla hyvä jossakin, ja kuula johonkin. Mielestäni onkin tärkeää osata nähdä hyvää ja osata olla ylpeä – niin itsestään kuin myös muista kanssa ihmisistä. Olen siis ehdottomasti sitä mieltä, että vaatimattomuus ei todellakaan kaunista. Jokaisella meistä on omat vahvuutemme, ja niistä saa ja pitää olla ylpeä!

Itsensä kehuminen on taitolaji

Itsensä kehuminen ei aina ole helppoa. Eikä se aina ole ollut sitä minullekkaan. Eikä se välttämättä ole minulle kaikissa tilanteissa helppoa vielä tänä päivänäkään. Koen itsetuntoni olevan vakaalla pohjalla, mutta silti toisinaan etenkin työhön liittyvissä asioissa tietynlainen vaatimattomuus nostaa päätään. ”Enhän minä nyt”,

Näin kolmen pienen lapsen äitinä uskon itsensä kehumisen olevan hyvä perusta terveelle ja vahvalle itsetunnolle. Tahdon opettaa lapsilleni, että jokaisella meillä on omat vahvuutemme ja kaikki olemme hyviä jossakin. Omista taidoista ja saavutuksista saa ja pitääkin olla ylpeä. Itsensä kehuminen kertoo myös arvostuksesta itseä kohtaan. Jos et itse näe itseäsi arvokkaana ja osaavana, miksi muutkaan sitä tekisivät? Toivon, että vanhempana osaan kehua lapsiani aidosti heidän taidoistaan ja osaamisestaan niin, että heillä on tulevaisuudessa hyvät eväät seistä omilla jaloillaan ja olla rohkeasti omia itsejään – ja ennen kaikkea ylpeitä siitä mitä he ovat ja osaavat.

Ja ei hätää, itsetunto ja itsensä kehumisen taito ovat asioita joissa voi kehittyä läpi elämän, vaikka nyt tuntuisi siltä että olet ehkä hiukan hukassa itsesi kanssa eikä kehumisen aiheita tunnu löytyvän. Jokaisella meistä on myös ne huonot hetkemme, mutta niistäkin on mahdollista oppia. Omia heikkouksia voi kehittää, ja parhaillaan jopa kääntää voimavaraksi.

Missä minä olen hyvä?

Koen olevani hyvä aika monessakin asiassa. Olen melkoinen tehopakkaus, kun sille päälle satun. Lisäksi olen luova, ja omalla kohdallani luovuus näkyy idearikkautena. Näen asiat monesti visuaalisen linssin läpi, ja osaan pukea oman näkemykseni visuaalisiksi kokonaisuuksiksi ja kuviksi. Olen myös idearikas reseptien suhteen – ja rakastankin kehitellä uutta reseptiikkaa. Olen myös hyvä keksimään erilaisia puuhia ja askarteluja lasten kanssa. Olen hyvä hallitsemaan kokonaisuuksia, ja äitiys on todellakin tuonut oman osansa tähän osaamiseen. Toki myös minussa ja osaamisessani on paljon kehittämisen varaa. Eihän kukaan meistä ole valmis tai täydellinen. Ei tarvitse olla, eikä voikaan olla. On kuitenkin hienoa, jos osaa tunnistaa omassa itsessään heikkouksiensa ja puutteidensa lisäksi myös ne omat vahvuudet. Omasta osaamisestaan saa olla ylpeä.

Missä sinä olet hyvä?