MIKÄ IHMEEN SORMIRUOKAILU? AJATUKSIA KIINTEIDEN ALOITTAMISESTA

Lapsimessut
SORMIRUOKAILIJAN ÄIDIN DIY
Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Jo ennen Sofian syntymää minulla oli muutama toive mielessäni liittyen vauvan ruokailuun.  Tavoitteenani oli WHO:n suositusten mukainen 6kk täysimetys. Meillä häämöttää kuuden kuukauden ikä, joka tulee täyteen 9.5. Tämä tarkoittaa sitä, että pikkuhiljaa olisi aika suunnitella kiinteiden ruokien aloittamista.

Ennen Sofian syntymää luin myös paljon lapsen ruokailuun liittyvistä asioista. Minua kiinnosti kovasti möys ”baby-led weaning” eli vapaasti suomennettuna sormiruokailu. Käytännössä kyse on kuitenkin enemmän lapsentahtisesta kiinteiden aloittamista lapsen päättäessä minkä verran mitäkin tarjottua ruoka-ainetta syö. Koin tärkeäksi nimenomaan lapsen ehdoilla etenemisen, mutta lisäksi ainakin vielä koen sormiruokailun myös tavallaan arkea helpottavana vaihtoehtona. Miksi tehdä lapselle erikseen omat ruoat ja vielä syöttää ne, kun lapsi pystyy myös alusta alkaen syömään hyvin pitkälti samaa ruokaa muun perheen kanssa ja vieläpä itsenäisesti? Tärkeänä asiana lapsen ruokailussa koen myös säännölliset ruoka-ajat; minut on lapsesta asti opetettu syömään säännöllisesti. Näin ollen en ymmärrä napostelua, enkä tahdo luonnollisestikkaan sellaista tapaa opettaa myöskään lapselleni.

Sormiruokailu kehittää lapsen motorisia taitoja, ja uskon että osaltaan se myös vähentää turhaa nirsoilua. Koen, että sormiruokaillen lapsi tottuu erilaisiin ruoka-aineisiin paremmin kuin soseruokailussa. Ehkä ajatus tulee siitä, että sormiruokaillen lapsi pääsee vapaammin tutustumaan ruoka-aineisiin makuaistinsa lisäksi muillakin aisteilla.

Toki sormiruokailussa on myös omat haasteensa. Sotkuista se varmasti tulee olemaan, mutta kyllähän sitä sotkua tulee myös soseruokailijoilla aikanaan lapsen opetellessa itsenäistä syömistä.

Uskon, että monella varsinkin vanhemmala ihmisellä voi olla hyvin ennakkoluuloiset käsitykset sormiruokailusta. Itse ainakin olen saanut jo nujertaa ennakkoluuloja koskien esimerkiksi ajatusta, että sormiruokailemalla lapseni kuolee nälkään.  Faktahan on se, että rintamaito on joka tapauksessa niin sose- kuin sormiruokailijoidenkin pääasiallinen ravinnonlähde aina vuoden ikään saakka. Kiinteiden ruokien syöminen on lähinnä vasta harjoittelua tulevaisuutta varten. Olen myös ihmettelijöiltä kysynyt, että näyttääkö Sofia mielestäsi todella siltä, että on kuolemassa nälkään? Lisäksi lapsen tukehtuminen on mieltä askarruttava seikka. Tässäkin auttaa, että ymmärtää lapsen kakomisrefleksin joka laukeaa huomattavasti aiemmin kuin aikuisella. Lapsen on siis annettava kakoa hetki rauhassa, eikä sormia tule missään nimessä työntää vauvan suuhun.

Sormiruokailusta on nykyään ihanan paljon tietoa saatavilla. Suosittelen jokaista sormiruokailusta kiinnostunutta tutustumaan Simppeliä sormiruokaa-sivustoon, samannimiseen Facebook-ryhmään sekä Marjut Ollilan Simppeliä sormiruokailua kirjaan. Kirjan saat tilattua itsellesi esimerkiksi Adlibris.com verkkokaupasta.

Meidän perheessä kiinteiden aloittaminen olisi edessä tosiaan ensi viikolla, ja tämä suunnittelua rakastava äiti on jo listannut ylös ruoka-aineita joita aiotaan maistella ensimmäisenä. En malta odottaa että pääsen testailemaan kaikkia kivoja sormiruokailuun liittyviä reseptejä! Tulen myöhemmin vielä kertomaan lisää siitä kuinka sormiruokailun aloittaminen meidän kohdalla sujui.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *