”KAIKKIMULLEHETINYT” – MIKSI KAIKKEA EI VOI SAADA?
Olen aina ollut luonteeltani sitä niin kutsuttua ”Kaikkimullehetinyt” tyyppiä. Siinä vaiheessa, kun asetan itselleni jonkin tavoitteen tai innostun jostakin, olisi parasta mikäli se olisi saavutettavissa nyt heti. Välittömästi. Olen kunnianhimoinen ja määrätietoinen. Unelmoin menestyksestä ja nautin itseni kehittämisestä. Osaan vaatia itseltäni hyvin paljon, ja koen riittämättömyyden tunnetta mikäli en voi hallita kaikkia elämäni osa-alueita hyvin, ja kehittyä niissä. Haaveilen antoisasta ja merkityksellisestä työstä, jossa pääsen kehittämään ja kehittymään. Haaveilen suuresta perheestä ja läsnäolevasta vanhemmuudesta. Haaveilen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, terveestä ja vahvasta kehosta. Samalla haluan tietenkin olla itselleni lempeä, ja lipua läpi arjen harmonisessa zen-moodissa. Kuulostaako tämä yhtälö sinustakin mahdottomalta?
Nyky-yhteiskunnassa suorittaminen, täysillä paahtaminen, multitaskaaminen ja metatyö ovat trendien ytimessä. Mitä enemmän asioita saat aikaiseksi, sitä tehokkaampi ja arvostettavampi olet. On kunnioitettavaa, mikäli teet samanaikaisesti 12 tunnin työpäivää mieluiten yrittäjänä merkityksellisessä työssä, kasvatat luomuruoalla ruokittuja, ekologisiin vaatteisiin puettuja ja kiintymyysvanhemmuuden periaatteiden mukaisesti kasvatettuja lapsia, treenaat samalla maratonille ja annat luovuutesi kukoistaa muiden harrastusten parissa. Mutta onko se todella inhimillistä? Onko tällainen elämän eri osa-alueiden välillä tasapainottelu ikään kuin nuoralla tanssien tervettä ja hyvinvoivaa? Ennen ensimmäiselle äitiyslomalleni jäämistä olin juuri muutama kuukausi aiemmin aloittanut uudessa työssä. Ja voitte vain kuvitella, kuinka ikäväksi koin tilanteen, jossa ikään kuin petturina jouduin ilmoittamaan jääväni heti vanhempainvapaalle. Miksi tällaisesta asiasta pitäisi kokea syyllisyyttä? Koin riittämättömyyttä, kun jäin kotiin vauvan kanssa. Minun olisi kuulunut olla työelämässä kehittämässä itseäni ja uraani. Ja vuosien kuluessa, ja lapsiluvun kasvaessa kohtaan näitä tunteita toisinaan edelleen. Ristiriitaista tästä tekee se, että etenkin ensimmäisen lapsen kohdalla koin samanaikaisesti ahdistusta siitä, että tulevaisuudessa joutuisin palata töihin ja jättää lapsen jonkun muun hoidettavaksi. Haluaisin siis yksinkertaisesti samanaikaisesti olla kotiäitinä, työelämässä, kehittää itseäni ja osaamistani ja voida hyvin. Ja mieluiten kaikkea mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman paljon.
Miksi kaikkea ei voi saada?
Riittämättömyyden tunne
Mitä aiot tänään tehdä unelmiesi eteen? Liiku enemmän, syö terveellisesti, kehitä uraa, anna aikaa ystäville, nuku riittävästi, edisty urallasi, ajattele positiivisesti ja yksinkertaisesti jahtaa unelmiasi. Joka päivä. Aina hiukan enemmän ja paremmin. Näin saat ainakin itsesi poltettua loppuun jos ei muuta. Aikuisiällä, etenkin äitiyden myötä olen kuitenkin oppinut jotakin erittäin tärkeää. Jotakin, mitä minulle on jo lapsena yritetty opettaa, mutta mitä en ole halunnut kuulla. Kaikkea ei voi saada, ja kaikessa ei voi olla täydellinen. Kun tavoittelee menestystä uralla, jää helposti perhe toissijaiseksi ja toisinpäin. Kun treenaa kovaa kuntosalilla viisi kertaa viikossa, ei aikaa muille rakkaille harrastuksille jää. Elämässä on osattava priorisoida, ja hyväksyä epätäydellisyyttä. Ei kannata turhaan olla liian ankara itselleen ja asettaa liian korkeita, suorastaan epärealistisia tavoitteita etenkään usealla elämän osa-alueella. Joskus on ihan okei junnata paikoillaan, tietämättä mihin on matkalla. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää tarkastella omia arvojaan ja ajankäyttöään. Mihin aikaasi käytät? Mitkä niistä asioista vievät sinua eteenpäin, ja antavat sinulle mielihyvää sekä iloa? Entä mitä haluaisit elämälläsi saavuttaa? Käytännössä omalla kohdallani olen tällä hetkellä priorisoinut aikani perheelle ja omalle hyvinvoinnilleni. Olen hyväksynyt sen tosiasian, että myös minulla on vuorokaudessa käytettävissäni rajallinen määrä tunteja. On osattava pysähtyä, mutta myös lähteä liikkeelle tiedostaen, että aina ei voi olla yksinkertaisesti olla täydellinen eikä kaikkea voi eikä tarvitse osata valmiiksi. Toisinaan 80 prosentin tehokkuudella ja panoksella suoritettu työtehtävä voi olla riittävän hyvä. Aina ei yksinkertaisesti voi onnistua täydellisesti, eikä koko ajan voi paahtaa tehovaihteella eteenpäin. Jokainen meistä aloittaa jostain. Asiasta riippumatta.
Aloita keskeneräisyydestä riippumatta
Itselleni yksi konkreettinen esimerkki rohkeasti liikkeelle lähtemisestä on sivutyöni valokuvaajana. Olen tehnyt valokuvausta nyt kahden vuoden ajan, ja edelleen muistan kuinka paljon ensimmäinen asiakaskuvaukseni minua jännitti. Olen kiitollinen, että lähipiirini tuki minua ja kannusti eteenpäin ja toteuttamaan rohkeasti unelmaani. Olin pitkään haaveillut valokuvauksesta, mutta jonkinasteinen huijarisyndrooma kalvoi sisälläni ja kalvaa yhä edelleen. Käänteen tekevä kohta oli kuitenkin se, jossa ymmärsin että yrittämällä en häviä mitään. Kalustoni ei ollut ammattilaistasoa, taidoista puhumattakaan. Mutta jos olisin jäänyt odottamaan hetkeä, jossa osaamiseni ja kalustoni olisi täydellistä tasoa, en todennnäköisesti olisi aloittanut lainkaan. En toki sano, että kenen tahansa kannattaa ennakkoluulottomasti alkaa myymään omaa osaamistaan, etenkään vääristyneillä myyntipuheilla. Varmistin aina (ja varmistan edelleen), että asiakkaani ovat tutustuneet aiempiin töihini ja näin osaavat arvioida työni jälkeä, ja sitä että miellyttääkö se heidän silmäänsä. Toki nyt viimeisen vuoden sisällä olen vähentänyt myös kuvauksia radikaalisti hoitovapaan ja vanhempainvapaan myötä.
Sama pätee sisällöntuontantoon sosiaalisessa mediassa. Minulla ei ole valtavan suurta seuraajakuntaa, enkä ole ammattilainen kaikilla niillä osa-alueilla, joilta haluan sisältöä jakaa. En esimerkiksi ole koulutukseltani personal trainer tai muu hyvinvoinnin ammattilainen, ja siitä huolimatta koen treenaamisen ja hyvinvoinnin olevan äitiyden ja lifestylen ohella yksi sisältöjeni pääaiheista. En ole täydellinen, mutta kehityn koko ajan. Koen kuitenkin, että voin tarjota seuraajilleni samaistuttavuutta mutta samalla myös kiinnostavaa ja luotettavaa sisältöä.
Onko välillä ok olla huonompi versio itsestään?
Koko ajan ei tarvitse olla menossa. Ei olla koko ajan parempi versio itsestään. Koko ajan ei tarvitse olla tehokkaampi, parempi, enemmän, enemmän läsnäoleva, aikaan saava, eikä oikeastaan mitään muutakaan. Joskus vähempikin riittää, eikä kaikessa tarvitse olla täydellinen. Eikä voikaan. Joskus on ihan okei sen ainaisen suorittamisen ja reippauden sijaan rypeä sohvalla ja olla se huonompi versio itsestään. On okei olla epätäydellinen, ja jättää asioita tekemättä vaikka ajanpuutteen vuoksi tai ihan vain siksi ettei rehellisesti huvita. Älä vaadi itseltäsi liikaa, koska ainaisella vaatimisella ja paremmuuden tavoittelulla teet todellisuudessa vain hallaa itsellesi. Aina ei voi olla kivaa, eikä kaikkea voi saada.
