| |

MEIDÄN LASTEN VÄLIKAUSIVAATTEET

Lasten välikausivaatteet
Lämmittävä kevätaurinko ja pikkuhiljaa lämpenevä sää laittaa väistämättä ajatukset jo tulevaan välikauteen. Ja tietysti sitä kautta myös välikausivaatteisiin. Meillä päästiin tällä kertaa aika kohtuullisilla hankinnoilla, kun lapsille ei oikeastaan tarvinnut hankkia kevääksi muuta kuin kuravaatteet, kengät sekä esikoiselle kuorivaatteet. Kaikki muu löytyi jo omista kaapeista, kun osa syksyn vaatteista mahtuu edelleen keväällä ja keskimmäiselle ja kuopukselle sain aika hyvin kierrätettyä esikoisen vanhoja vaatteita. Ja se kyllä helpotti hommaa kummasti! Mitä välikausivaatteita meiltä sitten löytyy keväälle?

Lue myös: LASTEN VÄLIKAUSIVAATTEET

Lasten välikausivaatteet
Kuorivaatteet
Kuorivaatteet on välikauden ehdoton hankinta. Meillä on ollut kokeilussa muun muassa PoPin, Reiman sekä Kulingin kuorivaatteet. Keskimmäiselle on jemmassa tälle keväälle esikoisen vanha Kulingin kuorihaalari. Esikoiselle tilasin nyt ensimmäistä kertaa testiin Jollyroomilta Nordbjörn Rörö kuoriasun, mikä vaikuttaa kyllä ihan asiansa ajavalta. Kuorivaatteet on tosi monikäyttöiset, mutta niiden hankinnassa kannattaa kiinnittää huomiota vesipilariarvoon ja suosia tunnettuja, laadukkaita merkkejä. Etenkin mikäli mielii kierrättää vaatetta lapselta toiselle. Useasti pestyt tai vesipilariarvoltaan heikot kuorivaatteet eivät oikein toimi käyttötarkoituksensa mukaisesti, eli pidä lasta kuivana.

Lasten välikausivaatteet
Softshell
Softshell vaatteet on kiva lisä välikauden vaatekaappiin, mutta jos pitäisi pärjätä yhdellä vaatekerralla niin valitsisin mieluummin kuorivaatteet. Kerrospukeutumisen avulla ne käy myös viileämmille keleille. Meiltä kuitenkin löytyy myös softshell vaatteet tytöille viime syksyltä, ja ne on aivan ihanat Name itin kukkakuosilliset. Esikoiselta löytyy takki, ja keskimmäiseltä haalari.

Lasten välikausivaatteet
Lasten välikausivaatteet
Kuravaatteet
Kuravaatteet on Suomen keväässä ihan pakollinen hankinta. Etenkin pienten lasten kanssa vannon vuorellisten kurahaalareiden nimeen. Ne on ihan parhaat siinä vaiheessa, kun lumi alkaa sulaa ja etenkin meillä täällä maalla joka paikka on savessa ja kurassa. Lisäksi kolmen lapsen kanssa ulos lähteminen tuntuu välillä muutenkin oleman melkoinen ruljanssi, joten niin kätevää kuin kerrospukeutuminen olisikin niin joskus on okei mennä sieltä mistä aita on matalin. Fleecevuorellinen kurahaalari on aika lämmin, joten sen alle harvemmin tarvitsee pukea kerroksia. Toki lämpimämmille keleille on sitten oltava erikseen joko hyvät kuorivaatteet tai vuorettomat kuravaatteet. Tällä kertaa tilasin kahdelle pienemmälle nämä ihanat Nordbjörn Kattegatt haalarit, tämä leopardikuosi on vaan aivan ihana! Esikoiselle tilasin simppelin, vuorettoman sadeasun koska noissa vuorellisissa ei sillä hetkellä ollut kokoja. Ja hän onneksi osaa ja viitsii pääsääntöisesti pukea tosi hienosti itse.

Lasten välikausivaatteet
Siistimpään menoon
Siistimpään menoon ja automatkoille tykkään yleensä pukea lapsia hiukan kevyemmin, enkä pääsääntöisesti halua kuljettaa lapsia esimerkiksi likaisissa kurahaalareissa autossa ellei se syystä tai toisesta ole välttämätöntä. Autoiluun lapsilta löytyy Kuling Stockholm kuoritakit, sekä lisäksi ihanan pehmoiset fleecetakit joita toki hyödynnetään kerrospukeutumisessa muutenkin. Kuopus matkustaa autossa vielä turvakaukalossa ja lämpöpussissa, mutta varmasti siirtyy pian kevyempään neulehaalariin tai jumppikseen. Ainakin viimeistään siinä vaiheessa, kun siirtyminen turvakaukalosta turvaistuimeen tulee ajankohtaiseksi.

Välikausivaatteet
Asusteet
Asusteina meiltä löytyy muutamia eri paksuisia pipoja. Osa tupsullisia, hieman siistimpään menoon enemmän tarkoitettuja puuvillaisia sekä sitten hyvin pyöräilykypärän alle mahtuvia tupsuttomia pipoja eri paksuisina. Lisäksi sitten tietysti hyvät, vedenpitävät kuorihanskat sekä vuorelliset kurahanskat. Pienimmälle olen hankkinut kevääksi softshell tumput sekä töppöset ja lisäksi meiltä löytyy jemmasta Stonzit jotka ovat super hyvät erityisesti kantorepussa.

Lasten välikausivaatteet
Lasten välikausivaatteet
Kengät
Välikausikengissä suosin itse täysin vedenpitäviä, varrellisia kenkiä. Tänä keväänä meillä kokeillaan ensimmäistä kertaa paljasjalkakenkiä. Esikoiselle valikoitui Azzenzahn Tiger kengät ja keskimmäiselle Affenzahn Bear kengät, jotka tilasin PikkuJalat verkkokaupassa. Ja hei vinkkinä vielä, että tuolta Affenzahnin omilta sivuilta löytyy kokotaulukon lisäksi super kätevä mittakaavakuva jokaisesta koosta, jonka voit helposti tulostaa ja mallata lapsen jalkaa siihen sopivan koon löytämiseksi. Tosi kätevää! Näiden kenkien lisäksi meiltä löytyy irroitettavalla vuorella varustetut kumisaappaat, jotka menevät alkukevään kylmemmillä ilmoilla vuoren kanssa ja jalan kasvaessa vuoren saa irroitettua lämpimämmille keleille.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *