Ajattelin, että nyt olisi taas hyvä aika jakaa viimeaikaisia suosikkijuttuja. Tällä kertaa niitä kertyi hyvinkin erilaisista kategorioista, jotka pääasiassa liittyvät tosin joko kotiin tai pukeutumiseen. Kevät on ainakin itselleni hyvin inspiroivaa ja innostavaa aikaa, ja auringon näyttäytyessä energiaa tuntuu riittävän todella paljon sellaisiin asioihin, jotka talven aikana ovat jääneet hieman unholaan kuten vaikkapa tyyli ja pukeutuminen. Niimpä nyt kevään tullen olenkin tehnyt muutamia hankintoja sekä uusia löytöjä, jotka ovat nousseet ihan omiksi suosikkijutuikseni!
Mitkä ovat teidän kevään suosikkijuttuja?
5 Comments
Olipas kivoja suosikkeja sulla! ☺️ toi Viledan moppi on kyllä ihan paras, kiva että se pääsi teillekin siivouksia avittamaan! ? Methodin puhdistusaineet on kyllä hyviä ja raikkaan tuoksusia ✨ Ihanaa pääsiäistä! ?
Camelbakin vesipullo on itsellänikin ollut kauan jo käytössä ja on ehdoton oma lempparini! Ei vuoda ja pullo mahtuu hyvin aina laukkuun mukaan. Tältä listalta voisin kokeilla tuota methodin puhdistusainetta, sitä muutaman kerran kaupassa jo katsellutkin, mutta ei ole tarttunut vielä mukaan.
Kiva kuulla että noi camelbakin pullot oikeasti kestää käytössä! 🙂
Noista Methodin tuotteista oon kuullu paljon kehuja, pitäisi siis ottaa testiin jokin merkin tuote 🙂 Marimekom mukit on niin ihania ja mulla itselläni on kans toi sama kuvassa esiintyvä yksilö. Aamukahvi maistuu siitä heti paremmalta!
Mä en itse ole testannut vielä muita kuin tätä, mutta varmasti aion testata muitakin Methodin tuotteita! 🙂 Ja marimekon tuotteet on kyllä ihanan ajattoman tyylikkäitä.