HELPOT JA MAISTUVAT KAURAVOHVELIT
Muistan, kun jonakin lapsuuden kesänä keksittiin todellinen hittiherkku; kaupan valmisvohvelit, joita lämmitettiin leivänpahtimessa naapurin lasten kanssa. Ja nyt keksin tehdä samaista herkkua omille lapsilleni, tosin hieman terveellisempänä versiona. Nämä vohvelit paistuvat helposti uunissa, joten paistamiseen ei tarvitse uhrata juurikaan aikaa. Taikinan valmistus onnistuu helposti blenderissä, ja raaka-aineetkin löytyvät lähes poikkeuksetta ainakin meidän kaapista. Helppoa ja kätevää!
HELPOT JA MAISTUVAT KAURAVOHVELIT
12 vohvelia
3dl kaurahiutaleita
4 kananmunaa
3 banaania
1tl marjajauhetta
1tl sitruunamehua
0,5tl leivinjauhetta
0,5tl ruokasoodaa
Sekoita kuivat aineet blenderissä hienoksi jauhoksi. Lisää joukkoon kananmunat sekä banaanit ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada vohvelimuotteihin ja paista 180 asteessa 15 minuuttia, kunnes vohvelit ovat kauttaaltaan kypsiä ja saaneet kauniin paistovärin. Tarjoile esimerkiksi banaanin, marjojen tai proteiinivanukkaan kanssa.