ENSIMMÄINEN VIIKKO NELJÄN LAPSEN ÄITINÄ

DSC_7342
Meidän kuopus on nyt reilun viikon ikäinen, eli ollaan saatu jo hetki totutella uuteen perheenjäseneen sekä arkeen neljän lapsen kanssa. Mutta kuinka ensimmäinen viikko neljän lapsen äitinä on sujunut?

Lue myös: LASTEN AJATUKSIA RASKAUDESTA
DSC_7279
Ensinnäkin olen valtavan kiitollinen siitä, kuinka hyvin sisarukset ovat ottaneet uuden perheenjäsenen vastaan. Uuden vauvan syntymä on aina jännittävää, ja erityisen jännittävää se on isosisaruksille. Uusi sisarus muuttaa väistämättä jossain vaiheessa sisarusten välistä dynamiikkaa, ja itselleni ainakin on todella tärkeää pyrkiä tukemaan hyvien sisarussuhteiden rakentumista heti ensi hetkistä alkaen. Vaikka jännitys ja odotus olivat korkealla, oli ihanaa nähdä vanhempien lasten reaktiot uuden vauvan tullessa kotiin. He ovat olleet niin lempeitä ja huomaavaisia pikkusisarukselleen, ja kuopus saa valtavasti rakkautta joka ikinen päivä myös sisarusten toimesta. Se jos joku sulattaa sydämeni, joka ikinen kerta!

Arki neljän lapsen kanssa on tietenkin ajoittain myös aika hektistä. Jokainen lapsi tarvitsee huomiota, ja sitä haluan heille myös tarjota. Olen kuitenkin hyvinkin nopeasti huomannut, että asiat alkavat pikkuhiljaa asettua uomiinsa. Olemme pyrkineet noudattamaan arkisia rutiineja ja aikatauluja, jotka auttavat pitämään kaiken hallinnassa. Aamut alkavat yleensä varhain, kun kaikki lapset heräävät, mutta olemme oppineet ottamaan asiat suhteellisen rennosti. Aamulla ensimmäisenä isommat lapset ovat innoissaan hellimässä ja sylittelemässä pikkuveljeä, ja aamut tuntuvat menevän yllättävän rauhallisesti sillä erityisesti aamuisin vauvan sylittelyt ja syöttämiset ottavat oman aikansa.

DSC_7347
Arki on rullannut lasten eskarin, kerhon ja harrastusten osalta pääsiäistä lukuunottamatta normaalisti ihan synnytykseen asti ja heti sen jälkeenkin, mikä tietyllä tapaa tuo ihanasti raameja arkeen. Vastapainoksi on ollut ihanaa hidastaa ja rauhoittua perheen kesken. Tietysti myös ystäviä on muutamia käynyt vauvaa katsomassa. Kaiken kaikkiaan koen, että arjessa on ollut kuluneen viikon aikana tosi sopiva balanssi vauvan nuuhkuttelua ja pesimistä, sekä ihan tavallista lapsiperhearkea. Ja ainakin itsestäni on tuntunut, että toisen, kolmannen ja etenkin neljännen vauvan kohdalla vauva on alusta asti sujahtanut hyvin osaksi meidän olemassa olevaa arkea ja rutiineja.

Vaikka luulen, että edessä on vielä haasteita ja opittavaa monen lapsen kanssa, olen todella innoissani tästä uudesta luvusta elämässämme.  En malta odottaa, mitä kaikkea pääsen vielä kokemaan neljän lapsen äitinä. On ihanaa nähdä lasten välisten suhteiden vahvistuvan päivä päivältä. Lisäksi tiedän, että meidän perheemme on täydellinen juuri näin.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *