VIHDOIN MEILLÄ NUKUTAAN – KUINKA SAIN YÖUNET KUNTOON?
Kuten varmasti monet vanhemmat tietävät, vaikuttavat raskausaika ja lapsen syntymä sekä erilaiset kehitysvaiheet vääjämättä perheen uneen – tavalla tai toisella. Toisilla nämä muutokset ovat radikaalimpia, kun taas toiset pääsevät vähemmällä ja saavat onnettaren suosimana alusta asti hyvin nukkuvan vauvan. Todella paljon on toki myös vanhemmista kiinni, kuinka paljon hyvän unen eteen ollaan valmiita tekemään töitä alusta asti, ja ennen kaikkea mihin omat voimavarat riittävät. Joskus unikoulu on paikallaan, toiset pärjäävät alusta saakka hyvin oman osaamisensa kanssa lasten uniasioissa. Olemme itse tämän 01
Olen omasta kokemuksestani hieman järkyttynyt siitä, kuinka katkonaisiin yöuniin voi todella tottua. Olen heräillyt enemmän ja vähemmän öisin viimeisen lähes neljän vuoden ajan. Ensin esikoisen raskausaikana yöllisiin vessakäynteihin ja asennon vaihtoihin, sitten vauvan yöherätyksiin. Ja kun esikoinen viimein oppi nukkumaan itsenäisesti, syntyikin jo kuopus ja sama ralli alkoi uudelleen.
Esikoisemme ei vauva-aikana oikein koskaan nukahtanut itsekseen pinnasänkyyn, ja omat hermoni eivät kestäneet kuunnella sitä lohdutonta itkua. Ja kun kyseessä ei ollut todellakaan mikään pieni kitinä, vaan ihan sama laskiko lapsen hereillä vai unessa pinnasänkyyn, alkoi hän usein välittömästi huutamaan kuin syötävä. Ihan todella. Joitakin pätkiä yöstä onnistuin kuitenkin hänet nukuttamaan omaan sänkyynsä, jolloin paikka pysyi hänelle jollakin tavalla tuttuna. Vajaan vuoden ikäisenä hän siirtyi omaan huoneeseensa nukkumaan, ja aika lailla yksivuotis syntymäpäivien hujakoilla vaihdoimme hänet pinnasängystä juniorisänkyyn, jolloin nukkuminen alkoi sujua paremmin. Ensin istuin vierellä kunnes hän nukahti, ja lopulta onnistuin totuttamaan hänet nukahtamaan itsekseen äänikirjaa kuunnellen omaan sänkyynsä. Pitkään hän tosin öisin kömpi usein meidän väliin, ja kömpii toisinaan edelleen. Mutta en pidä sitä ongelmana, koska hän kuitenkin pääsääntöisesti nukkuu nykyisin varsin hyvin.
Lue myös: UNTA ETSIMÄSSÄ & UNIKOULU – NÄIN (EPÄ)ONNISTUT VIIKOSSA
Ja mitä kuopuksen uneen tulee, ei sekään ole aina mennyt täysin oppikirjojen mukaan. Suurimmaksi ongelmaksi koin pikkuvauva-aikana sen, että kuopus ei tuntunut millään pystyvän siirtymään itsenäisesti unisyklistä toiseen. Hän heräsi usein ikään kuin imun tarpeeseen kevyemmän unen vaiheessa. mutta koska hän ei ikinä suostunut syömään tuttia, oli uudelleen uneen pääseminen jokseenkin haastavaa. Päätin siis todellakin mennä siitä, mistä aita on matalin. Hän nukkui alkuun öisin paljon vieressä, sillä olimme koko perheen hyvän unen maksimoimiseksi hankkineet sivuvaununa toimivan pinnasängyn. Näin pystyin imettämään häntä yöllä ilman ylimääräisiä sängystä nousemisia. Päivisin hän nukkui siellä, missä sattui nukkumaan. Pääasiallisesti vaunuissa, mutta hän myös usein tuli vaunuista sisälle jatkamaan unia ja lepäsimme sitten yhdessä. Tämä oli oman jaksamiseni kannalta avaintekijä, pystyin lepäämään silloin kun lapsetkin nukkuivat. Näin jaksoin myös hieman katkonaisemmilla unilla.
Kuopuksen ollessa n. 8 kuukauden ikäinen lopetimme yösyötöt, ja yöunet paranivat ainakin hetkeksi. Sain rintaan liittyvän uniassosiaation purettua, mutta nukkumaan käyminen vaati edelleen lähes poikkeuksetta vanhemman läsnäolon. Hyväksyin tämän, sillä olihan se kuitenkin parannusta aiempaan. No, jossain vaiheessa tuli sitten taas joku kehitysvaiheen mukanaan tuoma takapakki nukkumisessa, ja menin jälleen sieltä mistä aita on matalin; otin yöllä itkevän lapsen viereen nukkumaan, ja hänhän tietenkin sitten halusi roikkua rinnalla. Reilu yksivuotiaana siirsimme Minean kuitenkin juniorisänkyyn, ja samalla aloimme uudelleen purkamaan uniassosiaatiota.
Tällä kertaa toteutin unikoulun niin, että nukuin patjalla lasten huoneessa muutaman yön, kunnes huomasin yöunen olevan selvästi lähes keskeytyksetöntä. Sitten siirryin ilta illalta pikkuhiljaa patjani kanssa kohti lasten huoneen ovea, ja lopulta sen ulkopuolelle. Ja tadaa, reilussa viikossa taapero oppi sekä nukahtamaan itsekseen, että nukkumaan koko yön omassa sängyssään. Ja ihme kyllä, hän ei vielä ole edes yrittänyt alkaa iltaisin karkailemaan sängystä, vaan iltasadun jälkeen höpöttelee aikansa tyytyväisenä kunnes nukahtaa. Lähes joka yö hän myös erää aamuyöllä n. neljän aikaan itkeskelemään, mutta osaa rauhoittua itsekseen ja pääsee takaisin uneen. Nyt siis vihdoin voin sanoa voivani nauttia jälleen täysistä yöunista, mitä luksusta!
Omat vinkkini lapsiperheen uneen
Ennen lasten syntymää olin vakaasti sitä mieltä että vauvan kuuluu nukkua omassa sängyssä. Ehkä hieman pelkäsin kierähtäväni unissaan vauvan päälle. Muistan myös saaneeni etukäteen kommentteja ettei missään nimessä kannata totuttaa lasta nukkumaan vieressä, muuten hän ei enää muualla nukukkaan. Itse en tätä allekirjoita. Olen sitä mieltä, että jokainen perhe tekee myös uniasioissa kuten muissakin lapsen kasvatukseen liittyvissä asioissa juuri omalle perheelleen parhaat valinnat, jotka tukevat perheen hyvinvointia.
Varmasti etenkin lasten uneen perehtyneiden asiantuntijoiden mielestä kaikista helpoin tapa vaikuttaa lapsen uneen on tehdä tietoisia valintoja asian eteen heti varhaisesta vaiheesta alkaen. Esimerkiksi säännöllinen päivärytmi sekä tietoinen uniassosiaatioiden välttäminen voivat olla merkittäviä tekijöitä lapsen varhaisen itsenäisen nukkumisen kannalta. Ja omasta kokemuksesta voin käsi sydämellä suositella ammattilaisen unikonsultaatiota, itse sain konsultaation sertifikoidulta Tiny Twinkle unikonsultilta. Aina yksinkertaisesti perheen voimavarat eivät välttämättä riitä ongelmien ratkaisemiseen sillä hetkellä, ja tällöin jokainen tekee omat ratkaisunsa. Meillä näitä oman unen vaalimiseksi tehtyä ratkaisuja ovat olleet esimerkiksi sivuvaunu pinnasänky, lasten tarvittaessa yöllä viereen ottaminen sekä oikeaan aikaan toteutettu uniassosiaation purkaminen. Koen, että olemme lempeästi ohjanneet lasten unta ja he ovat oppineet itsenäisen nukahtamisen ehkä hieman tavanomaista myöhemmin, mutta itselleen sopivaan aikaan. Etenkin uusille vanhemmille tai esikoistaan odottaville haluan siis ehdottomasti sanoa, että ei kannata ottaa turhia paineita. Ongelmat varmasti saa ratkaistua ajallaan, mutta turhaa omista periaatteista kiinni pitämistä vain periaatteiden vuoksi kannattaa harkita tarkkaan.
Jos esimerkiksi omista ennakkoajatuksistasi poiketen perhepeti tuntuu antavan paremmat mahdollisuudet hyviin yöuniin pikkuvauva-aikana pinnasängyn sijaan, miksi et sitä kokeilisi? Ja jos se ei syystä tai toisesta toimikaan, lapsi kyllä sopeutuu muutokseen ja omaan sänkyynsä johdonmukaisella ja järkevällä ohjaamisella. Kaikista tärkeintä kuitenkin on, että sitoudut itse omiin toimintatapoihisi mikäli päätät ohjata lapsen unitottumuksia pois vanhoista tottumuksista. Esimerkiksi unikoulua tai uutta päivärytmiä ei kannata heti ensimmäisen päivän jälkeen kuopata, mikäli se tuntuu hankalalta. Sopeutuminen vaatii aikaa. Ja on myös äärimmäisen hienoa, että mikäli vanhempien oma jaksaminen tai osaaminen ei riitä, tai syystä tai toisesta kaipaa ammattilaisen vinkkejä lapsensa uneen, on sekä neuvolan kautta että sertifioiduilta unikonsulteilta saatavissa ammattitaitoista apua. Älä siis epäröi pyytää apua!
