Porkkanarisotto on helppo ja herkullinen arkiruoka, jonka joukkoon voi lisätä oman maun mukaan vaikkapa erilaisia kasviksia tai miksei sieniäkin. Tuorejuusto tuo risottoon ihanaa täyteläisyyttä, ja tuoreet yrtit sekä parmesan viimeistelevät kokonaisuuden. Hyvän lisäyksen proteiinia annokseen tuo paahdetut kikherneet.
Erilaiset Buddha Bowlit on nerokas tapa paitsi hyödyntää kaikki jääkaapin jämät, myös kiva tapa tuoda lautaselle erilaisia värejä ja kauden kasviksia. Mun motto arkiruokailun suhteen voisikin olla, että värejä ei koskaan voi olla liikaa. Etenkään Buddha Bowlissa. Joukkoon voit lisätä omia suosikki vihanneksiasi paahdettuna tai tuoreena, ja koko komeuden kruunaa tietysti herkullinen kastike. Hienosta nimestään […]
Nuudelipannu on ihanan helppo arkiruoka, joka sopii täydellisesti viileneviin syyspäiviin. Yhdellä paistinpannulla valmistuva ruoka sopii monenlaiseen ruokavalioon, ja syntyy varsin yksinkertaisista raaka-aineista. Makunsa nuudelipannu saa kaikessa yksinkertaisuudessaan tuoreista yrteistä sekä nuudelien mukana tulevista mausteista, mutta halutessaan nuudelipannua voi toki maustaa esimerkiksi suolalla ja chilillä mikäli kaipaat lisämakua tai käytät nuudeleita joiden mukana ei tule mausteita.
Tämä kauratto sai inspiraationsa kuiva-ainekaapin kätköistä löytyneestä kaura-härkäpapurouheesta, jonka käyttöä olen hieman vierastanut. Ja ehkä se siksi onkin jäänyt kaappiin pyörimään. Nyt päätin kuitenkin tarttua härkää sarvista, eli käytännössä tarttua kaura-härkäpapurouhepakettiin ja alkaa kokkaamaan. Tofu-kaurattoon upposi mainiosti jääkaapin uumenista löytyneet kasvikset sekä tofu, ja punainen tuorepesto yhdessä minitomaattien kanssa vei kielen mennessään. Kaura-härkäpapurouheen voit halutessasi […]
Halloum-punajuuripihvit on herkullista arkiruokaa, joka maistuu koko perheelle. Pihveihin uppoaa mukavasti kasviksia kesäkurpitsan ja punajuurien muodossa. Lisäksi täytyy mainita, että ainakin meidän varsin tarkka makuraati todella kelpuutti nämä pihvit todella hyvin! Meillä nimittäin osataan toisinaan olla varsin nirsoja kasvispainotteisten ruokien suhteen. Nappaa siis resepti talteen ja kokeile herkullisia halloum-punajuuripihvejä. Nämä sopivat täydellisesti esimerkiksi perunamuusin ja […]
Linssi-porkkanapihvit oli viime viikolla yksi meidän arkiruokailun pelastajista, kun jääkaappi alkoi olla jo hiukan tyhjä niin muutamasta raaka-aineesta valmistui tämä maukas ateria. Vaikka meidän perheessä kasviksia syödäänkin mielestäni suhteellisen reilusti ja monipuolisesti, ei varsinaisia kasvisruokia tule kuitenkaan valmistettua kovinkaan usein. Nyt pitkästä aikaa teki mieli kuitenkin kokeilla jotain uutta, ja päädyin valmistamaan linssi-porkkanapihvejä. Näistä tuli […]
Kikhernepestopasta on helppo ja nopea ruoka kiireisten arkipäivien pelastukseksi. Kikerneet ovat raaka-aine, jota ei omassa keittiössä tule liiemmin käytettyä. Ja se johtuu täysin hyvien reseptien tai visioiden puutteesta, raaka-aineessa itsessään ei ole todellakaan mitään vikaa. Kihkerneet ovat terveellisiä ja sisältävät paljon proteiinia. Sen lisäksi ne säilyvät kuiva-ainekaapissa, eli toimivat myös sen puolesta täydellisenä ”pahan päivän […]
Lapsiperhearjessa usein arvostetaan nopeasti valmistuvia, helppoja, maukkaita ja ravitsevia arkiruokia. Ja instagramissa tekemäni kyselyn perusteella helpot arkiruokareseptit selvästi kiinnostavat monia, joten päätin aloittaa viikon arkiruoka-postaussarjan, jossa jaan joka viikko yhden helpon reseptin. Yksi helppo arkiruokaresepti on linssikeitto, joka maistuu ihanan täyteläiseltä ja tomaattiselta. Tämä linssikeitto valmistuu todella helposti, ja sen valmistukseen tarvitset vain muutaman perusraaka-aineen […]