Helsingin Sanomat julkaisi vastikään artikkelin, jossa käsiteltiin vanhemmuudessa uupumiseen liittyvän vertailututkimuksen tuloksia. Ja kas vain, maailman onnellisimman maan äidit olivat vanhemmuudessa uupuneempia kuin heikomman tasa-arvon maissa. Mistä on kyse, ja mistä moinen tulos voi johtua? Miksi hyvinvointivaltiossa ja varsinkin tasa-arvoisessa yhteiskunnassa äitien uupumus on edelleen ongelma?
Lue myös: ”KAIKKIMULLEHETINYT” – MIKSI KAIKKEA EI VOI SAADA?
Suomi on väsyneiden äitien maa
Hiljattain esille nostetut tuoreen vertailututkimuksen tutkimustulokset äitien uupumisesta eivät yksilön tasolla varmasti monellekkaan pienen lapsen vanhemmalle tulleet yllätyksenä. Vaikka suuremmassa kuvassa voitaisiin olettaa, että tasa-arvon ja tasa-arvoisen kohtelun kehittyminen esimerkiksi työelämässä ja koulutuksessa edistäisi myös tasa-arvoa vanhemmuudessa. Näin ei kuitenkaan ole, ja itsekin tietyllä tapaa allekirjoitan asiantuntijoiden esille nostaman tuplapaineen. Äiti kokee pahimmillaan painetta vanhemmuudessa ja kaikkien kodin juoksevien asioiden hoitamisessa sekä työelämässä. Tietyllä tapaa allekirjoitan ajatuksen siitä, että äiti kokee painetta tai halua osallistua työelämään. Olen itsekin ottanut paineita äitiyslomalle jäämisestä, ja kokenut olevani taakka työelämässä. Valitettavasti olen myös joutunut kohtaamaan epätasa-arvoista ja jopa epäasiallista kohtelua aiheen tiimoilta, ja sen nyt en ainakaan koe helpottavan työelämän ja vanhemmuuden yhdistämiseen liittyvää painetta millään tapaa.
Onko äitiys uuvuttavaa?
Miksi äidit sitten uupuvat? Onko äitiys uuvuttavaa? Jossakin podcastissa vastikään mainittiin, että äidit kokevat nauttivansa lastensa kanssa vietetystä ajasta. Samalla äitien stressitasojen tutkimus kuitenkin osoitti toista. Lähemmällä tarkastelulla voitiin kuitenkin todeta, että äidit tosiaan nauttivat lastensa kanssa olemisesta ja esimerkiksi rauhallisista lukutuokiosta. Se, mikä stressitasoja nosti oli tunne siitä että täytyisi saada esimerkiksi kotitöitä hoidettua lasten pyöriessä jaloissa. Moni äiti varmasti allekirjoittaa tämän. Lasten kanssa on ihana viettää aikaa. On ihana kiireettömästi seurata heidän touhujaan, ja tehdä asioita yhdessä. Samaan aikaan viikkaamattomat pyykit ja tiskivuoret voivat kummitella mielessä. Mielestäni on kuitenkin tärkeää muistuttaa itseään siitä, että tyhjentämätön tiskikone tuskin kuuluu asioihin jotka lapset tulevaisuudessa muistavat lapsuudestaan. Sen sijaan yhdessä vietetty aika todennnäköisesti kuuluu. Ymmärrän kuitenkin myös sen, että sotkuiset nurkat todennäköisesti kiristävät vanhemman hermoja. Tärkeintä tässäkin asiassa kuitenkin olisi löytää sopiva tasapaino. Mieti, mitkä asiat ovat välttämättömiä yleisen viihtyvyyden tai oman hyvinvointisi kannalta. Ota huomioon jokaisen perheenjäsenen toiveet, ja ole valmis tekemään kompromisseja. Paljon on myös omasta asenteesta kiinni. Vanhemmuudessa ei kuitenkaan saisi ajautua liialliseen suorittamiseen. Ei kotitöissä, eikä työelämässä. Elämän eri osa-alueet tulisi saada tasapainoon ja joustavaan suhteeseen toisiinsa nähden.
Suomessa nykypäivänä lasten kasvatus on hyvin pitkälti vanhempien vastuulla entisajan koko suvun kasvatusmallin sijaan. Itse tosin nautin tästä, teen mieluiten lapsia koskevat päätökset itse ja hoidan asiat tasan omalla tyylilläni. Tähän itsenäisen pärjäämisen malliin kun lisätään vielä moneen muuhun maahan verrattuna poikkeuksellisen pitkä äitiysloma, syntyy monelle tunne että lasten kanssa nyt vain on pärjättävä – itsehän heidät nyt on hankittu. Tämä näkökulma nousi myös hyvin paljon esille postauksen alussa linkittämän artikkelin herättämissä keskusteluissakin. Tukiverkon puutetta nostettiin esille toistuvasti. Ja nimenomaan tämä vanhemmille tarjolla olevan avun vähäisyys voi monilta osin olla uupumisen taustalla. Tai sitten yksinkertaisesti apua ei syystä tai toisesta pyydetä, haeta tai oteta vastaan vaikka sitä tarvittaisiinkin. On ehkä liian totuttu omillaan pärjäämiseen. Pakko pärjätä.
Metatyön määrä saattaa yllättää
Vanhemmuudessa viime vuosina paljon esiin nostettu teema erityisesti äitien näkökulmasta on metatyö, ja sen määrä. Metatyöllä tarkoitetaan kaikkea sitä näkymätöntä työtä, joka kuormittaa mieltä paljon. Päässä oleva lista hoidettavista asioista voi olla hyvinkin pitkä. Lasten kuravaatteet, neuvola-ajat, harrastukset ja perheen menemisten organisointi, ruokalistan suunnittelu, arjen aikatauluttaminen, tuleviin kausiin ja niiden vaatetuksellisiin vaatimuksiin valmistautuminen. Lista on loputon. Tähän kun lisätään päälle arjen pienet työtehtävät, kuten pyykkihuolto, ruoanvalmistus ja siivous, niin työtä kertyy äkkiä melkoinen määrä. Ja jostain syystä usein tuntuu, että juuri nämä asiat ovat niitä jotka usein kasaantuvat äidin harteille. Hän on ehkä tottunut olosuhteiden pakosta hoitamaan tämän kaiken, ja miehelle osa näistä tehtävistä saattaa olla ikään kuin näkymättömiä koska ollaan ajauduttu tilanteeseen jossa äiti hoitaa kaiken. Usein tämä äidin tekemä työmäärä saattaa konkretisoitua vasta siinä vaiheessa, kun hän ei syystä tai toisesta enää hoidakkaan kaikkea. Hoitamattomat asiat kasaantuvat, tiski- ja pyykkivuoret tulevat näkyviksi ja pikku Pirkko-Petterillä ei olekkaan kaapissa valmiina niitä sopivan kokoisia luistimia odottamassa koulun liikuntatunteja. Ehkä työtehtävien listaus ja työnjako voisi siis olla paikallaan ihan koko perheen hyvinvoinnin kannalta.
Tasa-arvoista kohtelua kiitos!
Tasa-arvoinen kohtelu työelämässä on kehittynyt vuosien saatossa hurjasti. On hienoa, että parhaimmillaan työelämä joustaa elämän eri osa-alueiden yhteensovittamisessa ja näin yksilön hyvinvoinnin lisääntyessä myös työn tehokkuus ja työhyvinvointi parhaimmillaan lisääntyvät. Tasa-arvon edistyminen myös osaltaan varmasti lisää äitien omaehtoista halukkuutta sekä painetta osallistua työelämään. Tasa-arvoisuuden lisääntymisestä huolimatta tasa-arvoisessa kohtelussa on vielä tekemistä. Ehkä tasa-arvo on osittain vain näennäistä. Yhä edelleenkin usein ajatellaan, että miehen ura ei jousta perhe-elämän vaatimuksien edessä. Vanhempainvapaat jakaantuvat edelleen epätasaisesti, mutta silti itse näen pelkästään posiitiiviseksi asiaksi että perheillä on nykypäivänä enemmän vapautta valita vapaiden jakautumisesta. Näin jokainen perhe voi punnita vaihtoehtoja juuri oman tilanteensa ja voimavarojensa näkökulmasta.
Mitä vanhemmuuden tasa-arvon edistämiseksi voitaisiin tehdä?
Uskon että tasa-arvon lisääntyminen vaatii suurempaa asennemuutosta laajemmassa mittakaavassa, mutta myös konkreettisia tekoja arkisessa elämässä. Suuremmassa mittakaavassa isä nähdään edelleenkin toisinaan äidin apulaisena, ei tasavertaisena vanhempana. Äidin tehtävä on pitää perhevapaat ja olla kotona lasten kanssa sillä välin kun isä tekee uraansa. Työelämään varhain palaavalta äidiltä saatetaan hölmistyneenä kysellä että ”kukas sinun vauvaasi hoitaa?”, vaikka hän olisi kotona toisen vanhempansa kanssa, ei siis hoidossa. Työelämän tulisi joustaa myös isän kohdalla, aivan samalla tavalla kuin äidinkin kohdalla. Yksilön tasolla puolestaan työmäärän sekä työn jakautumisen tarkastelu voisi olla paikallaan, etenkin mikäli äiti kokee uupumusta arjessa. Äidin tehtävänä ei ole hoitaa yksin kaikkia kodin pieniä, näkymättömiä töitä. Myös isällä on yhtälainen vastuu arjesta, lapsista ja kodista. Työnjako on jokaisen perheen omissa käsissä. Eli äidit, pitäkää huolta itsestänne ja kertokaa toiveistanne. Puoliso ei ole ajatusten lukija, kerro mitä konkreettisia asioita toivoisit häneltä. Kirjoittakaa kotitöistä vaikka lista, ja jakakaa tehtäviä. Kuka hoitaa tiskit, kuka pyykit. Kuka vie lapset harrastuksiin ja kuka hoitaa neuvolakäynnit.
