10 x KIVAA SISÄPUUHAA LASTEN KANSSA
Toisinaan kaikilla meillä on päiviä, kun tuntuu että omat ideat lasten kanssa puuhastelun suhteen ovat vähissä. Erityisesti, mikäli ulkoilu on syystä tai toisesta mahdotonta. Tästä postauksesta löydät kivoja puuhavinkkejä lasten kanssa sisätiloihin. Hieman omista tutuista puuhista poikkeavat tekemiset usein tempaavat lapset mukaansa, ja on ihanaa tarjota vaihtelevia ja monipuolisia virikkeitä ja puuhia ja nähdä kuinka lapset viihtyvät. Nappaa siis vinkit talteen!
10 X TEKEMISTÄ LASTEN KANSSA
Taikataikina
3dl jauhoja
1,5dl suolaa
1,5dl vettä
1rkl ruokaöljyä
Taikataikina on helposti kotoa löytyvistä aineksista valmistuva muovailumassa, josta voi muotoilla erilaisia juttuja kuten vaikkapa joulukuusenkoristeita tai käden- tai jalanjälkitauluja. Meillä lapset ainakin rakastaa taikataikinalla muovailua, ja siitä syntyy milloin mitäkin taideteoksia.
Leivonta
Meidän lapset ainakin rakastaa leipomista! Pienellä ohjeistuksella aineksien mittaaminen sujuu jo kivasti. Isompien lasten kanssa yksinkertaisten reseptien kuten vaikkapa teeleipien valmistus onnistuu jo varmasti hyvin kuvallisten ohjeiden avulla. Piirrä lapselle siis paperille esimerkiksi tarvittava määrä aineksia (2 kupillista jauhoja, 1 lusikallinen suolaa jne.), ja anna lapsen toteuttaa itseään.
Erilaiset kädentaitoja kehittävät harjoitukset
Piirrä lapselle paperille muotoja, ja anna hänen leikata niitä. Piirrä paperille viiva ja mallikirjain, ja anna lapsen harjoitella kirjaimien piirtämistä. Myös tarrojen kanssa saa kivasti aikaa kulumaan. Anna lapsen liimailla tarroja tarrakirjaan, tai vaihtoehtoisesti piirrä hänelle vaikka paperille viiva johon hän saa tarroja asetella riviin.
Värityskuvat
Netti on pullollaan värityskuvia. Anna lapsen valita itselleen mieluisia värityskuvia ja värittäkää yhdessä.
Seikkailurata
Kotona myös erilaisten temppuratojen rakentaminen onnistuu helposti. Esimerkiksi tyynyltä toiselle hyppiminen, hyppynarun päällä tasapainottelu ja tuolien yli kiipeäminen tai alitse ryömiminen on hyviä vaihtoehtoja joita yhdistelemällä rakentuu kiva seikkailurata.
Koti lelulle
Ihan maailman yksinkertaisin viihdyke lapsille on pahvilaatikko. Ja siitä saa askarreltua oman mielikuvituksen mukaan vaikkapa kodin leluille. Kyniä ja vesivärejä käyttämällä laatikosta saa tuunattua oman näköisen.
Aarteen etsintä
Piirrä kodista kartta, ja piilota lapsille yllätyksiä eri paikkoihin. Merkitse sijainnit karttaan, ja anna lasten etsiä. Varmasti hauskaa!
Lumimaalaus
Näin talvella sisäleikeissä lumimaalaus tuo kivaa vaihtelua. Kanna vaikkapa kylpyhuoneeseen vaikkapa pesuvadissa lunta ja anna lapsen maalata sitä vesiväreillä.
Majan rakennus
Majan rakentaminen on hauskaa! Esimerkiksi peitoista ja tyynyistä rakentuu helposti hieno maja. Majassa voi sitten vaikkapa lukea tai leikkiä, vain mielikuvitus on rajana.
Hattarataikina
1dl hoitoainetta
n. 2dl perunajauhoja
Tämä on itselleni hieman uudempi tuttavuus, mutta lapsille sitäkin mieluisampi. Hattarataikina on ihanan pehmeää ja tuoksuu aivan valtavan hyvälle! Hattarataikina on myös siitä mukavaa tekemistä, että se ei tartu käsiin eikä murustu, joten sotkua tulee varsin vähän.
Lisää kivaa tekemistä löydät täältä;
Pikku Kakkosen 100 tekemisen idealista
Leikki leikkinä instagram tili
Leikki leikkinä blogi
Leikillistä blogi
Ruutuvapaata puuhaa leikki-ikäisille kirja
Oppi & Ilo verkkosivut