SAAKO LAPSIHAAVEISTA PUHUA?

Kirjoitin taannoin postauksen meidän perheen lapsiluvusta, ja ylipäätään ajatuksistani liittyen siihen täydelliseen lapsilukuun, ja täytyy myöntää että postauksen julkaiseminen ja ylipäätään postauksessa käsittelemäni aihe ja sen puheeksi ottaminen jännitti minua hirvittävästi sillä hetkellä, kun klikkasin hiirelläni ”julkaise” painiketta. Miksi? No ehkä eniten siksi, että henkilökohtaisesti koen, että lapsihaaveista ei juurikaan puhuta ääneen, ainakaan sillä hetkellä kun haave perheen perustamisesta on ajankohtainen. Ja mistähän tämä johtuu? Saako lapsihaaveista puhua ääneen?

Usein raskauden yrittämisestä puhutaan aikaisintaan siinä vaiheessa, kun ollaan jo onnellisesti raskaana. Helposti mahdolliset kyselyt perheenlisäyksestä kuitataan ympäripyöreästi tyylillä ”no, ehkä sitten joskus”, tai ”ei ainakaan juuri nyt ole ajankohtaista”. Monesti todellisuudessa tilanne voi kuitenkin olla toinen, ja myönnän itsekin vastanneeni toisen raskauden alkuvaiheessa kyselyihin pikkusisaruksen ajankohdasta tai toiveestamme aiheen tiimoilta varsin ympäripyöreästi.
LUE MYÖS: ”NO, JOKO TEILLE TULEE KOLMAS LAPSI?” Ajatuksia lapsiluvusta

Miksi vauvahaaveista ei puhuta?

Raskaus, ja sen yrittäminen ei koskaan ole täysin riskitöntä. Aihe on todella henkilökohtainen, ja siihen voi liittyä paljon kipupisteitä tai kokemus tai pelko menettämisestä. Tämän ymmärrän täysin, eihän kukaan esimerkiksi keskenmenon hetkellä tahdo kuulla raskaudesta jo tietäneiden läheisten innokkaita kyselyjä raskauskuulumisista. Toisaalta tämän tyylinen käyttäytymismalli lisää oletuksia siitä, että raskausaika ja raskautuminen kaikilla muilla on onnistunut helposti ensimmäisestä yrityskerrasta ja kaikki on helppoa ja ihanaa. Usein keskenmenon kokeneet, ja asian tiimoilta suunsa avaavat saattavatkin yllättyä, kuinka monella ja mahdollisesti hyvinkin läheisellä ihmisellä voi olla taustalla samanlaisia kipeitä kokemuksia, joista ei vain koskaan ole puhuttu.

Etenkään esikoisen raskauden kohdalla en tainnut ennen raskautumista kertoa lapsihaaveista avoimesti kenellekkään. Toisaalta, meidän suhde oli myös niin tuore ettei läheisiltä varsinaisia uteluita aiheen tiimoilta ehtinyt vielä tulla, ja näin ollen ehkä myös aiheen esille ottaminen tuntui varsin vaikealta. Toisen lapsen kohdalla lapsihaaveista oli helpompi puhua ääneen, kun olimme jo kerran ikään kuin tulleet kaapista ulos lapsihaaveidemme kanssa. Läheisimmät ihmiset myös varmasti osittain tiesivät, että meidän perheen lapsiluku tuskin tulee jäämään yhteen lapseen jos se meidän toiveistamme on kiinni. Taisin myös muutamia kertoja kyselyihin toisen lapsen ajankohdasta mainita rehellisesti, että ehkä häiden jälkeen olisi sopiva ajankohta. Varsinaisesti lapsihaaveista ei kuitenkaan taidettu puhua siinä vaiheessa, kun toive raskautumisesta oli ajankohtainen.

Perimmäisiä syitä tähän varmasti on juurikin se menettämisen pelko. Tahdoin ehkä suojella itseäni. Lisäksi omien henkilökohtaisten kokemuksieni vuoksi ehkä jollakin tavalla pelkään, että lapsihaaveideni vuoksi joudun jollakin tavalla eriarvoiseen asemaan, ja että lapsihaaveideni vuoksi minut koettaisiin itsekkäänä. Perheen perustamisen ja vanhemmuuden mukanaan tuoma vastuu päätöksen teosta on aina ollut minulle hankalin asia vanhemmuudessa. Ensimmäinen steppi tässä päätöksen teossa on tietysti päätös siitä, että raskautumiselle suodaan mahdollisuus. Äitiys myös tuo mukanaan vahvan tunteen siitä, että aina on jostakin pois ja suorittaa elämän osa-alueita hieman kuin vajaalla teholla. Jos on kotona lasten kanssa, on poissa työelämästä. Ja jos on työelämässä, kolkuttaa takaraivossa ajatus siitä, että lapset ovat pieniä vain kerran ja heidän tärkeät kehitysvaiheensa voivat mahdollisesti mennä ohi. Elämässä tärkeysjärjestys menee myös melko lailla uusiksi lapsen saamisen jälkeen. Hän tulee olemaan ykkössijalla, aina.

Naisena minulla kuitenkin on täysi oikeus tasa-arvoiseen kohteluun työelämässä riippumatta siitä, käytänkö oikeuttani perhevapaisiin tai hoitovapaaseen. Enkä välttämättä sano, ettei näin olisi omalla kohdallani ollut. Silti tässä yhteiskunnassa koen pientä pelkoa siitä, kuinka omat henkilökohtaiset valintani perheen perustamisesta koetaan ja ajatellaan työelämän näkökulmasta. Miltä esimerkiksi näyttää cv:ssä muutaman vuoden mahdollinen tauko työelämästä, tai mitä esimerkiksi uudessa työpaikassa ajateltaisiin jos kertoisin vaikka jo heti työhaastattelussa, että haaveissani on saada perheenlisäystä lähivuosina. Mutta toki faktahan on se, että työnantajan on kohdattava jokainen työntekijä tasa-arvoisena riippumatta hänen henkilökohtaisista päätöksistään perustaa tai olla perustamatta perhettä.

LUE MYÖS: IHANA, AHDISTAVA HOITOVAPAA