PERHEPETI, PINNASÄNKY VAI SIVUVAUNU? – MITEN MEILLÄ NUKUTAAN?
Vauvaperheissä uni tuntuu olevan yksi eniten kompastuskiviä aiheuttavista, merkittävästi koko perheen jaksamiseen ja hyvinvointiin vaikuttavista seikoista. Enkä ihmettele. Pitkään jatkuvalla univajeella voi olla paljon seurauksia, ja varmasti jokainen äiti tietää kuinka väsyneenä pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat valtavan suurilta, ärsyttää ja olo on kiukkuinen, ja päässä on jatkuva aivosumu. Olen jokaisen lapsen vauva-aikana mennyt unen suhteen tietyllä tapaa sieltä, missä aita on matalin ja tehnyt juuri siihen hetkeen sopivia ratkaisuja joiden avulla olen varmistanut koko perheelle riittävän levon. Kuinka meillä nyt sitten nukutaan tämän kolmannen vauvan kanssa?
Lue myös: UNTA ETSIMÄSSÄ
Vauvan uni – mitä olisi hyvä tietää?
Kuinka tukea vauvan unta?
Neljän vuoden äitiyden ja kolmen erilaisen nukkujan myötä olen oppinut jonkin verran vauvan unesta. Vinkkini parempiin uniin ovat melko yksinkertaisia; selkeä, säännöllinen päivärytmi ja hyvät, toistuvat iltarutiinit. Siinä se. Liikaa ei kannata pelätä virheiden tekemistä uniin liittyvien asioiden suhteen, sillä lapset ovat mukautuvaisia ja vaikka vauvan nukuttaisikin rinnalle, ei hän sitä oletettavasti enää isompana lapsena tee. Suosittelenkin tekemään unien suhteen jokaisessa tilanteessa tapauskohtaisesti uniin liittyvät ratkaisut. Mikäli tiheästi yöllä syövän vauvan nukuttaminen perhepedissä tuntuu hyvältä ja helpottaa yöimetyksiä, niin tee se. Itsenäisen nukahtamisen ehtii opetella myöhemminkin. Uniassosiaatioita ei kannata turhaan pelätä, vaan ennemminkin kerrostaa useampaa keinoa päällekkäin jotta muutos itsenäiseen nukahtamiseen omassa sängyssä tulevaisuudessa olisi niin suuri. Ehkä vauvalle voisi opettaa tutin tai tutun unilelun tai -rievun tuomaan turvaa nukahtamiseen.
Miten meillä nukutaan?
Esikoisen kohdalla olin ensin ehdoton sen suhteen, että vauva nukkuu omassa sängyssä. Pelkäsin kierähtäväni unissani vauvan päälle, enkä kokenut perhepetiä turvalliseksi. Ja hän nukkuikin alkuun paljon omassa sängyssään, mutta pikkuhiljaa siirryimme järjestelyyn jossa hänet nukutettiin iltaisin omaan sänkyyn ja ensimmäisellä herätyksellä nostin hänet viereen jossa hän sitten nukkui loppuyön. Omaan sänkyyn hän oppi kunnolla nukahtamaan vasta juniorisänkyyn siirryttäessä yhden ikävuoden tienoilla, ja kokonaisia öitä hän alkoi nukkumaan vasta ehkä lähempänä kahta ikävuotta. Keskimmäinen oli hieman helpompi tapaus. Hän nukkui vauva-aikana paljon vieressä ja sivuvaunussa, koska ei syönyt lainkaan tuttia ja tästä syystä öisin halusi imemisen tarpeeseen rintaa. Joten oli helpointa pitää häntä vieressä, että saan itsekin nukuttua. Omaan sänkyyn hän siirtyi lempeän unikoulun myötä ehkä kahdeksan kuukauden iässä. Toteutimme hyvin lempeän unikoulun ja laitoimme päivärytmin samalla kuntoon unikonsultin avulla. Keskimmäinen onkin aina ollut ns. ”parempi nukkuja” kuin meidän esikoinen, ja lopetti yöheräilytkin alle vuoden iässä. Toki erilaisia vaiheita tulee ja menee, ja meillä periaatteena on että lapset käyvät nukkumaan omiin sänkyihinsä mutta mikäli heräävät öisin, saavat he tulla meidän viereen nukkumaan. Ja usein vähintään jompi kumpi lapsista herääkin aamulla meidän sängystä. Eikä se haittaa.
Nyt kolmannen lapsen kohdalla minulle oli alusta asti selvää, että haluan ottaa keskimmäiseltä hyväksi todetun sivuvaunu järjestelyn käyttöön. No, empä tullut ajatelleeksi että tässä keskimmäisen ja kuopuksen välissä olemme vaihtaneet sänkyä korkeampaan malliin, joten eihän se meidän olevassa oleva pinnasänky oikein ole sopivalla korkeudella sivuvaunuksi. Siitä huolimatta sänky on edelleen meidän sängyn vieressä,
