MEILLE TULEE VAUVA

DSC_7021
Vihdoin pääsen jakamaan teille suuren salaisuuden – meille on tulossa vauva numero neljä! Olen jo useamman kuukauden pitänyt tätä tietoa sisälläni, ja nyt se tulee jollakin tapaa enemmän konkreettiseksi kun pääsen vihdoin puhumaan aiheesta enemmän.

Lue myös: MEILLE TULEE VAUVA
DSC_7024
Päälimmäinen tunne juuri nyt on valtava kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että raskautuminen ylipäätään oli mahdollsita ja että tähän asti kaikki on mennyt hyvin. Olen yrittänyt myös kirjata ylös fiiliksiä viikkojen varrelta, palataan niihin tarkemmin myöhemmin. Kun aloimme suunnitella neljättä lasta, tiesimme, että se olisi jälleen ainutlaatuinen matka. Matka täynnä iloa, jännitystä ja haasteita. Kolme aiempaa raskautta opettivat meille paljon, mutta jokainen raskaus on erilainen, enkä halua pitää mitään itsestään selvänä. Alkuraskauteen on tosin jälleen mahtunut myös todella ristiriitaisia tunteita, mikä lienee täysin normaalia kun ollaan kuitenkin näin suuren asian äärellä.

DSC_7029
Nyt olen raskausviikolla 13, ja olen niin kiitollinen siitä, kuinka hyvin kaikki on sujunut tähän asti. Alkuraskauden ultrassa, eli nt-ultrassa kaikki näytti olevan oikein mallikkaasti, joten nyt tuntuu hyvältä tuoda tämä asia ulos. Alkuraskauden väsymys oli ajoittain haastavaa, lapsiperhearjen ja muiden arjen kiireiden keskellä, mutta pikkuhiljaa olo on alkanut helpottaa. Olen huomannut, että jokainen raskaus tuo mukanaan omanlaistaan ainutlaatuisuutta. Kun kerroimme lapsille uudesta vauvasta, he olivat innoissaan! He ovat jo suunnitelleet, miten he aikovat auttaa ja huolehtia vauvasta. Ja pikkusisarus on ollut ilahduttavan paljon lasten puheissa jo koko kuluneen vuoden, ja etenkin esikoinen on kovasti toivonut pikkusisarusta. Näitä puheita on ollut hauska kuunnella.

Raskausaika on todella ainutlaatuista ja ihanaa, mutta ennen kaikkea juuri nyt toivon että ehdin nauttia siitä todenteolla. Kun perheessä on jo kolme lasta, arki voi olla kiireistä ja vaativaa. Siksi on tärkeää pitää huolta omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Luulen, että vaikka meillä vauva-arki on aina mennyt omalla painollaan niin meitä odottaa paljon uusia haasteita neljännen lapsen kanssa. Aika ja huomio jakautuvat enemmän, ja meidän on löydettävä tasapaino kaiken keskellä. Uskon kuitenkin, että selviämme tästä perheenä hienosti.

Jokainen lapsi on valtaval lahja, ja koen olevani todella etuoikeutetussa asemassa. Odotan innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *