|

MEILLE TULEE POIKA

Gender Reveal

Nyt mennään raskausviikolla 22, ja viime viikolla kävin rakenneultrassa. Oli todella jännittävää, sillä kävin ultrassa poikkeuksellisesti yksin tällä kerralla ja olimme lisäksi päättäneet, etten suoranaisesti ota vielä tietoa vauvan sukupuolesta itse ultratilanteessa vaikka se sattuisi näkymään vaan halusin kuvata Gender Reveal kuvia sekä videoita. Kun kaikki tärkeät rakenteet oli todettu olevan kunnossa ja vauvan muutenkin vaikuttavan terveeltä ja vastaavan kooltaan oletettuja raskausviikkoja, tuli kätilön kanssa puheeksi vauvan sukupuoli. Pyysin häntä kirjoittamaan tiedon minulle paperille, jotta voisin vielä hetken pitää sekä itseäni että puolisoani jännityksessä.

Lue myös: TYTTÖ VAI POIKA?
Gender Reveal
Gender Reveal

Meille tulee poika!

Oireiden perusteella olin hieman arvellut vauvan olevan tyttö, koska raskaus on ollut oikeastaan täysin samanlainen kuin aiemmatkin raskaudet. Ultratilanteessa kuitenkin aloin hieman epäröimään asian kanssa, joten loppupeleissä en ehkä itse sukupuolen paljastumishetkellä aavistellut mitään suuntaan enkä toiseen. Iltapäivällä suuntasin kätilön antaman lapun kanssa täyttämään hankkimani konfettitäytteisen ilmapallon edelleen tietämättömänä sen sisällöstä , koska halusin nyt kolmannessa raskaudessa ikuistaa myös sukupuolen paljastumishetken videolle jotta saan sen muistoksi itselleni talteen. Yllätyin todella siitä, että tuo ostamani ilmapallo oli aivan valtava! Laitan vielä videon tämän postauksen loppuun katsottavaksi.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että meillä odotetaan tällä kertaa poikaa! Fiilis on onnellinen ja uskomaton, vaikka aluksi olinkin ehkä hieman jollain tasolla ihmeissäni siitä, kuinka raskaudet voivat näköjään olla hyvin samanlaisia keskenään riippumatta vauvan sukupuolesta. Ja pakko kyllä myös sanoa, että jos konfettipallon täyttämisen jälkeen olin järkyttynyt siitä, kuinka valtava konfettipallo todellisuudessa oli niin pallon räjäytyshetkellä todella yllätyin siitä, kuinka paljon konfetteja sen sisällä olikaan. Huh. Täällä odotellaan nyt siis innolla poikavauvaa syksylle, kuinka ihanaa!

Gender Reveal

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *