|

LAPSIPERHEEN ARJEN RUTIINIT – KUINKA SAADA ASIAT TEHDYKSI?

Juttanewbornsneak-16
Lapsiperheen arki mielletään usein hektiseksi, jopa kaoottiseksi. Kiirettä, sotkua, hoitamattomia askareita. Harrastuskuskauksia, Prisma-reissuja ja uupuvia kurahousuja. Jatkuvaa metatyötä ja loputtomia to do listoja. Olen itsekin törmännyt tähän mielikuvaan varsin usein, ja etenkin viimeaikoina olen myös useasti törmännyt jostain syystä oletukseen siitä, kuinka meidän arki neljän lapsen kanssa on valtavan kiireistä. Ja olen jopa saanut kummastelua siitä, kuinka saan kaikki askareeni hoidettua. Itse en osaa mieltää arkeamme kiireiseksi, mutta ajattelin nyt jakaa hiukan omia ajatuksiani aiheesta ja omasta arjen hallinnastani.

Lue myös: ARJEN HYVINVOINTIRUTIINIT

JuttaNewborn-117

Onko pikkulapsiarki kiireistä?

Pikkulapsiarki voi tuntua hektiseltä ulkopuolisen silmin, mutta olen huomannut, että hyvä suunnittelu ja selkeät rutiinit auttavat meitä pysymään järjestyksessä. Etenkin itse näen ennakoinnin valtavan tärkeänä paitsi arjen sujumisen kannalta, myös oman hyvinvointini kannalta. Koen olevani parhaimmillani silloin, kun olen tilanteen päällä. Eli aina ikään kuin askeleen edellä. Tämä tarkoittaa sitä, että pyrin valmistelemaan asioita parhaani mukaan. Jaottelen esimerkiksi kotitöitä niin, ettei samalle päivälle osu kovinkaan montaa askaretta ja esimerkiksi ruokaa teen ison määrän kerralla, jottei keittiössä hääräämiseen mene valtavasti aikaa. Lisäksi esimerkiksi tarvittaessa valmistelen tai vähintäänkin mietin seuraavan päivän vaatteet ja muut tarvittavat tavarat valmiiksi, mikäli heti aamusta täytyy suunnata päivän menoihin. Tämä pieni, mutta tehokas valmistelutoimi vähentää aamukiirettä ja auttaa kaikkia lähtemään ovesta ilman turhaa hätäilyä. Vaikka kyllähän se on myönnettävä, että toisinaan erityisesti aamulähdöt lasten kanssa ovat hiukan kaoottisia. Myös meillä.

Tärkeää on myös priorisointi ja joustavuus. Kaikkea ei voi tehdä kerralla, eikä kaikkea tarvitse tehdä täydellisesti. Keskityn siihen, mikä on minulle ja meille tärkeintä ja annan armoa muissa asioissa.Esimerkiksi ruokailut ja lasten nukkumaanmenoajat ovat meillä prioriteettilistalla korkealla, kun taas kodin siivous voi odottaa hetken, jos jokin tärkeämpi asia vaatii huomiota. Priorisoin myös oman hyvinvointini listalla korkealle, koska koen että kun itse voin hyvin voin myös olla parhaimmilani perheelleni. Liikun ehkä verrattaen paljon, mutta olen pyrkinyt integroimaan liikunnan mahdollisimman luonnolliseksi osaksi arkea. Juoksen ja pyöräilen lasten kanssa, ja yritän käydä kuntosalilla muutaman kerran viikossa. Ja mikäli en jostain syystä saa kuntosalitreeneille raivattua aikaa, treenaan kotona tehokkaasti 20 minuuttia.

JuttaNewborn-207
Yksi keskeinen osa arjen hallintaa on koko perheen osallistuminen. Lapsille annetaan ikätasoisia tehtäviä, mikä ei vain kevennä meidän vanhempien kuormaa vaan uskon että samalla myös opettaa lapsille vastuunottamista ja yhteistyötä. Pienetkin lapset voivat auttaa esimerkiksi lelujen keräämisessä, vaatteiden järjestelyssä tai pöydän kattamisessa. Meillä lasten osallistuminen näkyy konkreettisimmin ruoanvalmistuksessa, johon lapset ovat hyvinkin innokkaita osallistumaan ikätasonsa mukaisesti.

Arjen kiireetöntä sujumista auttaa myös aikataulujen realistisuus. Vaikka itsessänikin on toisinaan aiakoptimistin vikaa, yritän olla ahtamatta liikaa ohjelmaa yhteen päivään vaikka inspiraation iskiessä haluaisin toteuttaa etenkin luovia projekteja hyvinkin nopeasti ja lyhyellä aikataululla. Pyrin pitämään päivän kulun sellaisena, että kaikille jää myös aikaa lepoon ja rentoutumiseen.

Erityisesti itse ajattelen, että kun arjen rutiinit ja peruspalikat ovat kohdallaan, tuntuu arkikin rullaavan mukavasti eteenpäin. Vaikka joskus tulee yllättäviä tilanteita ja kiirettä, suurimmaksi osaksi koemme arkemme hallituksi ja tasapainoiseksi. En suinkaan kaoottiseksi ja kiireiseksi.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *