KUULUUKO PERHEARJEN OLLA AINAISTA SELVIYTYMISTÄ?

Lapsiperhearki ja erityisesti sen mahdolliset haasteet ovat aihe, joka puhuttaa paljon. Olen aiemminkin sivunnut hiukan tätä aihetta, mutta halusin palata tähän nyt uudelleen koska koen että positiivista puhetta pikkulapsiarjesta sekä ruuhkavuosista ei vain voi olla liikaa. Myös Hilla kirjoitti hetki sitten tästä samasta aiheesta, ja oikeastaan siksi juuri havahduin ajattelemaan tätä asiaa jälleen. Onko pikkulapsiaika ja ruuhkavuodet todellinen mankeli, jossa elämä on vain selviytymistä ja sitä kuuluisaa ”kohta helpottaa” ajattelua? Onko sen ”kohta helpottaa” ajan odottaminen järkevää, vai olisiko sen sijaan paikallaan etsiä arkeen uutta intoa ja merkityksellisiä asioita?

Lue myös: ONKO KOTIÄITIYS RANKKAA?

Lapsiperhearki. Kiirettä. Painetta. Lasten harrastuksia. Omia harrastuksia. Kauppareissuja. Likaisia kuravaatteita, ainainen pyykki- ja tiskivuori. Väsynyt, kaikkens antanut äiti. Kiristyvät hermot. Näistäkö se perhearki ja pikkulapsiaika on tehty? Täytyykö sen olla näistä tehty? Varsinaisista ruuhkavuosista en koe osaavani sanoa oikeastaan minkäänlaista mielipidettä, sillä rehellisesti sanottuna onhan arki hyvin erilaista kotiäitinä kuin mitä se olisi työ- ja päiväkotiarjen keskellä. Pikkulapsiaikaa sen sijaan tässä on eletty enemmän ja vähemmän neljän vuoden ajan, joten jonkinlainen näkemys siitä minulla kuitenkin on.

Arki pienten lasten kanssa on ihanaa. Toisinaan myös hieman raskasta, valehtelisin jos väittäisin muuta. Siitä huolimatta koen että oma arkeni on juuri nyt kaikessa yksinkertaisuudessaan ihanaa, ja täynnä juuri meidän näköisiä arkisia juttuja. Pyrin päivittäin tekemään arjessa valintoja itselleni sekä omien voimavarojeni tueksi. Haluan ajatella eläväni ennemmin ”nyt kun” elämää ”sitten kun” elämän sijaan. Ainaisen ”sitten kun” ajattelun en usko tekevän kenellekkään hyvää. Ennemmin koen tärkeänä arjen merkityksellisyyden ja niistä pienistä arkisista asioista nauttimisen tärkeyden. Uskon, että jokaisen meidän elämässä ja arjessa on paljon hyvää ja omalla ajattelutavallamme on aivan äärettömän suuri merkitys tässä asiassa. Ja kyllä, ymmärrän myös että pitkän työpäivän jälkeen väsyneiden lasten kanssa iltapalasta taistelu ja likaisten ulkovaatteiden setviminen ei välttämättä tarjoa varsinaisesti minkäänlaista nautintoa tai arjen glamouria, mutta siitä huolimatta uskon että jokaisesta päivästä voi ja pitäisi pystyä löytämää jotakin hyvää. Jos näin ei ole, niin ehkä omia prioriteetteja ja arkea kokonaisuutena olisi hyvä tarkastella hiukan tarkemmin ja ehkä tehdä jonkinlaisia muutoksia siihen. Jos nyt keskityt itsesäälissä rypemiseen ja ainaiseen selviytymiseen, saatat myöhemmin havahtua huomaamaan kuinka olet hukannut jotakin kultaakin kalliimpaa – nimittäin aikaa. Lapset kun todellakin ovat vain hetken pieniä.

Etenkin sosiaalisessa mediassa liputetaan nykyisin useinkin realistisen ja vertaistuellisen perhearjen puolesta. Ehkä osittain tästä syystä olenkin miettinyt, että tarjoankohan nyt seuraajilleni oikein mitään merkityksellistä sisältöä, kun en liiemmin valita katkonaisista unista tai muista pikkulapsiarjen haasteista. En ehkä siitä syystä, etteikö meilläkin olisi toisinaan niitä raskaampia päiviä. Vaan ehkä siksi, että minä itse miellän meidän arjen ja pikkulapsiajan varsin mukavaksi. En halua jäädä niihin epämiellyttäviin fiiliksiin rämpimään, vaan keskityn mieluummin positiiviseen ja arjesta nauttimiseen. Totta hitossa meilläkin heräillään toisinaan öisin, ja laitetaan kunnolla lekkeriksi silloin kun pitäisi käydä nukkumaan. Mutta se on vain se pieni hetki, todella prosentuaalinen osuus koko päivästä. Niistä hetkistä huolimatta nautin suunnattomasti saadessani elää tätä ihanaa pikkulapsiaikaa, ja toisinaan jopa ihmettelen saamiani kauhisteluita siitä, kuinka arki varmasti on rankkaa kolmen pienen lapsen kotiäitinä. Se arki kun on juuri sellaista, millaiseksi itse sen muovaamme. Elämä on tässä ja nyt.