|

KUINKA MEILLÄ ARJEN TYÖMÄÄRÄ JAKAUTUU?


Perhekuvaus
 Kaikessa yksinkertaisuudessaan arkiset jutut tuntuvat kiinnostavan lukijoita eniten. Yksi arkisimpia asioita lapsiperheessä on kotityöt, ja niiden jakautuminen. Vaikka kyse onkin tavallisista arkisista askareista kuten ruoan valmistamisesta tai kaupassa käymisestä. Mutta kuka meillä hoitaa ruokakauppareissut, ruoan valmistuksen ja muut arjen askareet? Miten arjen työmäärä jakautuu, ja aiheuttaako kotityöt riitaa meidän perheessä?

Perhekuvaus
Kuka meillä siivoaa? Kodin siivoamisesta päävastuu on minulla. Teen pienempää, järjestelevää siivousta oikeastaan koko ajan. Käytännössä tämä tarkoittaa levälleen jääneiden tavaroiden ja lelujen järjestelyä. Lisäksi esimerkiksi keittiötä tulee aina siivottua ikään kuin ohimennen muun touhun ohessa. Vie mennessäs ja tuo tullessas ja sitä rataa. Lisäksi imuroitua tulee oikeastaan päivittäin. Isomman, hiukan perusteellisemman siivouksen teen todella vaihtelevasti, ehkä kerran-pari viikossa. Tämä tarkoittaa perusteellisempaa imurointia, moppausta sekä vessan pesua.  Mutta kyllä siivous onnistuu myös tarpeen tullen tuolta toiseltakin puoliskolta.

Kuka pesee pyykit? Myös pyykin pesusta päävastuu on minulla, sillä olen ehdottomasti meistä tarkempi sen kanssa, että missä asteessa vaatteet pestään ja minkä värisiä pyykkejä koneeseen laitetaan samaan aikaan. Myös pyykkien kaappiin laittaminen on pääasiassa minun vastuulla, sillä olen siinäkin asiassa tarkempi.

Kuka käy kaupassa? Ruokakaupassa meillä käydään pääasiassa yhdessä, sillä pyrimme käymään kaupassa aina niin, että tavaraa ostetaan enemmän kerralla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kauppassa käydään isommin suunnilleen vajaan viikon välein. Pienet välitäydennykset kuten jugurtit sekä banaanit, joita tarpeen tullen haetaan pienemmistä marketeista meillä hoitaa pääasiassa mies.

Kuka vie roskat? Yleensä minä, sillä olen päivät kotona ja käyn lasten kanssa vaunulenkillä päivittäin, joten roskien vienti onnistuu helposti samalla.

Perhekuvaus
Kuka tekee ruoan? Ruoan valmistusta meillä hoitaa molemmat, mutta ehkä enemmän kuitenkin minä. Minä olen meistä tarkempi siitä, mitä meillä syödään. Kyllä ruoan valmistus mieheltäkin onnistuu, hänellä on muutama bravuuri joita hän mielellään valmistaa kuten lohi ja perunamuusi sekä kanakastike.

Kuka hoitaa lasten aamu-, ja iltarutiinit? Lasten aamu- sekä iltarutiinit hoidamme yleensä yhdessä, mikäli olemme molemmat kotona.  Käytännössä siis esimerkiksi toinen hoitaa hammaspesut ja toinen lukee iltasadun. Tällä hetkellä iltarutiineja määrittelee myös paljon vauvan rytmi ja mielentila iltaisin, ja mikäli vauva sattuu olemaan hereillä ja tyytymätön isompien lasten nukkumaanmenoaikaan, hoitaa mies yleensä isommat lapset nukkumaan ja minä keskityn vauvaan.

Kuka vastaa lasten vaatteista? Päävastuu lasten vaatteista on minulla. Vaatetuksesta vastaamisella tarkoitan sitä, että kuka suunnittelee lasten vaatteiden hankinnat ja huolehtii, että esimerkiksi välikausivaatteet kurahanskoineen ovat valmiina kaapissa silloin kun niitä tarvitaan.  Minä hoidan myös pääasiassa kaikki muutkin lapsiin liittyvät hankinnat sekä niihin liittyvät mahdolliset vertailut.

Riidelläänkö meillä kotitöistä?

Harvemmin. Koen luonnollisena, että kotona ollessa päävastuu kotitöistä on minulla. Etenkin, kun puolisolla yrittäjänä arki on hyvin epäsäännöllistä ja työpäivät voivat venyä pitkiksikin. Lisäksi jollain tapaa nautin kotitöistä kotiäitiyden lomassa, ja ne hoituvat minulta näppärästi lastenhoidon ohella. Ja lisäksi ymmärrän tai ainakin yritän ymmärtää, että  silloin kun sitä vapaa-aikaa on, tahtoo puoliso pyhittää sen mieluummin esimerkiksi lapsille kuin kotitöille. Vaikka valehtelisin jos väittäisin, etteikö kasaantuvat pyykkivuoret tai täysinäinen roskis puolison vapaapäivänä toisinaan kiristelisi hermojani. Pääasiassa kuitenkin koen, että olemme asiassa hyvinkin samalla aaltopituudella.

 

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *