DIY JOULUKALENTERI LAPSILLE

DSC_2788
LUE MYÖS: DIY TAAPERON JOULUKALENTERI

Kuten ehkä olette huomanneetkin, rakastan erilaisia DIY juttuja ja itse tehtyjä lahjoja sekä muita askarteluita. Siksi myös tänä vuonna päädyin järjestämään lapsille perinteisten kaupan joulukalentereiden sijaan hieman spesiaalimman joulukalenterin, jossa molemmat tytöt saavat joka päivä joulusukasta itselleen pienet yllätykset.

Viime vuonna meillä oli Sofialla ihana pienistä lapasista koostuva joulukalenteri, jota aioin ensin hyödyntää myös tänä vuonna. Sitten kuitenkin päätin hankkia molemmille tytöille joulusukat joulukalenterin virkaa toimittamaan, jotta molemmat lapset saavat avata omat kalenterinsa joka päivä, eikä synny turhaa riitaa.

DSC_2787
Joulukalenterin rakentaminen itse onnistuu hyvinkin pienellä budjetilla, sillä esimerkiksi pikkuautoja tai muita kalenteriin sopivia pieniä juttuja saa ostettua hyvinkin edullisesti setteinä kirpputorilta. Joulukalenterin voi myös rakentaa isommalle lapselle esimerkiksi jouluisen jatkotarinan muodossa. Pienelle lapselle ihanan joulukalenterin saa myös lorupussista, johon törmäsin Iidan Matkassa blogissa. Ajattelin myös itse sujauttaa meidän tyttöjen joulukalenteriin muutamiin luukkuihin näitä Iidan loruja sekä jouluisia kuvia. Lisäksi erilaiset jouluiset tehtävät kuten kuusen koristelu, pulkkamäki, eväsretki tai piparien leivonta on ihania yllätyksiä joulukalenteriin, ja niiden avulla saa koko perheelle ihanasti yhteistä tekemistä.

DSC_2786

Mitä laittaa joulukalenteriin?

Koska sopivien luukkujen keksiminen voi olla haastavaa, päätin koota listan mieleeni tulleista vinkeistä liittyen joulukalenterien luukkujen sisältöön. Tässähän on käytännössä vain oma mielikuvitus rajana, ja luukkujen sisältöä on varsin helppo muokata esimerkiksi lapsen iän tai mieltymysten mukaan.

Pukeutuminen & asusteet
– Sukat
– Tonttulakki
– Pinnit
– Ponnarit
– Hiuspannat
– Hiusdonitsit
– Yöpuku
– Villasukat

Askartelu
– Tarroja
– Muovailuvaha
– Vahaliidut
– Värityskuvat
– Vesivärit
– Sormivärit
– Tarrakirja
– Hama-helmet
– Värityskynät

Lelut
– Pikkuautot
– Legot
– Pienet eläimet, esim. schleich
– Nukkekodin tarvikkeet
– Palapelin palat

Yhteinen tekeminen
– Pulkkamäki
– Kuusen koristelu
– Jouluinen retki
– Piparien leipominen

Syötävät
– Xylitol pastillit
– Rusinarasiat
– Hedelmäpatukat
– Suklaakolikot
– Tikkarit
– Joulupiparit
– Piparin koristelutarvikkeet
– Piparimuotit leivontaa varten
– Pillimehu
– Smoothiepussit

Muut
– Joulukoristeet
– Lorut
– Kirjat
– Magneetit

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *