POLAROID VIERASKIRJA HÄIHIN
Itsekin valokuvausta harrastavana rakastan valokuvia. Valokuvat ovat myös tärkeä osa hääjuhlia. Kuvien avulla on ihana jälkikäteen palata siihen tärkeään päivään ja ihanaan tunnelmaan. Toinen tärkeä osa hääpäivän muistelun kannalta on tietenkin vieraskirja. Omissa häissämme päätimme yhdistää nämä kaksi asiaa. Meidän häihin tulee siis vieraskirja, jota varten juhlavieraat ottavat itsestään tai seurueestaan kuvan polaroidkameralla.
Polaroidkamera minulta löytyi jo ennestään, sillä hankin sen viime kesänä. Minulta löytyvä malli on Instax mini. Instax Minin hinta taitaa tällä hetkellä pyöriä jossain viiden kympin kieppeillä, ja kameraan käyvät filmit taitavat maksaa n. 10€/paketti. Hankimme häitä varten reilusti filmejä, vaikka toivommekin että vieraat ottavat kuvia seurueittain eikä jokaisesta erikseen. Tein vielä vieraskirjaa varten ohjeistuksen, jonka tulostin ja laitoin kehyksiin. Lisäksi vieraskirjapöydälle tulee vielä facebookin hääryhmästä bongaamani simppeli kuvallinen ohjeistus instax minin käyttöön.
Vieraskirjana meillä on ihan tavallinen valkosivuinen leikekirja, jonka ostopaikkaa en valitettavasti muista. Vastaavia saa varmasti kirjakaupoista ja esim. Tigerista. Tuunasin vieraskirjan meidän häiden teemaan sopivaksi tulostamalla meidän nimet muissakin häiden papereissa esiintyvälle utuiselle violetille taustalle ja laminoimalla sen kirjan kanneksi. Koristeeksi laitoin vielä hiukan tarratimantteja sekä silkkinauhaa. Mielestäni vieraskirjasta tuli ihanan persoonallisen näköinen ja se sointuu hyvin häiden muihin paperituotteisiin.
Innolla odotan minkälaisia kuvia saamme vieraista muistoksi ikimuistoisesta päivästä!
Polaroid kameran käyttöohjeet vieraskirjaa varten
Tässä vielä vapaaseen käyttöön muutama malli kameran käyttöohjeista. Voit tallentaa ohjeet itsellesi, tulostaa ne ja laittaa esille vieraskirjan viereen kehyksiin. Näin vieraiden on helpompi toimia kameran kanssa.
Hei minkälainen kuvallinen ohjeistus sinulla on instax minin käyttöön? Olisin kiinnostunut! Meille tulee samaan tyyliin vieraskirja
Laitoin sulle sähköpostilla sen ohjeen tulemaan!
Hei! Olisin kiinnostunut jos sinulla on vielä tämä ohjeistus tallella.