Tätä tekstiä kirjoittaessani olen ollut kotiäitinä hieman yli kaksi vuotta. Ajatella, KAKSI kokonaista vuotta. Ja pian syntyvä vauva tuo mukanaan vanhempainvapaan merkeissä vähintään yhdeksän kuukautta lisää kotiäitiyttä. Väittäisin siis, että kahden lapsen äitinä kaksi vuotta kotona viettäneenä minulla on jo jonkinlainen käsitys kotiäitiydestä. Oman lisämausteensa tähän yhtälöön tuo puolison yrittäjyys ja sen mukanaan tuomat pitkät […]
Rakastan meidän arkea juuri nyt. On ihanaa, kun saa viettää aikaa kotona lasten kanssa touhuten ja muokata arjesta juuri oman näköistä. Rakastan myös alkavaa syksyä, ja fiilistelen yleensä syksyä ihan täysillä. Syksy on itselleni usein sellaista inspiroitumisen ja rauhoittumisen aikaa, vaikka samalla itselleni tuttuun tapaan touhuankin kaiken näköistä. Nyt kuitenkin ajattelin yhden postauksen verran pysähtyä […]
Täytyykö lapsen harrastaa? Syksyn kynnyksellä starttaavat usein myös lasten harrastukset. Etenkin useamman lapsen kanssa vanhempien kalenteri täyttyy uhkaavaa vauhtia jos jonkinmoisella harrastuksella. Maanantaina uimakoulu, tiistaina tanssia, torstaille muskaria ja lauantaille luistelua. Täytyyhän nyt lapsella harrastuksia olla! Vai täytyykö? Minkä ikäisenä lapsen olisi hyvä alkaa harrastamaan, ja onko harrastaminen välttämätöntä? Mitä meidän perheessä harrastetaan, ja mitä […]
Syksy tuntuu saapuvan kovaa vauhtia, ja voin ilokseni todeta olleeni jälleen kerran ajoissa lasten vaatehankintojen kanssa! Syksyisin ja keväisin tuntuu tarvitsevan jos jonkinlaista vaatekertaa ja kenkää, koska sääolosuhteet voivat olla hyvinkin vaihtelevat. Mitä meiltä sitten löytyy lapsille syksyksi, ja mitä mahdollisesti täytyy vielä hankkia?
Uhma on muuttanut meille. Tuntuu, että se tapahtui tismalleen sillä kellon lyömällä kun kuopus täytti kaksi vuotta. Itsenäistymisikä, itsenäistymisvaihe, uhmaikä, oman tahdon opettelemisen ikä – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Niin tärkeä, mutta silti toisinaan niin omia hermoja koetteleva vaihe pienen ihmisen kehityksessä. Se, kuinka tämä vaihe näkyy arjessa kunkin lapsen kohdalla, on hyvin yksilöllistä.
Kuten summer bucket list postauksessani kerroin, oli haaveenani toteuttaa pieni irtiotto koko perheen voimin tänä kesänä. Meidän perheelle tyypilliseen tapaan kesälomareissun ajankohta tuli hieman lyhyellä varoitusajalla, mikä hieman vaikeutti loman suunnittelua koska kotimaan matkailu sattuneesta syystä sattuu olemaan parhaillaan kovassa suosiossa. Siitä huolimatta roadtrip lasten kanssa oli oikein onnistunut ja saatiin viiteen päivään mahtumaan […]
Eilen juhlittiin meidän pienen kuopuksen kaksivuotisjuhlia, aika hurjaa! Virallinen syntymäpäivä hänellä oli jo torstaina, jolloin hän sai myös avata ensimmäiset syntymäpäivälahjat. Juhlia kuitenkin vietetiin lauantaina ystävien ja lähimpien sukulaisten kanssa.
Nyt kun kesäkuu on jo takanapäin, halusin listata yhteen hieman sekä minun että lasten alkukesän suosikkijuttuja. Lista pitää sisällään niin tuotesuosituksia kuin erilaista tekemistä lasten kanssa. Ajattelin myös, että voisin vielä loppukesästä kasata videon meidän kesän lempipaikoista ja -aktiviteeteista lasten kanssa, ja näin saisin myös itselleni muistoksi mukavan kesäisen videon. Mutta nyt niihin alkukesän suosikkeihin.
Niin vaan hujahti juhannuskin ohitse taas. Juhannus ei ikinä ole ollut minulle siinä määrin merkittävä juhlapyhä, kuin vaikka joulu. Jouluna rakastan fiilistellä ja laittaa hartaudella kaiken valmiiksi, juhannus usein tuntuu vilahtavan ohi silmän räpäyksessä. Toki meidän perheessä juhannus myös usein menee niin, että mies on töissä joten ei sillä tavalla koko perheen voimin oikein olla […]
Omena-raparperipiirakka on ihanan raikas herkku, joka kruunaa kesän kahvipöydän. Kirpeä raparperi yhdistettynä omenaan, täyteläiseen turkkilaiseen jugurttiin sekä fariinisokerin aromikkaaseen makuun luo vastustamattoman kombon. Tämän raparperipiirakan valmistus onnistuu helposti ja nopeasti, joten voit pyöräyttää tämän piirakan vaikka kesän mahdollisille yllätys kahvivieraille käden käänteessä. Itse pidän erityisesti makeista piirakoista, joissa täytteeseen yhdistetään täyteläistä turkkilaista jugurttia tai rahkaa, […]