Suurperheen juhannus 2026 – nyt se kesä vasta alkaa!
Kaikessa yksinkertaisuudessaan juhannuksessa on jotain erityistä. Ehkä se on valo, joka ei tunnu loppuvan lainkaan. Tai se tunne, kun koko luonto on vihreimmillään ja kesä tuntuu olevan täynnä mahdollisuuksia. Vaikka juhannusta kutsutaan keskikesän juhlaksi, minulle se ei tunnu kesän puoliväliltä lainkaan. Päinvastoin. Minusta tuntuu, että kesä on vasta alussa.
Juhlapyhiin liittyy usein paljon odotuksia, eikä juhannus ole poikkeus. Pitäisi tehdä jotain erityistä, nähdä ihmisiä, lähteä mökille tai keksiä ohjelmaa koko päiväksi. Jotenkin juhlapyhistä tulee helposti tapahtumia, joihin ladataan valtavasti merkitystä etukäteen. Mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän ajattelen, että juhlapyhät saavat olla myös tavallisia. Ja ennen kaikkea juuri oman itsensä ja oman perheen näköisiä. Ei tarvitse suorittaa, eikä jokaiseen hetkeen tarvitse mahduttaa jotain erityistä. On täysin ok viettää juhannusta fiiliksen mukaan ja tehdä juuri niitä asioita, jotka tuntuvat itselle hyvältä.
Ja ehkä juuri siksi tämän vuoden juhannus tuntui niin onnistuneelta. Ja mikä parasta: edessä ovat vielä ne kaikkein lämpimimmät päivät, heinäkuun aamut, uimaretket, jäätelöt ja pitkät valoisat illat. En halua ajatella juhannusta kesän puolivälinä, vaan lähtölaukauksena kaikelle sille ihanalle, mitä kesässä on vielä edessä!
Maalaisjuhannus on minun juhannukseni
Me vietimme juhannuksen kotona maalla, eikä oikeastaan ollut hetkeäkään, jolloin olisin kaivannut muualle. Maalaisjuhannuksessa on aina ollut jotain, mitä rakastan. Ehkä se voi liittyä siihen, että omat lapsuuden juhannukseni vietin perinteisesti kesämökillä. Rakastan maalaisjuhannuksessa sitä tietynlaista rauhaa, mitä myös kesämökki tarjoaa.
Meidän juhannukseen mahtui hyvää ruokaa, läheisiä ihmisiä ja ennen kaikkea lasten iloa. Juhannusaaton iltana kävimme myös perinteisesti juhannuskokolla, mikä ihana perinne! Perinteiseen tapaan laitettiin juhannuksena grilli kuumaksi, ja pöytä notkui herkkuja.
Yksi omista tämän juhannuksen henkilökohtaisista kohokohdista oli kuitenkin jotain aivan muuta. Lähdin juhannusaattona pyörälenkille ennen kuutta aamulla. Edessä oli 140 kilometrin lenkki, sillä valmistaudun parhaillaan kolmen viikon päästä ajaettavalle Saimaa Cycle Tourille, joten kilometrejä olisi hyvä saada alle. Ja tällä kertaa jo ensimmäiset kilometrit muistuttivat siitä, miksi rakastan aikaisia kesäaamuja niin paljon. Voin kertoa, että olin lähes pelkkää hymyä!
Maailma oli vielä lähes täysin hiljainen. Tiet olivat tyhjillään, aamuaurinko sarasti ja pellot kylpivät pehmeässä aamuvalossa. Poljin yksin kesäisissä maalaismaisemissa samalla, kun suurin osa ihmisistä vielä nukkui. Ei ollut kiire mihinkään.
Kun nyt mietin kulunutta viikonloppua, on mieli lämmin ja kiitollinen. Piha ja talo on ehkä täynnä juhannuksen jälkiä ja elettyä elämää. Pyykkikorit pursuilee, ja nurmikko on täynnä lasten unohtuneita leluja. Mutta silti juhannuksesta jäi tosi hyvä ja levännyt mieli. Nyt juhannus on takana, mutta minusta tuntuu, että kesä on vasta alkamassa. Edessä on vielä kokonainen vuodenaika täynnä pieniä seikkailuja, hitaita aamuja ja tavallisia päiviä, joista tulee myöhemmin niitä kaikkein rakkaita muistoja.
