VAUVA 3KK
Uutta arkea vauvan kanssa ja neljän lapsen äitinä on ehditty harjoitella nyt kolmen kuukauden verran. On aivan ihanaa huomata, kuinka vauva on selkeästi ihan oma persoonansa ja juuri täydellinen tyyppi täydentämään meidän perhettä.
Lue myös: VAUVA 2KK
Ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa ovat olleet ihania, mutta myös varsin tunteikkaita. Rehellisesti joka ikinen päivä katson häntä ja mietin haikeasti, kuinka hän ei enää koskaan tule olemaan yhtä pieni. Mutta sitähän äitiys pohjimmiltaan on, saman aikaista valtavaa ylpeyttä mutta myös pientä haikeutta siitä, kuinka lapset kasvavat ja oppivat uusia asioita. Sen olen tässä kuuden vuoden aikana todella oppinut.
Kolmen kuukauden iässä meidän vauva on kerrassaan valloittava tapaus. Hän on varsin tyytyväinen tapaus, ja minusta onkin aivan uskomatonta kuinka tälläkin kertaa kaikki on sujunut näin hienosti ja omalla painollaan. Raskausaikana sitä tietyllä tapaa hiukan jännitti, että voiko todella olla niin onnekas että peräti neljännen kerran saa kokea hyvin menneen raskauden ja nauttia vauva-ajasta ilman allergioita, koliikkia tai muita haasteita. Mutta niin vain meidän arki vauvan kanssa on lähtenyt rullaamaan omalla painollaan ilman stressiä ja haasteita. Ja se on asia, josta olen todella kiitollinen!
Vauva on ihanan seurallinen tapaus, ja rakastaa valtavasti kaikkea sitä huomiota jonka hän meiltä saa. Erityisesti isosiskot rakastavat hoivata pikkuveljeä, ja he usein saavatkin ne parhaimmat hymyt. Vauva on myös jo kova nauramaan, ja hänen heleä naurunsa sulattaa sydämeni ihan joka kerta. Pikkuhiljaa hän on alkanut myös jokeltelemaan enemmän, ja myös omat kädet menevät suuhun kovaa vauhtia.
Arki kolmekuisen vauvan kanssa on vielä hänen puolestaan suhteellisen rytmitöntä, sillä esimerkiksi päiväunien pituus ja ajoitus vaihtelevat varsin paljon. Pääsääntöisesti siis yritän itse pysyä mukana ja muovata päivän aikana menemistä sellaiseksi, että vauvan on helppo nukkua. Onneksi hän nukkuu pääsääntöisesti päiväunensa hyvin vaunuissa, mikä helpottaa esimerkiksi isompien lasten kanssa ulkoilua. Vaihtelevat päivät toki tuovat omat haasteensa omien askareideni aikatauluttamiseen, mutta ne onneksi joustavat ja etenkin kotityöt odottavat. Öisin mini nukkuu aivan kainalossani kiinni, mikä on ihanaa. Öisin hän syö edelleen toki useammankin kerran, mutta perhepedissä en koe yösyöttöjen kuormittavan itseäni millään tavalla.
Arki vauvan kanssa on siis ihanaa, ja hän on täydellinen!