TESTISSÄ TAAPEROTULA
Tutustuin kantoreppuun ensimmäisen kerran esikoisen vauva-aikana, eli vajaa kolmisen vuotta sitten. Pikkuhiljaa aiheeseen enemmän perehdyttyäni olen ymmärtänyt, että kantovälineitä on saatavilla laidasta laitaan. On eri merkkisiä ja ominaisuuksiltaan hyvinkin erilaisia kantoreppuja sekä erilaisia kantoliinoja. Itse olen testannut muutamaa erilaista reppua sekä erilaisia kantoliinoja. Tällä kertaa ajattelin jakaa kokemuksia meidän uusimmasta kantorepusta, eli taaperotulasta. Harkitsin tämän repun hankkimista Sofialle jo ennen Minean syntymää, mutta päädyin sitten kuitenkin hankkimaan ensin Tula Explore repun jossa Sofia mahtui vielä tuolloin (ja mahtuu hätätapauksessa vieläkin) matkustamaan, ja jonka sain sitten kätevästi Minealle käyttöön heti vastasyntyneenä. Nyt olemme kuitenkin hankkineet myös taaperotulan, ja päässeet hetken ajan sitä testailemaan.
Miten taaperotula eroaa muista Tula repuista?
Nimensä mukaisesti taaperotula on hieman isommille taaperoille tarkoitettu kantoreppu. Se eroaa siis muista repuista lähinnä kokonsa puolesta. Leveämmän ja korkeamman paneelin ansiosta tällä repulla isomman lapsen kantaminen on huomattavasti mukavampaa kuin esimerkiksi meillä käytössä olevalla Tula Explorella. Taaperotula sopii käytettäväksi n.11-27 kiloiselle lapselle, jonka vaatekoko on suurempi kuin 86. Paneelin tulee ylettyä lapsen polvitaipeesta polvitaipeeseen, joten lapsen kokoa olennaisempaa on lapsen mittasuhteet. Taaperotulalla voi muiden reppujen tapaan kantaa etupuolella kasvot kantajaan päin sekä selkäpuolella. Taaperotulan paneeli ei ole säädettävissä kuten esimerkiksi Tula Exploressa, eikä sillä voi kantaa etupuolella kasvot menosuuntaan.
Lue myös: MEIDÄN KOKEMUS KANTAMISESTA
Meidän käyttökokemukset taaperotulasta
Me päädyimme hankkimaan taaperotulan, koska vajaa 3 vuotias esikoisemme viihtyy vielä toisinaan hyvin kantovälineiden kyydissä, ja taaperotulan avulla hänen kantamisensa on huomattavasti mukavampaa kuin esimerkiksi Tula Explorella. Sofia on n. 95cm pitkä, painaa 18kg ja käyttää pääasiassa vaatekokoa 104. Hänellä paneeli ylettää juuri sopivasti polvitaipeesta toiseen. Tällä repulla painavamman taaperon kantaminen on mukavaa, vaikka hän viihtyisi selässä hiukan pidemmänkin aikaa. Ajatuksena taaperon asettelu kantoreppuun voi kuulostaa haastavalta, mutta itseasiassa kehoaan hallitsevan lapsen kyytiin saaminen on varsin helppoa mikäli hän on yhteistyökykyisellä tuulella. Lapsen voi sujauttaa reppuun lonkalla ja kääntää repun kainalon ali selkäpuolelle, tai sitten repun voi asettaa vyötärölle suoraan selkäpuolelle ja antaa lapsen kiivetä itse kyytiin. Tämän jälkeen ei tarvitse kuin laittaa olkaimet paikoilleen ja kiristää, helppoa! Kantotuntuma tässä repussa on miellyttävä. Kangas on tukevaa, ja monipuolisten säätömahdollisuuksien ansiosta reppu sopii hyvin eri kokoisille kantajille. Ja plussaa taaperotula saa ehdottomasti ihanan monipuolisista sävyistä ja kuoseista, valikoimasta löytyy niin simppeleitä yksivärisiä reppuja kuin kauniita kuviollisia. Meidän taapero valitsi itselleen ihanan raikkaan French Marigold kukkakuosin.