Päivät meillä ovat edelleen sisällöltään hyvin vaihtelevia, ja päivittäiset rutiinit keskittyvätkin lähinnä heräämiseen ja yöunille käymiseen. Päiväunien aika ja paikka vaihtelevatkin sitten päivän ohjelman ja neidin mielen mukaan. Yöunille käyminen on viimeisten parin viikon aikana helpottunut. Neiti nukahtaa tyytyväisenä omaan sänkyyn jo kahdeksan aikaan, ennen kun siihen aikaan otettiin vielä puolen tunnin nokoset tankkauksen välissä ja yöunille rauhoituttiin 23 aikoihin. Edistystä siis! Iltarutiineihin ollaan lisäämässä myös iltasatua. Tämä oli ensimmäistä kertaa testissä eilen, ja M pääsi lukemaan Sofialle ensimmäisen iltasadun neidin omasta uudesta satukirjasta. Ja Sofia nukahti tyytyväisenä!
Hampaita Sofialle ei ole vielä tullut, mutta alaetuhampaat tuntuvat jo terävinä ikenien alla, ja kovasti neidin tekee mieli viedä leluja ja käsiä suuhun järsittäväksi. Eli hampaita odotellessa siis!
Nelikuisena Sofia on siis hyvin sosiaalinen ja iloinen vauva. Hän juttelee, hymyilee ja nauraa ääneen. Ja mikä onkaan ihanampaa kun oman lapsen nauru ♥