OLEN ÄITI – MITÄ MUUTA?

Olen äiti. Olen äiti kolmelle maailman täydellisimmälle lapselle. Äiti-identiteettini alkoi muovautumaan pikkuhiljaa noin viisi vuotta sitten odottaessani esikoistani. Äidiksi synnyin marraskuun alussa 2017, ja siitä saakka olen ennen kaikkea ollut äiti. Hoivannut, kasvattanut, huolehtinut. Pitänyt sylissä, syöttänyt ja näyttänyt maailmaa. Mutta mitä muuta sitten olen kuin äiti?

Äitiys on maailman tärkein työ. Ja rakastan olla äiti. Etenkin vauvavuodet ovat monesti niin intensiivisiä, että äitiyden ohella kaikki muu unohtuu. Ja se on täysin inhimillistä. Vauvan ensimmäiset kuukaudet ollaan usein hyvin symbioosissa vauvan kanssa, kun eihän tuo pieni ymmärrä vielä erillisyyttään. Hän saa ravintonsa minusta, ja tuntee suurta turvallisuutta saadessaan olla lähelläni. Ja luonnollisesti tuon pienen ihmisen tarpeet monesti menevät jopa omien edelle. Ja se on ihan täysin fine. Kaiken tämän intensiivisen yhdessä olemisen keskellä saattaa oma minuus olla hukassa ja hiukan koetuksella. Vanhempainvapaa tarjoaa ihanan mahdollisuuden hypätä hetkeksi pois työelämän oravanpyörästä, ja vanhemmuus todella laittaa asiat uusiin mittakaavoihin ja arvojärjestyksen uusiksi. Ensin tulee lapsi ja perhe, ja sitten vasta kaikki muu. Omaa itseään ja omia tarpeitaan ei suinkaan kannata silti unohtaa, jokainen meistä tarvitsee merkityksellisyyden tunnetta sekä mahdollisuuden toteuttaa itseään. Se, kuinka tätä haluaa käytännössä toteuttaa on täysin yksilöstä riippuvaista. Ensimmäisen lapsen jälkeen halusin palata työelämään, en kokenut että lapsien kotona hoitaminen olisi minua varten. Tiesin myös haluavani lapset suhteellisen pienellä ikerolla, joten koin jopa velvollisuudekseni palata heti vanhempainvapaan päättymisen jälkeen työelämään, enhän minä voisi olla yhtäjaksoisesti useampaa vuotta perhevapailla. No, niin vain äitiys toisen lapsen kohdalla nosti lapset ja perheen entistäkin korkeammalle arvomaailmassani.

Mitä muuta minä olen äitiyden ohella?

Olen siis ennen kaikkea äiti, mutta mitä muuta? Koen niiden omien, äitiyden ulkopuolisten arkisten juttujen merkityksen varsin suureksi hyvinvointini kannalta. Koen, että voin olla hyvä äiti kun saan myös tehdä omia juttujani ja toteuttaa itseäni mielekkäällä tavalla. Käytännössä nyt vauva-arjen intensiivisimmässä vaiheessa tämä tarkoittaa hetkiä omaa aikaa itselleni tärkeiden juttujen kuten vaikkapa liikunnan ja blogin parissa. Liikunnasta koen saavani voimavaroja arkeeni, ja nautin saadessani tuntea olevani fyysisesti pystyvä ja vahva. Kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta saan suurta nautintoa voidessani toteuttaa luovaa puolta itsestäni ja samalla kehittyä ja mahdollisesti tarjota myös vertaistukea muille.

Olen siis äiti, bloggaaja ja intohimoinen liikkuja. Mutta entäs jos ajatellaan asiaa vielä hiukan pintaa syvemmältä? Minkälaisia puolia ja piirteitä minussa on? Missä olen hyvä? Mitä haluan elämältäni, ja mikä on kutsumukseni? Olen aina ollut päämäärätietoinen ja selkeästi menossa jonnekkin. Toisinaan olen myös melko vaativa itseäni kohtaan. Viihdyn omissa oloissani, ja nautin yksinään puuhastelusta. Olen aina ollut se tyyppi, jolla ei ole ympärillään valtavaa laumaa kavereita vaan ennemminkin muutama hyvä ystävä joihin luotan kuin kallioon. Osittain tähän toki vaikuttaa varmasti myös kiusaamistaustani ja se, että olen aina kokenut olevani joillekkin hieman liikaa jotakin. Liian äänekäs, liian erilainen tai liian päämäärätietoinen. Nyt aikuisiällä olen kuitenkin ymmärtänyt, ettei minun tarvitse liikaa miellyttää muita. Tärkeintä on, että olen itse tyytyväinen itseeni ja omiin valintoihini.

Äitiys on valtavan iso osa minua. On aivan uskomatonta, kuinka se onkin vuosien varrella muodostunut niin kiinteäksi osaksi identiteettiäni etten pääsisi siitä eroon vaikka kuinka ravistelisin itseäni. Enkä haluakaan päästä. Koen äitiyden ja kotiäitiyden olevan hyvin iso ja tärkeä osa itseäni. Kaiken sen ohella olen kuitenkin yhä minä. Minulla on myös omat tarpeeni, mieltymykseni sekä tavoitteeni. Vaikka olenkin hieman vauvavuoden myötä jälleen hukkunut äitiyden syövereihin, koen yhä kuitenkin olevani paljon muutakin.