Täytyykö lapsen harrastaa? Syksyn kynnyksellä starttaavat usein myös lasten harrastukset. Etenkin useamman lapsen kanssa vanhempien kalenteri täyttyy uhkaavaa vauhtia jos jonkinmoisella harrastuksella. Maanantaina uimakoulu, tiistaina tanssia, torstaille muskaria ja lauantaille luistelua. Täytyyhän nyt lapsella harrastuksia olla! Vai täytyykö? Minkä ikäisenä lapsen olisi hyvä alkaa harrastamaan, ja onko harrastaminen välttämätöntä? Mitä meidän perheessä harrastetaan, ja mitä ylipäätään ajattelen lasten harrastuksista?
Täytyykö lapsella olla harrastus?
Itse ajattelen, että nykypäivänä etenkin Suomessa lapsiperheiden asiat ovat ihanan hyvällä mallilla, myös lasten harrastusmahdollisuuksien osalta. Myös meidän lähiseudulla on lukuisia eri harrastusmahdollisuuksia kohtuullisen välimatkan päässä, ja valtaosa harrastuksista on kaiken lisäksi kohtuuhintaisiakin. Toki myös ääripäitä on, ja varmasti harrastuksien kustannukset kasvavat harrastuksen mahdollisesti muuttuessa ”vakavammaksi” tai mahdollisesti jopa kilpaurheiluksi. Ja toki harrastuksia on myös muitakin kuin liikuntaharrastukset, ja esimerkiksi muskari on yksi tapa aloittaa harrastaminen lapsen kanssa jo varsin varhain vauvaiässä.
Itse koen liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden tärkeäksi. Sekä omalla, että lasten kohdalla. Toki pienillä lapsilla optimaalisessa tilanteessa liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta tulee huomaamatta leikin ja ulkoilun varjolla. UKK-instituutin suosituksen mukaan 7-17 vuotiaan lapsen tulisi liikkua päivässä reippaasti, monipuolisesti ja rasittavasti 60 minuuttia yksilölle sopivalla tavalla, ikä huomioden. Pienten lasten liikunnalle puolestaan ei ole määritelty tarkkoja terveyteen perustuvia suosituksia, mutta tavoitteena olisi että lapsi liikkuisi päivittäin kolme tuntia. Tämä kolme tuntia voi muodostua kevyestä liikunnasta, reippaasta ulkoilusta sekä erittäin vauhdikkaasta fyysisestä aktiivisuudesta.
Mikä on hyvä ikä aloittaa harrastaminen, ja paljonko on kohtuullinen määrä harrastuksia?
Tämä on varmasti kysymys, jota monet vanhemmat pohtivat jossakin vaiheessa. Itse olen sitä mieltä, että etenkään mitään sopivaa ikää harrastamisen aloittamiselle on mahdotonta määritellä. Tärkeintä on huomioda lapsi yksilönä ja ottaa harrastusasiassa huomioon lapsen mielenkiinto, tarpeet sekä ennen kaikkea arjen kokonaiskuormitus. Etenkin pitkiä päiviä päiväkodissa olevalle pienelle lapselle voi olla harrastuksia tärkeämpää ja hyödyllisempää yksinkertaisesti palautua päiväkotipäivistä kotona. Ja lisäksi henkilökohtaisesti ajattelen, että päiväkodissa olevalle lapselle viikkotasolla ehkä yksi, maksimissaan kaksi harrastusta on sopiva määrä. Toki ymmärrän myös, että lapset ovat hyvin erilaisia ja esimerkiksi huippu-urheilijat syntyvät, kun lapset aloittavat harrastamisen jo hyvin varhain. Meidän tilanteessa, harrastukset ovat tuoneet sosiaalisia kontakteja sekä mukavaa tekemistä aktiiviselle lapselle, joka on kotihoidossa.
Muistan itse olleeni lapsena varsin aktiivinen. Etenkin alakoulun ensimmäisillä luokilla muistan jopa kadehtineeni ystäviäni, joilla oli säännölliset liikuntaharrastukset erityisesti joukkuelajien parissa. Erityisen hyvin muistiini on kuitenkin piirtynyt hetki, kun katsoin televisiosta taitoluistelua ja tivasin äidiltä, miksei hän ollut pienenä laittanut minua harrastamaan taitoluistelua. Minua ei lapsena erityisemmin kannustettu harrastamaan tai liikkumaan, mutta omasta aloitteestani olen saanut kokeilla erilaisia harrastuksia. Kuitenkin ainut laji, joka on kulkenut mukanani aikuisuuteen saakka on ratsastus. Tämän lisäksi toki olen oma-aloitteisesti vapaa-ajallani esimerkiksi hiihtänyt, luistellut, juossut, rullaluistellut sekä laulanut. Mielenkiintoa siis erilaisiin harrastuksiin on todella ollut, mutta usein innostukseni kuitenkin myös lopahti yhtä nopeasti kuin alkoikin.
Toivon kuitenkin, että vanhempana voin kannustaa sekä rohkaista omia lapsiani kokeilemaan erilaisia harrastuksia ja mahdollisesti sitä kautta löytämään oman intohimonsa. Parhaimmillaan harrastukset kun tuovat lapsen elämään paljon onnistumisen kokemuksia, yhteisöllisyyttä sekä uusia ystäviä ja opettaa sitoutumista, pettymyksien sietämistä, ryhmätyötaitoja sekä muita tärkeitä taitoja. Lisäksi toki vanhempana voi aina toivoa, että harrastukset pitäisivät tulevaisuudessa myös teini-ikäiset lapset pois mahdollisesta pahanteosta… Aina voi toivoa.
Meillä aloitettiin harrastaminen kolmikuisena
Kyllä, luit aivan oikein. Meillä sekä esikoinen että kuopus ovat aloittaneet harrastustaipaleensa kolmikuisena, lempeästi vauvauinnilla. Koin vauvauinnin mukavaksi yhteiseksi tekemiseksi, ja kävimme uimassa usein koko perheen voimin. Vauvauinti aloitettiin meidän perheessä siis keväällä 2018, ja taisimme käydä vaihtelevasti uimassa aina siihen saakka, kunnes korona sulki uimahallit. Kuopuksen ollessa vauva emme kuitenkaan päässeet käymään uimassa viikottain, koska koin yksin kahden pienen uimataidottoman lapsen kanssa uimisen haastavaksi.
Vauvauinnin jälkeen seuraavat lajikokeilut taisi olla hieman alle 3-vuotiaana. Kokeilimme luistelukoulua sekä liikuntakerhoa. Kumpikaan ei kuitenkaan suuremmin sytyttänyt, koska molemmat harrastukset oli sellaisia, joihin oli jäätävä ilman vanhempia. Luistelukoulussa lapsi oli vielä jäällä sen verran arka, että koki ilmeisesti olonsa turvattomaksi yksin jäällä. Liikuntakerhossa puolestaan osallistujien vähäisen määrän vuoksi kaksi ryhmää päätettiin yhdistää, jolloin valtaosa muista osallistujista oli 6 vuotiaita. Ja no, sanomattakin on selvää että 3- ja 6-vuotiaan motoriset taidot ja vauhti liikuntaharrastuksissa on melko eri tasolla. Aloimme kuitenkin käymään säännöllisesti toisessa, hieman pienemmille lapsille suunnatussa liikuntakerhossa jossa vanhemmat saivat jäädä seuraamaan toimintaa. Tämä tuntui myös lapsesta mukavalta.
Tänä kesänä aloitimme myös kolmevuotiaan esikoisen kanssa ratsastuksen, jossa olemme käyneet nyt lähes viikottain. Hän selvästi nauttii ratsastamisesta ja pitää hevosista, mutta ehtii jo puolituntisen ratsastustunnin aikana käydä hieman kärsimättömäksi ja keskittyä hieman epäolennaisiin asioihin. Toistaiseksi olemme siitä huolimatta kuitenkin jatkaneet tätä harrastusta lapsen ehdoilla, koska tiedän hänen myös osaavan kertoa mikäli ratsastamaan lähteminen ei kiinnosta. Ja joka kerta tunnin jälkeen hän on ollut varsin ylpeä onnistumisistaan, ja kertonut nauttineensa. Lisäksi Sofia on myös itse kysellyt luistelukoulun perään, ja olen hieman miettinyt hänen ilmoittamistaan myös sinne syksyksi. Vielä en kuitenkaan ole tehnyt mitään päätöstä asian suhteen. Niin tai näin, niin luistelemassa tulemme varmasti tulevan syksyn ja talven aikana käymään joka tapauksessa, koska Sofia selvästi nauttii siitä. Tällä hetkellä ajattelen, että haluan tarjota lapsilleni mahdollisuuden harrastaa itseään ja toteuttaa itseään harrastusten kautta. Erityisen tärkeäksi koen harrastamisen nyt, kun lapset ovat kotihoidossa eivätkä siis osallistu päiväkodin monipuolisiin liikunnallisiin aktiviteetteihin tai saa sosiaalisia kontakteja sitä kautta. Toki näitä pyrin tarjoamaan lapsille myös muiden keinojen avulla, mutta harrastaminen on yksi tapa. Samalla kuitenkin koen hieman ristiriitaisuutta siinä mielessä, etten ole lainkaan varma minkälaisia harrastusmahdollisuuksia pystyn tarjoamaan lapsille enää siinä vaiheessa, kun itse palaan työelämään ja vuorotyöhön jolloin usein arki-iltoihin osuvat, säännölliset lasten harrastukset ja niihin kuskaaminen on melko haastava yhtälö työn kanssa. Mutta eiköhän sekin asia selkiydy ajan kanssa, turha stressata etukäteen. Nyt harrastetaan sitä mikä huvittaa!
