KUINKA ÄITIYS JA ELÄMÄ MUUTTUI TOISEN LAPSEN MYÖTÄ?
Ensimmäinen lapsi on luonnollisesti suuri mullistus, joka laittaa arvomaailman ja arjen aika lailla uusiksi. Toisen lapsen kohdalla muutos arjessa ei ehkä ole niin merkittävä, ja usein toisen lapsen kohdalla vanhemmuus on ehkä jollain tavoin myös helpompaa. Esikoisen kanssa on ehkä jo löydetty ne omaan arkeen sopivat toimintamallit ja rutiinit. Mutta kuinka sitten omalla kohdallani toisen lapsen saaminen muutti kokemustani äitiydestä? Mistä rutiineista pidän edelleen kiinni, ja meneekö kaksi lasta siinä missä yksikin?
Arjen hektisyys
Yleisesti ottaen arki toisen lapsen kanssa on huomattavasti hektisempää, kun jaloissa pyörii myös vilkas taapero. Vauva-arki ei ollut pitkiä imetysmaratoneja sohvan nurkassa, eikä myöskään spontaaneja lähtöjä sillä vaikka pienen, paljon nukkuvan vauvan kanssa esimerkiksi kaupungille tai spontaanille lenkille lähteminen olisikin helppoa, rytmitti luonnollisesti esikoisen ruoka- ja päiväuniajat meidän päiviä. Tosin myös esikoisen vauva-aikana rakastin meidän päivästä toiseen toistuvia päivärutiineja. Aamuisin heräsin vauvan jäädessä vielä nukkumaan, ja vauvan herättyä pakkasin hänet turvakaukaloon ja lähdimme käymään salilla. Minä sain treenattua vauvan nukkuessa turvakaukalossa, jonka jälkeen kurvasimme autolla kotiin lounastamaan ja sen jälkeen päiväunilenkille. Muistikuvat esikoisen vauvavuodesta tiivistyvätkin ehkä sanoihin aktiivinen, luova, leppoisa. Koin, että pienen vauvan kanssa minulla oli hyvin aikaa omille projekteilleni ja luovuudelleni. Kuten arvata saattaa, toisin on toisen lapsen kohdalla. Tylsää hetkeä harvemmin meidän arjessa tulee, ja silloinkin kun annan esikoisen istua sohvalla tuijottamassa lastenohjelmia, soimaa huono omatunto.
Päiväunet
Päiväunet on aina ollut asia, josta en äitinä jousta. Olen molempien lasten kohdalla varjellut päiväunia, mutta samalla halunnut lisätä omaa hyvinvointiani arjessa istuttamalla arkeemme tärkeimmäksi rutiiniksi päiväunikävelyt. Lapset nukkuvat päiväunet rattaissa, ja itse saan kätevästi liikuntaa samalla. Ja tämä toimii meidän arjessa täydellisesti, ja se on tietysti tärkeintä. Esikoisen kohdalla arki muovaantui hänen päiväunirytmiensä mukaisesti, ja se kävikin varsin helposti. Toisen lapsen kohdalla päiväunet olivat aluksi hiukan sumplimista ja sovittelua, koska arjen toimivuuden kannalta oli ehdottomasti helpointa, että lapset nukkuisivat päiväunet samaan aikaan. Ensimmäisinä kuukausina tämä tarkoitti sitä, että vauva nukkui paljon kantorepussa, ja oikeastaan suuri osa päivästä tuntui olevan päiväunille nukuttamista kun lapset nukkuivat vuoron perään. Ja tästä sitten seurasi tietysti se, että välimatkojen ollessa pitkiä, oli kaupungille, ruokakauppaan tai mihin tahansa lähteminen hiukan haastavaa saada mahdutettua päiviin mukaan. Vauvan siirryttyä kaksiin päiväuniin saatiin päiväunirytmi vihdoin loksahtamaan paikoilleen ja päiväunet ajoitettua molemmilla lapsilla samaan aikaan.
Oma aika, mitä se on?
Kun kotona on kaksi alle kolme vuotiasta lasta, ja puoliso on yrittäjä, on sanomattakin selvää että oma aika on toisinaan melko kortilla. Yhden lapsen kanssa kun esimerkiksi päiväuniajat olivat automaattisesti omaa aikaa. Meillä lapset ovat syntyneet 1v 8kk ikäerolla, ja meillä vauvavuosi on ollut suhteellisen helppoa aikaa. Taaperon uhmaikä se vasta hermoja koetteleekin, ja silloin oma aika on äärimmäisen tärkeää oman jaksamisen kannalta.
LUE MYÖS: ÄLÄ EROA VAUVAVUODEN AIKANA – MUTTA ODOTAPA VAAN TAAPEROAIKAA…
Meneekö kaksi lasta siinä missä yksikin?
Tämä on se varmasti monen mieltä askarruttava kysymys. Tarkoittaako kaksi lasta automaattisesti kaksin verroin kaaosta, valvottuja öitä ja kiristyviä hermoja? Vastaus kysymykseen on varsin monialainen; kyllä ja ei. Toisaalta, kaksi lasta lyhyellä ikäerolla menee ikään kuin samalla kertaa, kun pikkulapsiarki on päällä hiukan koko ajan. Lasten kasvaessa arjen hektisyys varmasti helpottaa, joten mielestäni tietyllä tapaa lyhyt ikäero lapsilla on kokonaiskuvassa arkea helpottava tekijä. Imetys, yöheräilyt ja vaipanvaihdot menevät ikään kuin liukuhihnalta ”samaan konkurssiin”. On myös ihanaa, kun saan nauttia kotiäidin arjesta kahden lapsen kanssa. Sain kuopuksen vanhempainvapaalla seurata samalla myös esikoisen huimaa kasvua, sillä kyllähän ne lapset ensimmäisinä ikävuosinaan kasvavat aika vauhdilla ja oppivat uusia asioita jatkuvasti.
Pienellä ikäerolla, kuten ylipäätään kaikilla asioilla, on myös omat kääntöpuolensa. Meidän perheeseen kuopus syntyi täydellisesti juuri sellaisena ajankohtana, kun vilkas esikoinen esimerkiksi oli juuri alkanut ylettämään ovenkahvoihin. Hän oli myös varsin kova kiipeilemään ja tutkimaan paikkoja, joten hän tietysti käytti aina tilaisuuden hyväkseen kun olin syystä tai toisesta kiinni vauvassa. Oli muuten sata varmaa että sillä aikaa aina tapahtui jotakin. Yhteiset leikit eivät myöskään näin pienellä ikäerolla vielä tahdo yleensä sujua, kun vahvatahtoinen esikoinen ei vielä osaa niin hyvin ottaa pikkusisarusta huomioon. Vilkkaan esikoisen kanssa saa myös olla aivan koko ajan silmät selässä, koska usein esimerkiksi sillä aikaa kun yritän tehdä ruokaa tai hoitaa muita kotiaskareita, menee lasten touhut yleensä syystä tai toisesta riitelemiseksi tai käsirysyksi. Mutta se on elämää, ja varmasti kuuluu tietyissä määrin osaksi pikkulapsiarkea.
