KOLMAS LAPSI TULI TALOON – KUINKA KÄVI PARISUHTEELLE
Parisuhde voi olla jopa hyvinkin kovalla koetuksella lapsiperhearjessa ja etenkin vauvavuotena. Vauvan tulo mullistaa varmasti jokaisen perheen elämää jollain tavalla, ja uuden perheenjäsenen syntymä voi tuoda mukanaan jos jonkinlaisia arjen haasteita. Väsymystä, koliikkia, mahavaivoja, unettomia öitä ja vanhempien kiristyviä hermoja. Aina näin ei onneksi kuitenkaan ole, ja vauva-arki voi olla vastavuoroisesti myös todella ihanaa aikaa. Elämän parasta aikaa. Omalla kohdallani vauvavuoden ensimmäiset kuukaudet hormonit ovat kannatelleet jaksamistani todella tehokkaasti, ja jollain tapaa olen jo kasvanut niin kiinni tähän pikkulapsiarkeen etten suuremmin hätkähdä pienestä univajeesta. Osaan myös vaalia omia rajojani ja jaksamistani, mikä tietenkin heijastuu myös parisuhteeseen positiivisesti. Kun saan huolehtia itsestäni, jaksan olla parempi äiti ja puoliso.
Lue myös: ÄLÄ EROA VAUVAVUODEN AIKANA – MUTTA ODOTAPA VAAN TAAPEROAIKAA…
Kuinka meidän parisuhde voi?
Kolmannen lapsen syntymä ei mullistanut meidän arkea suuresti, pyörihän se jo perhe-elämän ehdoilla hyvin vahvasti tähänkin asti. Sen lisäksi koen tietyllä tapaa hyväksi asiaksi, että parisuhteemme on lähestulkoon muodostunut tämän perhe-elämän keskelle, olimmehan seurustelleet varsin vähän aikaa siinä vaiheessa kun aloitin odottamaan esikoistamme. Suhteemme dynamiikkaa on siis alusta asti määritelleet myös vanhemmuuden roolit. Enkä koe sitä lainkaan huonoksi asiaksi. Päinvastoin! Suhteemme on viiden vuoden aikana lujittunut, ja yhteinen haave perheestä on määritellyt suuntaamme suuresti. Toki tässä sivussa on myös järjestetty häät, rakennettu talo ja tehty töitä.
Nyt kolmannen lapsen syntymän jälkeen parisuhde on tuntunut varsin arkiselta. En kuitenkaan sanoisi sitä väljähtämiseksi. Olosuhteiden pakosta varsinainen parisuhdeaika on jäänyt melko vähiin, mutta vähissä se oli jo kahden aiemmankin lapsen kohdalla. Emme kuitenkaan ikinä ole suuremmin harrastaneet treffi-iltoja, vaan nautimme yhteisestä ajasta iltaisin kotona lasten mentyä nukkumaan. Ja se tuntuukin tällä hetkellä varsinaiselta luksukselta silloin kun mies pitkiltä työpäiviltään ennättää ylipäätään kotiin ennen kuin olen nukkumassa. Me molemmat ymmärrämme tilanteen ja hyväksymme sen, joten en koe vähäisen yhteisen ajan aiheuttavan kitkaa parisuhteeseen. Tärkeimpänä asiana suhteen toimivuuden kannalta koen kuitenkin läheisyyden ja puheyhteyden säilymisen. Omassa suhteessa myös läheisyyden määrä on vauva-aikoina ollut hieman tavallista vähäisempää, mikä on täysin ymmärrettävää koska minulla on jo ihollani pieni ihminen suuren osan päivästä. Iltaisin on siis ihana myös välillä ihan vaan hengähtää ja hengittää. Puheyhteys meillä kuitenkin on edelleen todella hyvä, ja ymmärrämme toisiamme. Arjen pyöritys sujuu, ja puhallamme tiukasti yhteen hiileen. Puhumme asioista, kuuntelemme toisiamme ja haluamme ymmärtää toistemme näkökantoja eri asioissa ja tilanteissa.
Meidän parisuhteessa ehdottomia vahvuuksia on siis hyvä kommunikaatio, vahva keskinäinen luottamus sekä yhteiset päämäärät elämässä. Vietämme mahdollisimman paljon aikaa yhdessä perheenä, joka samalla tarjoaa meille vanhemmille mahdollisuuden viettää aikaa toistemme kanssa. Yhteinen aika lujittaa meidän suhdettamme perheenä, ja sitä kautta on myös hyväksi meidän parisuhteelle. Puhumme paljon ja avoimesti, ja rakastan käydä puolisoni kanssa erityisen syvällisiä keskusteluja. En haluaisi ajatella parisuhteen ja kumppanin olevan itsestään selvyys, ja yritänkin vaalia tätä ajatusta säännöllisesti. Haluan meidän molempien olevan suhteessa tasavertaisina yksilöinä, vapaasta tahdosta ja niin että molemmat aidosti haluavat toisilleen hyvää.
En myöskään koskaan ole kokenut vauvavuosia erityisen raskaaksi ajaksi parisuhteen kannalta. Vauvan kanssa arki on tietyllä tapaa ihanan leppoisaa, vaikka eihän se mitään lomailua ole. Erilaiset vauvan kehitysvaiheet ja katkonaiset yöt väsyttävät toisinaan, ja silloin pinna on helposti kireällä. Ja varmasti vauvavuosi voi myös tuoda paljon yllätyksiä esimerkiksi arjen työmäärän jakautumisen osalta. Ja kyllähän ne näkemykset vauva-ajasta ja perhearjesta voivat olla hyvinkin eriäviä, jolloin tilanteen konkretisoiduttua vauvan syntymään voi totuus iskeä vasten kasvoja. Usein tuoreita vanhempia neuvotaankin olemana eroamatta vauvavuoden aikana, mikä on ehkä turhan yksiselitteinen neuvo yksilöllistä tilannetta ja kenenkään taustoja tietämättä. Itse olen edelleenkin sitä mieltä, että ainakaan omalla kohdallani vauva-aika ei todellakaan ole ollut parisuhteen kannalta mitenkään merkittävän kuormittavaa aikaa, päinvastoin!
Parisuhteen kompastuskivet lapsiarjessa
Parisuhteessa on monia mahdollisia kompastuskiviä, jotka aiheuttavat vääntöä. Riippumatta siitä onko perheessä lapsia vai ei. Lapsiperheissä näitä konfliktin mahdollisuuksia tosin tuntuu olevan vielä hiukan enemmän, kun tavalliseen arkeen lisätään mukaan vauvavuoden katkonaiset yöt, muuttuvat unirytmit, kasaantuvat kotityöt ja muut arjen juoksevat asiat. Turhien konfliktitilanteiden välttämiseksi, ja parisuhteen hyvinvoinnin vaalimiseksi koenkin tärkeäksi nostaa kissan pöydälle arjen toimivuuden suhteen. Kuinka arjen työmäärä jaetaan, ettei kuormitus kummallakaan perheen vanhemmalla nouse liialliseksi? Kuinka varmistetaan riittävä lepo vanhemmille, entä kuinka paljon vanhemmat kokevat tarvitsevansa omaa aikaa? Mitkä asiat koette parisuhteenne kannalta tärkeiksi, ja kuinka paljon haluatte vaalia parisuhdeaikaa? Entä kuinka se parisuhdeaika mahdollistetaan? Toimivan parisuhteen kannalta on myös tärkeää ymmärtää, ettei kumpikaan parisuhteessa ole olemassa ainoastaan toista ja toisen tarpeita varten. Jokaisella meillä on omat tarpeemme, mutta silti jokainen on oman onnensa seppä. Et voi vaatia toiselta jatkuvasti erityiskohtelua tai itsekeskeisesti ajatella vain omia tarpeitasi. Parisuhde on kahden kauppa, ja perhe-elämässä tähän kuvioon lisätään vielä lapset.
Kuinka pitää parisuhteesta huolta?
Parisuhde, siinä missä mikä tahansa muukin ihmissuhde vaatii huoltoa. Se vaatii aikaa, yhteisen ajan vaalimista ja ennen kaikkea keskusteluyhteyttä ja halua saada homma yhdessä toimimaan. Toisille se yhteinen aika voi olla pieniä arkisia hetkiä lasten mentyä nukkumaan, toiset haluavat ja tarvitsevat säännöllisemmin ja enemmän kahdenkeskistä aikaa. Kumpikaan näistä vaihtoehdoista (eikä tietenkään mikään niiden välistäkään) ole oikein tai väärin, vaan tärkeintä on että olette puolison kanssa asiasta samoilla linjoilla tai vähintäänkin löydätte molempia osapuolia miellyttävän kompromissin. Toisinaan pikkulapsiarjessa on myös vain hyväksyttävä, että se kahdenkeskinen aika kumppanin kanssa voi olla kortilla. Erityisesti silloin minusta on ihanaa vaalia arkisia yllätyksiä. Tehdä sitä toisen lempiruokaa, ostaa joku pieni arkinen yllätys tai antaa väsyneen puolison nukkua aamuisin pidempään. Se jos mikä on arjen luksusta.
