MITÄ SAIN JOULULAHJAKSI?

Vartalovoidetta sekä suihkugeeliä. Doven vartalovoide oli ainoa ”oikea” toiveeni.
Moccamaster. Tämän hankin minulle ja M:lle yhteiseksi lahjaksi. Edellinen moccamaster olikin jo varmaan kymmenen vuotta vanha, joten lämpölevykin oli sen mukaisessa kunnossa ja kahvi usein haaleaa tai jopa viileää. Nyt saadaan vihdoin taas kuumaa kahvia!
Finlaysonin satiinipussilakanat. Nämä hankin itse välipäivien alennusmyynneistä, mutta lasken ne joululahjaksi sillä hankin ne mummolta lahjaksi saamillani rahoilla.
Lisäksi sain Iittalan teema-astioita, nyt alkaa jo astiastoa olla aika hyvin kasassa. Loput puuttuvat osat laitetaankin sitten häälahjatoiveisiin! Kuvissa näkyvien astioiden lisäksi sain 6kpl eri kokoisia lautasia.
Äidiltä sain ihanan pakkauksen joka sisälsi Iittalan teema tarjoiluastian ja kaksi glögimukia.
M hankki minulle myös lahjaksi aivan ihanan jättisuuren ja pehmeän aamutakin. Tykkään varsinkin aamuisin kietoutua pehmoiseen aamutakkiin kun puuhastelen vauvan kanssa aamutoimia, ja aika usein aamutakki tulee heitettyä myös suihkun jälkeen päälle.