LUUKKU 6. – NOPEA JA TEHOKAS KOTITREENI
Tänään ajattelin jakaa mun yhden lemppari kotitreeneistä. Treenaan toisinaan kotona, sillä arki kahden pienen lapsen sekä yrittäjäpuolison kanssa on toisinaan aikataulullisesti haastavaa. Toisinaan tulee tilanteita, kun salille ei vaan yksinkertaisesti ehdi, ja silloin treenaan kotona joko lasten päiväuniaikana tai lasten kanssa heidän hereillä ollessaan. Tämän videon nopea hiit-treeni kestää vain noin 20 minuuttia, ja tarjoaa tehokasta sykkeen nostatusta sekä kuormittaa monipuolisesti koko kroppaa. Video on kuvattu jo aiemmin syksyllä, joten esimerkiksi burpeen tekniikka ei ehkä ole puhtain, sillä kyseessä on todella kokonaisvaltainen liike joka synnytyksen jälkeen tehtynä on aika raskas. Nyt onneksi siinäkin on tapahtunut rutkasti kehitystä!
TEHOKAS HIIT-TREENI KOTONA
Alkuun pieni lämmittely esimerkiksi kyykkyhypyin. Sen jälkeen tee jokaista liikettä 30-40 sekuntia oman kuntotason mukaan. Tee liikkeet peräkkäin, ilman taukoja. Toista neljä kierrosta, kierrosten välissä voit pitää pienen tauon ennen uuden kierroksen aloittamista.
- Etuheilautus kahvakuulalla
- Burpee eli yleisliike
- Askelkyykkyhyppy
- Punnerrus