|

LUUKKU 11. – MEIDÄN LASTEN JOULULAHJAT

Joululahjaideat
Omille lapsille lahjojen hankkiminen on varmasti aihe, mikä jakaa paljon mielipiteitä. Toiset eivät hanki lahjoja ollenkaan, sillä yleensä lähisukulaisiltakin lahjoja kertyy helposti useampi kappale. Toiset taas rakastavat hankkia lapsilleen lahjoja, ja hankkivat monen monta pakettia per lapsi. Meillä vielä hiukan haetaan omaa linjaustamme tämän lahja-asian kanssa. Toisaalta haluan pitää lahjamäärän kohtuullisena, mutta tänä vuonna ollaan hankittu määrällisesti ehkä hiukan omaa tavoitettani enemmän lahjoja molemmille lapsille. Mutta useat lahjoista on hankittu tarpeeseen, ja oltaisiin ne hankittu joka tapauksessa oli joulu tai ei. 

Mitä me sitten hankimme joululahjaksi lapsille, ja montako lahjaa he tulevat saamaan? 

 

Joululahjaideat

Sofia

-Nukenrattaat. Halusimme hankkia Sofialle myös lelun, jota hän on toivonut jo pitkään. Sofia rakastaa hoitaa nukkevauvoja, ja erityisesti työnnellä niitä rattaissa. Meillä ei ollut vielä nukenvaunuja, joten päätimme hankkia sellaiset. Valitsimme mahdollisimman tukevan ja käytännöllisen näköiset vaunut, joissa oli säädettävä työntöaisa.
-Merinovillaisia vaatteita. Hankimme kaksi paitaa, kahdet legginssit sekä yhden paksumman neuletakin. Nämä tilasimme jo hyvissä ajoin alennuksesta, ja nämä ovat todella käytännöllinen lahja joka tulee tarpeeseen!
-Villasukat sekä sormikkaat. Nämä olivat myös käytännöllinen lahja!
-Vahaliituja. Hankin joulukalenteria varten vahaliituja, ja paketista jäi reilusti yli joten paketoin nekin sitten pukin konttiin.
-Sukkia. Käytännöllinen lahja, ja myös näitä hankin ison paketin josta osan sujautin jo joulukalenteriin ja loput paketoin lahjaksi.
-Jouluinen kirja. Tämäkin oli jo osa joulukalenteria, joten tämän Sofia tulee saamaan jo aattoaamuna.
-Yöpuku. Näillekkin meillä on aidosti tarvetta, ja itse olen lapsena saanut jokaisena jouluna lahjaksi yöpuvun. On aivan ihanaa sitten aattoiltana pukeutua uuteen yöpukuun!

Minea

– Merinovillainen body sekä housut. Ihan super kätevät autoillessa, ja muutenkin ulkoillessa. Ja tällaisille meillä oli todella tarvetta!
-Villasukat ja -lapaset. Käytännöllinen lahja nämäkin!
-Yöpuku. Myös Minealla on aidosti tarvetta näille, ja hankimme siis molemmille tytöille samanalaiset Muumi-yöpuvut. Kuinka söpöä!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *