HANKALIN ASIA ÄITIYDESSÄ

 

Äitiys on hienoin rooli sekä ”meriitti” jonka olen elämässäni saavuttanut. Se on antanut aivan älyttömän paljon, vaikka välillä onkin tullut koettua niin turhautumista, epätietoisuutta kuin myös niitä riittämättömyyden tunteitakin. Äitiys on valtava yhdistelmä erilaisia tunteita, joista suurimpana on kuitenkin rakkaus omaa lasta kohtaan.

Äitienpäivän aikoihin jaoin instagramissa kuvan kuvatekstillä: ”Puolitoistavuotinen äitiys on opettanut kyllä paljon, mutta samalla myös antanut aivan älyttömän paljon enemmän kuin mikään muu rooli elämässäni. Ehdottomasti hankalinta on ollut itsekkyydestä luopuminen; omaa aikaa esimerkiksi harrastamiselle tai töille ei vaan löydy samalla tavalla kuin ennen lapsia. Mutta silti en vaihtaisi tätä mistään hinnasta pois.”

Itsekkyydestä luopuminen

Itselleni ehdottomasti hankalin asia äitiydessä on ollut tietynlainen itsekkyydestä luopuminen. Ainakin omalla kohdallani äitiys ja äidiksi tuleminen on ollut juurikin sitä. Yhtäkkiä et voikaan tehdä täysin oman pääsi mukaan, käydä esimerkiksi harrastuksissa tai kehittää uraasi haluamaasi suuntaan vanhempainvapaan keskeyttäessä urakehityksesi. Toki etenkin esikoisen kanssa vanhempainvapaalla vietetty aika ennen vauvan syntymää oli täysin sitä omaa aikaa, ja pienen, alle vuoden ikäisen vauvan kanssa sitä omaa aikaa oli vielä suhteellisen paljon kun lapsi nukkui paljon, ja viihtyi muutenkin hyvin kun vain sai olla äidin lähellä.

Tietyllä tapaa tämä omasta itsekkyydestä luopuminen korostui jälleen, kun oli aika jäädä kotiin vanhempainvapaalle pienen taaperon kanssa. Vaikka päiviin tulikin rutkasti lisää aikaa kokopäiväisen työn jäädessä tauolle, ei niille omille jutuille kuten omassa tapauksessani kirjoittamiseen ja valokuvaamisen liittyville töille siltikään ole aikaa niin paljon kuin itse toivoisi. Onneksi olen saanut oikeastaan päivittäin edes hiukan aikaa näille itselleni rakkaille asioille Sofian päiväunien ajan, mutta etenkin päivärytmin sekoittumisen seurauksena tapahtuvan päiväunien takkuamisen tai jopa kokonaan pois jäämisen tapahtuessa olen huomannut pinnani kiristyvän aivan liikaa kun en pääsekkään toteuttamaan itseäni päivittäin edes sen pienen hetken ajan.

Kultaisen keskitien löytyminen

Kuitenkin hyvin nopeasti koin ja koen löytäneeni tietynlaisen kultaisen keskitien, jossa meillä kaikilla on hyvä olla. Pyrin pitämään Sofian päiväuniajat täysin omana aikanani, jolloin teen itselleni tärkeitä asioita kuten työjuttuja, enkä anna esimerkiksi tekemättömien kotitöiden häiritä. Ymmärrän, että jonkun muun mielestä tällaiset hetket olisi hyvä käyttää juurikin niihin kotitöihin, että lapsen kanssa puuhastelulle jää enemmän aikaa, mutta meillä arkiset askareet hoituu niin kätevästi ohimennen ja Sofia on niin innokas osallistumaan kaikkiin askareisiin, että meillä arki rullaa kaikista parhaiten näin. Lisäksi yksi tärkeä asia on ollut vain hyväksyä se, että nyt eletään vain taas sellaista vaihetta elämässä, jossa itsekkyys ja omat tarpeet on laitettava hetkeksi hieman taka-alalle. Ja uskon, että kaikesta huolimatta tulen vielä kaipaamaan näitä hetkiä sitten, kun on aika palata takaisin töihin lepäämään.

 

Se, kuinka meidän arki tulee muuttumaan ja kuinka oman ajan käy vauvan syntymän jälkeen, on sellainen kysymys johon kukaan ei tiedä vastausta. Mutta uskon ja toivon, että edes pieniä hengähdyshetkiä päivittäisessä arjessa on mahdollista saada, koska ne jos joku ovat edellytys riittävän hyvälle vanhemmuudelle. Ja siitähän äitiydessä ja vanhemmuudessa on kyse; riittävän hyvästä. Ei täydellisestä.