Ennen kolmannen lapsemme syntymää ajattelin itseni aina tyttöjen äidiksi. Jostain syystä olin aina nähnyt itseni tyttöjen äitinä, ja etenkin esikoisen kohdalla tuntui alusta asti luontevalta ajatella vauvan olevan tyttö. Ja niinhän hän olikin. Ja niin oli keskimmäisemmekin. Ja niin luulin kuopuksenkin olevan, vaan toisin kävi. Aluksi ajatus itsestäni pojan äitinä tuntui hassulta, mutta ei siksi […]
Esikoisen raskaus- ja vauva-aika ainakin näin jälkikäteen ajateltuna oli ihanaa, huoletonta ja tietynlaista onnellisuuskuplaa. Kaikki oli niin uutta, enkä ainakaan itse tietyllä tapaa osannut pelätä tulevaa vaikka tietysti mielessä oli se tosiasia, että esimerkiksi keskenmenot ovat varsin yleisiä. Toisen ja kolmannen lapsen kohdalla huoli tuntui jo alkuraskaudesta alkaen asteittain kasvavan, ja erityisesti kolmannen raskauden kohdalla […]
Alkava kesä ja lähestyvät kesälomat saa varmasti monen miettimään lomasuunnitelmia. Kotimaan matkailu lasten kanssa on mukavaa kesäpuuhaa, ja ihanasta kotimaasta löytyy runsaasti lapsiperheille sopivia lomakohteita. Viime kesänä me tehtiin lasten kanssa oikein kiva viiden kaupungin Roadtrip, johon saatiin mahtumaan tosi kivoja kohteita. Tässä postauksessa jaan vinkkejä lasten kanssa autoiluun sekä muutaman kohteen meidän viime kesän […]
Vauvan kuukauden kuulumisten vuoro jälleen! Kuukausi on taas tuttuun tapaan vierähtänyt hurjaa vauhtia, ehkä myös alkanut kesä on tehnyt oman osansa tähän. Me ollaan minin kanssa nautittu alkavasta kesästä, ja en malta odottaa mitä kaikkia kesätouhuja meillä onkin vielä edessä vauvan kanssa! Mitä kulunut kuukausi sitten on pitänyt sisällään, ja miltä näyttää arki kahdeksan kuukauden […]
Hyvä äiti synnyttää alateitse, mieluiten ilman kivunlievitystä. Imettää pitkään ja hoitaa lapsensa kotona. Valmistaa soseet itse, ja on päivästä toiseen energinen ja hyvinvoiva. Äitiys voi luoda paljonkin paineita, ja pahimmillaan äiti voi todellakin olla susi toiselle äidille. Tuntuu, että toisinaan äidit vertailevat itseään liikaa muihin ja astuvat samalla mukaan äitiyden kilpajuoksuun. Kuka tekee äitinä eniten, […]
Äitienpäivä laittaa ajattelemaan omaa äitiyttä, ja oikeastaan äitiyttä ylipäätään. Päällimmäisenä mieleen nousee tietysti kiitollisuus siitä, että ylipäätään on niin etuoikeutetussa asemassa että voi kutsua itseään äidiksi. Äitienpäivää edeltävä lapsettomien lauantai herättelee osaltaan entisestään ajattelemaan sitä, ettei mikään tässä maailmassa ole itsestään selvää. Ja se jos mikä laittaa rutistamaan nuo pienet ihmiset entistä tiukemmin syliin ja […]
Taas olisi aika kirjoitella vauvan kuukauden kuulumisia. Meidän mini täytti nyt seitsemän kuukautta, ja tuntuu että viimeisen kuukauden sisällä hän on oppinut paljon uusia kivoja juttuja. Tietyllä tapaa on ihanaa, kuinka seitsemän kuukauden ikäinen vauva on vielä todella vauva, etenkin kun tällä meidän tyypillä ei tunnu esimerkiksi olevan yhtä suuri kiire liikkeelle lähtemisen tai […]
Niin vain vappukin hurahti ohi. Tuntuu että ylipäätään koko huhtikuu ja etenkin pääsiäisen ja vapun välinen aika on mennyt ohi silmän räpäyksessä. Kevät on nyt todellakin täällä, eletäänhän jo toukokuun ensimmäistä päivää. Sään puolestahan tosin sitä on vielä hiukan vaikea käsittää, mutta eiköhän ne kunnon kevätsäät ja ihana lämpö sieltä vielä tule. Lue myös: PÄÄSIÄISEN […]
Kaupallinen yhteistyö Bikester Pyöräilykausi on alkamaisillaan, ja ainakin meillä lapset ovat varsin innokkaita pyöräilijöitä. Osittain tämän takana on varmasti malliesimerkki, sillä olen itsekin innokas pyöräilijä ja viime kesänä liikuimme lasten kanssa todella paljon pyörällä pyöräkärryn kanssa. Meillä esikoinen oppi ajamaan polkupyörällä varsin aikaisin, noin kolmen vuoden iässä. Tässä postauksessa kerron, kuinka meillä pyöräilyn opettelu sujui […]
Äitienpäivä lähestyy taas kovaa vauhtia, eli oli aika kaivaa taas askartelutarvikkeet esille ja päästää lasten kanssa luovuus valloilleen. Lasten kanssa askartelu on kivaa puuhaa, ja ainakin meidän lapset rakastavat askartelua. Tämän vuoden äitienpäiväkorteissa näkyy keväinen kukkateema, ja lapset pääsivät osalliseksi askarteluun osalliksi monessa vaiheessa.