|

NÄMÄ ASIAT OLIN UNOHTANUT SYNNYTYKSEN JÄLKEISESTÄ AJASTA

DSC_1968
Synnytyksestä on kulunut nyt suunnilleen kaksi viikkoa, ja päivät vastasyntyneen kanssa ovat menneet todella hujauksessa. Meillä lapset ovat syntyneet lähes kahden vuoden välein, joten luulin vauva-arjen ja synnytyksen jälkeisten juttujen olevan tuoreessa muistissa. Ja niinhän ne aika hyvin olivatkin, silti tuntuu että olen nyt useammastakin jutusta huomannut kuinka täydellisesti olin ne unohtanut parin vuoden aikana. Minkälaista arki sitten on pienen vauvan kanssa, ja mitkä asiat olin unohtanut täysin liittyen synnytyksen jälkeiseen aikaan?

DSC_1989
Nälkä. Se on nimittäin kova. Itselläni erityisesti synnytyksen jälkeisinä päivinä nälkä tuntuu olevan loputon, mikä toki johtuu osittain myös siitä että omalla kohdallani synnytyksiin on liittynyt aina enemmän tai vähemmän oksentelua.

Energian määrä. Omalla kohdallani nukun pääsääntöisesti paremmin vastasyntyneen vauvan kanssa kuin viimeisilläni raskaana. Myös hormonit tuntuvat vaikuttavan minuun niin, että energiaa riittää melko hyvin. Ihanaa!

Vauvan tuoksu. Ah, saisipa tätä purkitettua!

Jano. Imetys nimittäin janottaa. Ja paljon!

Keskivartalon täydellinen puuttuminen. Aina yhtä ihanaa. Tämä onneksi helpottaa aika nopeasti, kunhan muistaa kiinnittää ryhtiin ja vartalon hallintaan huomiota.

Lähtemisen vaikeus. Esikoisen kohdalla muistan elävästi ensimmäisen yrityksemme lähteä autolla liikenteeseen. Totesin nimittäin miehelle, että en varmasti pääse enää ikinä lähtemään mihinkään. Niin hankalalta se lähteminen silloin tuntui. Nyt kolmannen lapsen kohdalla viilenevässä syksyssä lähtemisiin liittyy lähinnä pukemisrumba, joka kolmen lapsen kohdalla on toisinaan melkoinen.

Kuinka pieniä vastasyntyneet on. On ihan uskomatonta, kuinka pieni se vastasyntynyt todella on siinä vaiheessa kun hänet ensimmäistä kertaa nostetaan rinnalle. Vaikka meidänkin lapset ovat kaikki olleet syntyessään nelikiloisia, ovat he silti olleet niin pikkuisia.

Kehon uskomaton kyky palautua. Ihan hullua!

Rytmittömyys. Ensimmäisinä päivinä pienen vastasyntyneen kanssa arki on todella rytmitöntä, ja kolmen lapsen kanssa toisinaan myös melkoista taiteilua lasten päiväunien ja ruoka-aikojen kanssa. Huh!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *