JOULULAHJATOIVEET
Joka vuosi näin joulukuussa on muutama postaus, jotka tulee aina toteutettua tavalla tai toisella. Yksi niistä on lahjatoivelista. Vuosi vuodelta sen tekeminen tuntuu muuttuvan haastavammaksi, ja tänä vuonna jo suunnittelin tekeväni blogiin meidän koko perheen toivelistan sillä omien toiveiden kokoon kaapiminen tuntui jotenkin äärimmäisen haastavalta, sillä mitään tarpeita mulla ei oikeastaan ole ja tuntuu jotenkin ”kiittämättömältä” toivoa mitään. Ajatuksena lahjojen saaminen jotenkin jopa ehkä hieman ahdistaa mua. Sanokaa etten ole ainoa? Tänä jouluna olen maailman onnellisin saadessani vain olla kotona ja nauttia läheisten seurasta ja hyvästä ruuasta, lahjoista viis!
Oikeastaan mun ainoa lahjatoive tänä jouluna on vartalovoide. Ja mieluiten Doven vartalovoide. Atoopikkona varsinkin talvisin tulee erilaisten rasvojen kanssa lotrattua jonkin verran, ja minusta on ihanaa että nyt muutamana talvena iho on kestänyt markettivoiteiden käyttöä ja onkin pysynyt niilläkin ihan hyvässä kunnossa jolloin reseptirasvoja ei olla tarvittu!
Joka jouluisiin toiveisiin voi tietysti laseka mukaan myös ihanan lämpimät ja pehmeät pörrösukat. Mikäs sen ihanampaa kun aamulla tai illalla vetää pehmeät sukat jalkaan ja höntsäillä kaikessa rauhassa.
Tänä jouluna en pahastuisi jos pukki kiikuttaisi mulle jotkin ihanan pehmeät yöpuvun housut. Yleensä yöpuvut on jääneet lähinnä kaappiin pölyttymään, sillä minusta on paljon mukavampaa nukkua ilman ja kääriytyä lämpimään peittoon, mutta nyt vauvan synnyttyä sängystä on pakko nousta useita kertoja yössä ja ainakin muutamana viime yönä mua on palellut jo ajatuskin peiton alta nousemisesta.
Kuvan urheiluvehkeistä kahvakuulan ja jumppamaton pistin jo itse tilaukseen, olkoon ne sitten joululahja itseltä itselle. Kohta onnistuu myös kotona treenaaminen, mikä voi olla toisinaan helpompi vaihtoehto kuin pienen lapsen kanssa kuntosalille raahautuminen. Versa Grippsit on hyvin suurella EHKÄ-tekstillä varustettuna mun toivelistalla, en oikein osaa päättää luokittelisinko ne tarpeellisiksi vai turhakkeiksi.
Meillä on myös meneillään ikuisuusprojekti nimeltään astiaston kerääminen, joten valkoisen sävyiset Teema astiat löytyy aina toivelistalta.
Mitäs teidän toivelistalta löytyy?