ISÄNPÄIVÄASKARTELU – PAINETTU T-PAITA

Isänpäiväaskartelu
Isänpäivä lähestyy kovaa vauhtia, ja me aloitettiin lasten kanssa jo valmistautuminen isänpäivään. Etenkin nyt, kun tytöt ovat jo hiukan isompia olen halunnut panostaa erityisesti itse tehtyihin lahjoihin ja kortteihin. Ensinnäkin lasten kanssa askartelu on ihanaa, ja sen lisäksi lahjat ovat taatusti persoonallisia ja uskon myös askarteluhetkistä jäävän lapsille lämpimiä muistoja. Toisinaan ostan vielä kylkeen jonkin lahjan, mutta erityisesti lapset ovat erityisen innoissaan askartelusta. Tänä vuonna isänpäivänä paketista löytyy painettu T-paita lasten käsien kuvilla.

Isänpäiväaskartelu
Isänpäiväaskartelu
Isänpäiväaskartelu

Painettu T-paita on helppo lahjaidea

Tänä vuonna päätimme askarrella isälle lahjaksi persoonallisen T-paidan, johon painoimme lasten käsien kuvat ja maalasimme itse tekemälläni sabluunalla ”isi” tekstin. Kolme kädenjälkeä näyttää paidassa juuri sopivan symmetriseltä! Yhden lapsen kanssa ihanan näköisen T-paidan saa ostamalla rintataskulla varustetun paidan ja painamalla kädenjäljen taskun kohdalle. Tämä askarteluidea on myös varsin budjettiystävällinen, sillä itse ostin T-paidan New Yorkerista kolmella eurolla ja kangasmaali maksoi Sinellissä noin viisi euroa. Maalista riitti kahteen paitaan mainiosti, ja vielä jäi ylikin. Askarteluprosessi on helppo ja nopea; maali levitetään lapsen käteen ja käsi painetaan paidalle. Tämän jälkeen maalin annetaan kuivua muutama tunti, jonka jälkeen se kuivatetaan vielä silitysraudalla silittämällä leivinpaperin päältä. Maali kestää konepesun 40 asteessa. Todellista käyttökokemusta maalin pesunkestävyydestä minulla ei valitettavasti vielä ole.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *